Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Biotopia on koko perheelle sopiva korttipeli, jossa tarkoituksena on houkutella kukkaniitylle iloisesti siipiään lepattelevia perhosia.

Euroopan perhoset ovat pulassa. Niiden luontaiset elinympäristöt vähenevät hurjaa vauhtia, ja monet lajit ovat vaarassa kadota kokonaan. Apuun rientävät perhosintoilijat, joiden tehtävänä on pelastaa suloiset liihottelijat kammottavalta kohtalolta.

Pelikortit ovat kaunista katseltavaa.

Pienestä ja sievästä laatikosta paljastuu kymmenittäin kauniisti kuvitettuja pelikortteja. Korteissa komeilee eurooppalaisia päiväperhosia kuten Amiraali, Hohtosinisiipi sekä tuttuakin tutumpi Sitruunaperhonen. Itse tykkäsin erityisesti siitä, että pelissä esiintyvät perhoset ovat niitä samoja ötsiköitä, mitä lentelee Suomessakin kesäisin. Toki tropiikissa elävät jättimäiset Lepidoptera-lahkoon kuuluvat hyönteiset olisivat mielenkiintoista katseltavaa, mutta on hienoa, että myös kotoisat lajit saavat hieman rakkautta osakseen.

Yksinkertaista, mutta koukuttavaa

Ohjeet ja kaikki muutkin tekstit ovat pelkästään englanniksi, joten jonkinmoista kielitaitoa vaaditaan. Luettavaa ei kuitenkaan ole paljoa, ja nekin tekstinpätkät mitä korteista löytyy ovat varsin helpposelkoista englanninkieltä.

Biotopian kulun opettelu ei tuota kovin kummoista päänvaivaa. Päämääränä on kasvattaa kukkia ja houkutella niiden avulla perhosia niitylleen. Korkeimmalle pallille iloisesti hymyilemään kipuaa se henkilö, joka kerää ensimmäisenä vähintään 15 pistettä. Voittoon oikeuttavia pisteitä saa useimmista keräämistään perhosista sekä tekemällä erilaisia tehtäviä. Nämä tehtävät ovat hyvin simppeleitä, ja usein niissä on tarkoituksena kerätä kokoelma tiettyjä perhosia tai kukka-symboleja.

Biotopiassa suoritettavat tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia.

Alussa jokainen pelaaja nostaa pakasta neljä korttia. Tämän jälkeen kortteja lätkitään pöydälle kahteen riviin. Alempaan riviin rakennetaan kukkaniitty ja ylemmässä lentelevät perhoset. Omalla vuorollaan voi tehdä yhden toiminnon, esimerkiksi nostaa kortin pakasta tai asettaa perhosen pöydälle. Harvinaisemmat liihottelijat vaativat suuremman kukkaniityn, joten kukkasia on lätkittävä peliin tasaiseen tahtiin, jos haluaa kerätä ne kaikkein mahtavimmat olennot.

Lyhyestä virsi kaunis

Biotopia etenee saman sujuvan kaavan mukaisesti loppuun saakka, eikä mitään yllätyksiä tule vastaan. Voittajaksi kruunataan useimmiten onnettaren suurin suosikki – minkäänmoisia erityistaitoja ei oikeastaan tarvita. Pelikerran pituus riippuu osallistujien määrästä, ja kahden pelaajan kannattaa varata aikaa yhdelle sessiolle noin 10–15 minuuttia.

Biotopia on sangen yksinkertainen, mutta hauska ja omituisen koukuttava hyvän mielen korttipeli koko perheelle. Säännöt oppii muutamassa minuutissa, ja porukan perhoskuninkaallisen tittelistä tulee kamppailtua useammin kuin kerran. Lisänautintoa tuovat kauniisti kuvitetut pelikortit, jotka antavat pelaajille myös pikkuisen infopläjäyksen niissä komeilevista perhosista.

Peli-info:
Pelaajamäärä: 2–5 pelaajaa
Ikäsuositus: 10+ vuotta
Pituus: 15–30 minuuttia

Kirjaudu kommentoidaksesi