Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

KonsoliFIN 2014: Kulissien takana

KonsoliFIN on melkoisen paradoksaalisessa tilanteessa. Olemme nousseet reilussa kymmenessä vuodessa monessa mielessä merkittävimmäksi riippumattomaksi pelialan verkkomediaksi Suomessa, mutta joudumme kuitenkin pyörittämään toimintaamme melkoisen rajallisilla resursseilla.

Meillä ei ole taustalla kotimaista tai ulkomaista mediakonsernia, emmekä muutoinkaan ole voittoa tavoitteleva taho. Kävijämäärämme ovat kuitenkin sen verran suuria, etteivät edullisimmat palvelinvaihtoehdot meille riitä. Mainostuloilla rahoitamme palvelinkulut, osan arvosteltavista peleistä sekä muut juoksevat kustannukset. Kuten tunnettua, KonsoliFIN ei maksa palkkaa tai muutakaan rahallista korvausta kenellekään toiminnassa mukana olevalle henkilölle.

Niillä mennään, mitä on

Tulin mukaan KonsoliFINin toimintaan 2007 aluksi tietysti aktiivisena käyttäjänä ja myöhemmin XShavan kutsumana osallistuin ylläpidon ja toimituksen tehtäviin. Olen toiminut monessa roolissa vuosien mittaan säätäen foorumia, hakukoneoptimointia ja palvelinta kuin myös kirjoittaen uutisia ja arvosteluita sekä pitänyt kuria yllä foorumillamme. Uusi vastuualueeni on toimia ICT-alueen vetäjänä.

IT-puolella meillä on suuri osuus KonsoliFINin uuden vision mahdollistamisesta. Tällä hetkellä meitä on minun lisäkseni viisi henkilöä jakamassa kuormaa: Karvapallo, EL5, idaho, Nvipero sekä ULVI. Päätoimittajamme jryi osallistuu lisäksi aktiivisesti myös koodauspuolen hommiin. Palvelinkustannukset vievät KonsoliFINin budjetista ylivoimaisesti suurimman osan, lähes kaiken, jolloin kustannusten seuraaminen ja niiden karsiminen mahdollisuuksien mukaan on erittäin oleellista.

Korkeammalle, pidemmälle, nopeammin

Tähtäämme luonnollisesti suosiomme ja käyttäjämääräämme kasvattamiseen entisestään. Meillä on myös kunnianhimoiset tavoitteet millaista palvelua haluamme pelialaa seuraaville ihmisille tarjota jatkossa. Kaikki tämä edellyttää aiempaa tarkempaa suunnittelua millaisella alustalla KonsoliFIN jatkossa toimii ja miten saamme vähäisillä varoillamme maksimaalisen hyödyn.

Yksi keskeisimmistä tavoitteistamme tälle vuodelle on saada pitkään mietitty ja valmisteltu sivustouudistus toteutettua. Sen yhteydessä uudistamme sivuston rakenteen, ilmiasun ja ennen kaikkea julkaisuvälineet, jolloin meillä on aiempaa paremmat mahdollisuudet tuottaa laadukasta ja kattavaa sisältöä sivustollemme. Uudet työkalut mahdollistavat ne ideat, jotka aiemmin ovat kaatuneet teknologian asettamiin rajoituksiin.

Nykyinen KonsoliFIN-alusta on jakautunut kolmeen osa-alueeseen: pääsivusto, foorumi sekä media-osio, johon kuuluu myös podcast-arkistomme. Pääsivusto on palvellut ansiokkaasti melkolailla sellaisenaan jo useita vuosia pienin ulkoasullisin muutoksin. Ylpeänä voimmekin tunnustaa, että foorumia ja media-osiota lukuun ottamatta kaikki on KonsoliFINin omin voimin toteuttamaa. Tästä suuret kiitokset koodaus- ja palvelingurulle Karvapallolle sekä graafikollemme idaholle, jotka ovat kantaneet tästä suurimman vastuun.

Uudet tavoitteet ja kasvanut kävijämäärä aiheuttavat kuitenkin uusia vaatimuksia käyttämillemme työvälineille. Uusi sivusto toteutetaan valmiin tuotteen päälle, jolloin omalle porukallemme jää enemmän aikaa keskittyä sen optimointiin, hienosäätöön ja uusien asioiden toteuttamiseen perusasioiden ratkaisemisen sijaan.

Foorumiin sivustouudistus ei näillä näkymin tuo dramaattisia muutoksia. Vanha sotaratsu vBulletin toimii jatkossakin foorumin perustana, mutta siivoamme siitä  turhat lisukkeet pois samalla parantaen sen tietoturvaa ja yhteensopivuutta tulevia versiopäivityksiä silmällä pitäen. Emme halua enää kertaakaan joutua kertomaan käyttäjillemme palvelumme joutumisesta tietomurtautujien uhriksi.

Media-osion jo ajoimmekin alas sen käyttämän ohjelmiston tuen loputtua ja siirsimme videomuotoisen sisällön jakelun YouTube-kanavallemme. Uutena aluevaltauksena tällä alueella olemme käynnistäneet oman Twitch-kanavamme, jolla käyttäjät pääsevät seuraamaan ja kommentoimaan ylläpidon edesottamuksia PlayStation 4 -  ja Xbox One -peleissä livenä. Suunnitelmissa on jatkossa päästää myös käyttäjiä osalliseksi tähän riemuun sekä laajentaa livepelaamista muillekin alustoille. Tästä lisää myöhemmin.

Pilvilinna

Pilvipalveluiden suuntaan olemme jo ottaneet ensimmäiset arat askeleet YouTuben ja Twitchin myötä. Parhaillaan tutkimme olisiko Infinite Power of The Cloud (tm) myös vaihtoehto omille palvelimille koko sivuston infrastruktuuriratkaisuna. Virtualisoimalla laitteistoalustamme saisimme lisää keinoja skaalautuvuuden hallintaan kuormapiikkien osalta ja toisaalta myös mahdollisuuden karsia kiinteitä kulujamme sekä ohjata säästyneet varat muuhun käyttäjiämme suoraan hyödyttävään toimintaan.

Jatkossa KonsoliFINin eri kanavat (pääsivusto, foorumi, podcast, Facebook, Twitter, YouTube, Twitch ym.) toimivat aiempaa paremmin yhtenä kokonaisuutena ja toisiaan tukien. Tähän uudet välineet antavat meille nykyistä paremmat mahdollisuudet paremman integraatiotuen kautta. Keskeisenä teemana on laajentaa foorumiltamme tuttua yhteisöllistä toimintaa myös muihin KonsoliFINin kanaviin.

Uudet välineet eivät kuitenkaan yksinään ratkaise meitä jo vuosina piinannutta pulaa osaavista tekijöistä. Mikäli olet kiinnostunut osallistumaan uuden KonsoliFINin rakentamiseen ja sinulla on mielestäsi riittävää osaamista esim. koodauksen, graafisen suunnittelun tai palvelinhallinnan saralla, ota rohkeasti yhteyttä osoitteella toimitus (a) konsolifin.net!

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi