Videopeliharrastajille käsite Metro 2033 tuli tutuksi keväällä 2010, kun ukrainalaisen 4A Gamesin kehittämä peli julkaistiin. Varsinainen tarina pohjautui Dmitry Glukhovskyn jo vuonna 2002 julkaistuun nettikirjaan, joka on sittemmin noussut pienimuotoiseen maailmanmaineeseen. Teos on julkaistu sähköisen muodon lisäksi paperisena jo yli 20 kielelle, ja englanninkielisen käännöksen on tehnyt Natasha Randall. Harmillisesti kääntäjän panos näkyy tekstissä siten, ettei proosa ole kovinkaan sujuvaa ja varsinkin venäläisten sananlaskujen käännökset ovat ajoittain huvittavia. Glukhovskyn teoksen juuret nettikirjana ovat ilmeiset, sillä kirja olisi kaivannut pätevää kustannustoimittajaa hiomaan kerrontaa sujuvammaksi. Tarina ja sen maalailema maailma ovat kuitenkin vahvoja, ja niiden ansiosta Metro 2033 kantaa kirjanakin loppuun asti puutteistaan huolimatta.

Maailmanlopun jälkeisen elämän näyttämönä Moskovan metro on erittäin mielenkiintoinen. Liikennöintiä varten se avattiin vuonna 1935, ja tuo vanhin reitti tunnetaan nykyään Punaisena Linjana. Metroverkko kattaa 182 asemaa ja mittaa sillä on peräti 301 kilometriä. Moskovan metro onkin maailman toiseksi käytetyin joukkoliikenneväline heti Tokion vastaavan jälkeen. Ei siis ihme, että Venäjän pääkaupungissa asuva Glukhovsky on valinnut juuri kotiseutunsa maanalaisen kirjansa tapahtumapaikaksi. Metro 2033:ssa on kulunut noin 20 vuotta siitä, kun tuhoisa ydinsota pyyhkäisi yli koko maanpiirin. Moskovan asukkaat pakenivat kaupungin metroon, johon on ajan kuluessa muodostunut kokonainen joukko uusia ihmisyhteisöjä. Parikymppinen Artyom on nuori mies, joka on viettänyt melkein koko elämänsä VDNKh-nimisellä asemalla. Omituiset elukat ovat kuitenkin viime aikoina lisänneet hyökkäyksiään asemaa kohtaan, ja Artyom lähetetään hakemaan apua ja neuvoja lähialueen suurimmalta asemalta. Glukhovsky on sijoittanut tämän Polis-aseman paikalle, jossa seisoo Venäjän kansalliskirjasto. Vaikka nuoren miehen odysseia Moskovan alueen alla ja päällä on mielenkiintoinen, ei se kuitenkaan ole kirjan pääasiallinen painopiste.

Metro 2033:n päätähti on maan alle pesiytynyt toisenlainen maailma eikä niinkään sen yksittäiset henkilöhahmot. Glukhovsky käyttää suorastaan suhteettoman paljon aikaa järjestäytyneiden pikkuyhteisöjen toimintojen pohtimiseen. Millä tavalla eri asemien itsenäinen hallinto on järjestetty? Entä turvallisuustarpeet? Oikeuskäytännöt rikostapauksissa? Kaupankäynti? Viestintäverkot? Kulkuyhteydet? Ruoan ja juoman hankinta? Terveydenhuolto? Vuorokausirytmi maan alla? Uskonnolliset näkemykset ja niiden kehitys uudessa tilanteessa? Näitä kaikkia ja paljon muutakin pohditaan seikkaperäisesti romaanin edetessä. Kirjailija on selvästi kiinnostunut oman maansa historiasta ja ennen kaikkea valtio-opista yleensä, mutta samalla se varsinainen tarinankerronta muuttuu todella vaikeasti seurattavaksi. Juuri etenemään lähteneet tapahtumat keskeytyvät tuon tuostakin siihen, että päähenkilö seurailee vierestä pienen joukon keskustelua ja unohtuu sitten pohdiskelemaan sivutolkulla ihmisen laumakäyttäytymistä tai vaikka hautajaisten merkitystä ahtaissa tunneliyhteisöissä. Tällaisia katkoksia oppii sietämään, mutta silti teos olisi kaivannut asiansa osaavaa kustannustoimittajaa suitsimaan Glukhovskyn intoa pysähtyä ruotimaan tarinan kannalta toissijaisia asioita. Toinen lukemista hankaloittava seikka on, että kirjailija on selvästi tehnyt romaanin lähinnä itselleen. Kirjassa nimittäin sivutaan paljon sellaisia asioita ja käsitteitä, joiden sisältö jää länsimaiselle lukijalle usein epäselväksi. Tämä ulkopuolisuuden tunne olisi voitu kiertää liittämällä mukaan selventäviä alaviitteitä, mutta jostain syystä englanninkieliseen laitokseen ei näin ole tehty.

Metro 2033 on erittäin selvästi venäläisen venäjäksi kirjoittama romaani, joka sijoittuu Venäjälle. Länsimaista hapatusta ei ole läsnä kuin ehkä aivan nimeksi, mikä ei ole huono asia. Asemilla keitetään teetä samovaarissa balalaikan lurahdellessa vieressä, etäisyyksiä mitataan kilometreissä eikä maileissa ja vastaavasti massat ilmoitetaan kiloina eikä suinkaan paunoina. Rynnäkkökivääri on rehellisesti Kalashnikov eikä mikään AK-47, joka on länsimainen nimitys maailman tunnetuimmalle tuliaseelle. Englanninkielisessä käännöksessä on kuitenkin omat selvät puutteensa. Jostain syystä nimiä ei ole translitteroitu oikein, vaan niitä on muovattu paremmin länsimaiseen suuhun sopivaksi: ei Dmitri vaan Dmitry, ei Pjotr vaan Pyotr. Toisaalta kaikkia erisnimiä ei ole käännetty lainkaan, mikä luo kummallisen vastakohdan ihmisten nimien kanssa: ei asema Kaupunki vaan asema Polis, ei Kylä vaan Gorod, ei Rauha vaan Mir. Kolmas käännöksessä häiritsevä asia on, ettei venäläisiä fraaseja ole useinkaan edes yritetty sovittaa englanninkieliseen muotoon, jolloin ne kuulostavat erittäin kummallisilta ja tilanteeseen sopimattomilta. Asiaa voi havainnollistaa kääntämällä suomalainen tokaisu "kello on 12 reikä reikä" englanniksi: "time is 12 hole hole".

Metro 2033 on teos, jota kannattaa lähestyä tietoisena sen asettamista vaatimuksista. Kyseessä ei ole kevyt iltalukeminen raskaan työpäivän päätteeksi, sillä kirjan maailmaan paneutuminen vaatii erillistä vaivannäköä. Lisäksi romaanista täydellisesti nauttiminen edellyttää ennakkotietoja Venäjän kielestä ja kulttuurista, mitä ei kovinkaan monella länsimaisella videopelaajalla ole. Kirja kuitenkin avaa hienosti 4A Gamesin kehittämän pelin maailmaa, joten videopelin luoman kuvan kokonaisvaltaiseksi hahmottamiseksi Glukhovskyn teos on oleellinen lisä. Antaisin muuten moskovalaisen esikoiskirjailijan teokselle pelimiehen kolme tähteä viidestä, mutta kehnon käännöksen vuoksi arvosanasta putoaa pois vielä yksi tähti lisää.