MUBI-elokuvapalvelu

Marraskuussa PlayStation 3:lle lanseerattu MUBI-elokuvapalvelu kuulostaa paperilta hyvällä. Se tarjoaa laajan elokuvakirjaston, jonka valikoimiin kuuluu teoksia muun muassa sellaisilta ohjaajilta kuin Quentin Tarantino, Alfred Hitchcock, Coenin veljekset, David Lynch, Martin Scorsese, Wong Kar-Wai, Federico Fellini, Darren Aronofsky, Stanley Kubrick ja Roman Polanski. Lisäksi palveluun yhdistyy kattava tietopankki ja yhteisöllinen toiminta, jossa käyttäjät voivat kommentoida ja pisteyttää nähtyjä elokuvia, muodostaa faniryhmiä ja suositella samantyyppistä katseltavaa. Koko palvelu on vapaasti käytettävissä niin usein kuin mieli tekee kiinteään 12,99€ kuukausihintaan. Elokuvia voi myös katsoa vapaasti viikon verran 3,59€ kappalehintaan. Mikä voisi mennä pieleen?

Paperisodan uhrit

 

MUBI aloitti Pohjoismaissa reilun kolmensadan elokuvan voimin. Viisi kuukautta myöhemmin valikoima on noussut tuplaten kuuteen ja puoleen, mutta esimerkiksi Kubrickin, Tarantinon kuin Scorsesen (saati juuri muiden listassa mainittujen) elokuvia ei ole vieläkään rantautunut suomalaisten katsottavaksi. Eivätkä ne luultavasti  koskaan ilmestykään, mikäli valtiolliset tekijänoikeudet jatkavat vanhoillisuudessaan kätevämpien levityskanavien rampauttamista.

Potentiaalinsa ryöstöstä huolimatta MUBI:n valikoimasta löytyy katsottavaa. Valtavirran elokuvat ovat edustuksessa napanneet lyhimmän tikun. Sisältö koostuu eksoottisemmasta indie-tuotannosta ja lyhytelokuvista, joita ei löydy paikallisesta Makuunista. Nykyisen valikoiman tunnetumpia täkyjä ovat muun muassa Unelmien sielunmessu, Moulin Rouge!, Piano ja Mies vailla menneisyyttä. Pääasiallisesti linjaus on lähempänä Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien tarjontaa. Edustus kattaa niin tanskalaista dogmaa, ranskalaisia mysteereitä, aasialaista kauhua kuin myös sekalaisia tärppejä Lähi-idästä sekä Etelä-Amerikasta. MUBI on avarakatseisen elokuvafanin kirjasto.

Elokuvat ovat palvelussa SD-laatuisina, mikä suomennettuna vastaa hyvää DVD-kuvaa. Päästäkseen katsomaan palvelun tarjontaa konsolille pitää ladata ilmainen MUBI-sovellus, jonka kautta teokset striimataan suoraan ruudulle. Katselua ei siis tarvitse aloittaa ensin useatuntisella lataussessiolla, vaan valikoidusta elokuvasta pääsee nauttimaan saman tien. Yhteyden on suositeltavaa olla vähintään laajakaistatasoa, jolloin video ei rupea lataamaan kesken seurannan ja ala pätkiä. Tekstitykset on poltettu kuvaan kiinni, mistä päästään palvelun seuraavaan ongelmaan. Koska MUBI on Pohjoismaiden yhteinen tietokanta, myös tekstitykset noudattavat samaa linjaa. Käytännössä mieleisensä vieraskielisen elokuvan tekstitysvaihtoehdoissa saattaa olla ainoastaan ruotsi, jolloin ilman kielipäätä elokuvan nyanssit eivät välttämättä aukea. Empiirisen tutkimuksen perusteella suuri osa aasialaisista ja ranskalaisista elokuvista harjoittivat länsinaapurimme tukemista. Yleisin tekstitysvaihtoehto on englanti, mutta myös suomea on tarjolla.

Sulavalinjainen käyttöliittymä

 

Tunnusten luonti MUBI-palveluun mahdollistaa käytön niin PlayStation 3:sella kuin tietokoneella. Konsolin käyttöliittymä on vain paljon karsitumpi. Yhteisöllisyyden osalta menetetään vapaa ja elokuviin liittyvä kommentointi sekä lukuisat linkit, artikkelit ja tiedotteet. Kanssakäyminen muiden kanssa jää ainoastaan pisteytykseen, fanittamiseen ja ystävien seuraamiseen. Konsolia varten tehty käyttöliittymä keskittyykin lähinnä vain elokuvatarjontaan ja jättää muun oheistoiminnan tietokoneen kautta hoidettavaksi. Karsinnan ymmärtää puhtaasti käytännöllisistä syistä katsoen. Mahdollisuud kommenttien jakamiseen olisi ollut silti hyvä säilyttää. Konsolille on kuitenkin ollut mahdollista liittää USB-liitännäisiä näppäimistöjä alusta lähtien, jolloin kirjoittamista ei tarvitsisi hoitaa vaivalloisen padin avulla.

PlayStationissa avautuva käyttöliittymä vaikuttaa alkuun sekavalta mutta on lopulta hyvin yksinkertainen. Kolmion taakse kätkeytyvästä yleisvalikosta pystyy säätämään asetukset sekä tarkastelemaan halutessaan koko MUBI-arkistoa. Watch-valikon kautta päästään katsomaan oman alueen elokuvia, jotka saa järjestettyä joko aakkosten, suosion tai kantaan lisätyn päivämäärän mukaan. Nähtävissä olevien elokuvien haku on sen sijaan rajattu ainoastaan genreen ja maahan, mikä tekee haluttujen teosten etsinnästä turhan vaivalloisen. Valittu elokuva on mahdollista katsoa, pisteyttää ja jakaa PlayStation Networkin kautta.

MUBI on idealtaan hyvä. Valtavirrasta poikkeava tarjonta rajaa käyttäjäkunnan marginaaliin, mutta heille valikoima helpottaa muutoin liki mahdottomien elokuvien näkemisen. Jatkuvasti kasvava kirjasto pitää palvelun myös elossa. Ongelmat nousevat täkäläisistä tekijänoikeuslaeista, joiden vuoksi juuri se tunnetumpi osa elokuvahistoriaa jäänee ikuisesti saavuttamattomaksi. Estottomin elokuvista nauttivien ihmisten kannattaa antaa MUBI:lle ainakin mahdollisuus.

Galleria: 

Kommentit

Hyvä raportti varsin kutkuttavalla rajauksella tehdystä leffapalvelusta. Harmi vaan että tekstitysrajoitteisuus karsii rankasti tarjontaa.