Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Gamescom 2015

: Peliharrastajan pakettimatkalla

Kun harrastusta lähtee syventämään ja viemään sitä uudelle tasolle, voi kysymykseen tulla kansainväliset messut. Näin kävi täällä, kun Gamescom näki päivänvalon vuonna 2009. Jo pitkään olin haaveillut matkasta, jossa yhdistyisi kaupunkiloman edut ja harrastuksen intohimo. Ei, en lähtenyt Dublinin pubikierrokselle. Kohteena oli jo vanhastaan tuttu Saksa ja sen vanhin suurkaupunki Köln.

Valmistelut käynnistyvät jo alkuvuodesta hotellihuoneen varauksella ja lentolippujen tilaamisella. Kun kerran löytää hyvän majoituspaikan, vaikea sitä on lähteä vaihtamaan. Neljä tähteä takaavat tason, jossa pääsen nukkumaan viileissä lakanoissa ja verkkoyhteys vie nopeasti videot tuubiin. Sijainnilla on myös merkitystä, keskusta on kävelymatkan päässä. Matkan onnistumisen kannalta tärkeitä asioita. Messupäivät imevät kaikki mehut, joten latautumisen pitää onnistua. Niin miehellä kuin kalustolla.

Messumatkailusta on tullut sitä luokkaa rutiinia, ettei pyörää tarvitse uudestaan lähteä joka vuosi keksimään. Mukaan otetaan vain välttämätön. Täällä se on tarkoittanut läppäriä ja videokameraa. Valokuvaaminen kun hoituu tätä nykyä kännykällä. On mukavaa raportoida tuntemuksista heti tuoreeltaan paikanpäältä. Muutamat vaatekerrat, niin ettei hallihiki välity koti-Suomeen asti. Tärkeää on myös kenkä valinta, se pitää onnistua nappiin tai rakot muistuttavat lopun matkaa olemassaolostaan. Takki jää naulakkoon, elokuu kun on Saksassa vielä keskikesää, lämpötilojen kohdalla liikutaan 30 pinnassa. Tästä onkin tullut usein kesän hellekauden jatkaja.

Täällä olet omiesi joukossa!

Raha määrittelee puitteet. Suurin yksittäinen kuluerä on hotelli. Siihen on panostettu ja kokemuksesta ollut kaiken sen arvoista. Kustannuksen pystyy onneksi jakamaan, mikäli mukaan saa houkuteltua matkakaverin. Lentolippujen hinnat ovat pysyneet matalalla tasolla, jo parilla sadalla selviää sinne ja takaisin. Messuliput ovat luokkaa 15€ /päivä, ja nämä on tulostettu jo kotona. Syödä pitää ja iltaelämää viettää, joten käteiskassana pari sataa ei ole liikaa pyydetty. Matkamuistoiksi on tarttunut jääkaappimagneettien lisäksi myös pelitavaraa, lähinnä figuuria hyllyyn.

Ei halpaa, mutta ihan siedettävällä tasolla. Vastapainona jokainen reissu on antanut ammennettavaa loppuvuodeksi. Pääseehän siellä jo ennakolta tutustumaan tuleviin peleihin ja ilmiöihin harrastuksen piirissä. Tekijöidensä itsensä esittelemänä ja vielä omakohtaisesti ohjaimiin tarttumalla. Alan teollisuuden nimimiehet ja median näkyvät tähtitoimittajat vilistävät käytävillä vastaan. Saman harrastuksen parissa liikkuvat kaikki, joten täällä olet omiesi joukossa. Hallin ulkopuolella taas palaudut turistin rooliin.

Tällä tekstillä haluan rohkaista vielä empiviä ottamaan sen seuraavan siirron. Muutaman tunnin lentomatkan päässä suuren maailman sirkushuvit, joista olet tähän asti saanut lukea vain muiden kokemana. Miksi et olisi seuraavalla kerralla itse tässä kokijan roolissa?

Gamescom 2016, 17.-21.8!

Linkkivinkit:

Kirjoittamani blogi tämän kesän reissusta: Gamescom 2015 - over and out

Aiheesta käydään keskustelua sivuston foorumilla: Gamescom - Euroopan E3

Tapahtuman kotisivu: Gamescom - Celebrate the games

Kirjaudu kommentoidaksesi