Ehkäpä eniten tunteita ja mielipiteitä pelaajissa ennakkoon herättänyt Final Fantasy XIV:n Endwalker-laajennuksen ominaisuus ovat niin sanotut pupupojat eli miespuoliset vierat.
Osa faneista on osoittanut mieltään päätöksestä tuoda jänöjussit peliin, koska heidän mielestään olisi ollut reilumpaa lisätä peliin ensin hattuja, joita jo olemassa olevat naisvierat voisivat käyttää. Suurin osa pelin päähineistä kun ei visuaalisesti toimi Shadowbringers-lisärissä peliin tuotujen naispuolisten vierojen ja miespuolisten hrothgareiden päässä, ja monet pelaajat ovat joutuneet kulkemaan koko laajennuksen ajan paljain päin.
KonsoliFIN testasi kohukaneja kuuden tunnin ajan FFXIV:n ennakkotapahtumassa, jonka sisältöön pääsee tutustumaan laajemmin oheisesta linkistä. Pelissä roduilla ei ole keskenään muita eroja kuin ulkonäkö, ja miesvieroilla on hahmonluonnissa suunnilleen yhtä paljon valintavaihtoehtoja kuin muillakin roduilla eli kohtalaisen maltillisesti. Ainoana poikkeuksena hiustyylit, joita kaikilla vieroilla on vähemmän kuin muilla, hrothgaria lukuun ottamatta.
Jutun videoilla voit tutustua siihen, miltä pupuset näyttävät liikkeessä niin roolipelatessa, eli emoteja spämmätessä, kuin taistelun tiimellyksessäkin. Hieman jäi häiritsemään, että kaniinien korvat eivät liiku laisinkaan, vaan tököttävät päässä kuin banaanit. Aivan kuin naisverrokeillaan.
Square Enixin mukaan testattu ennakkoversio pelistä on yhä kehityksessä, ja jonkinlaiset muutokset ovat todennäköisiä. En kuitenkaan pidättele hengitystäni korvien suhteen.
Todellisuudessa kehittäjien ratkaisu luopua rotujen sukupuolilukosta, vaikka sitten hattujen kustannuksella, oli juuri oikea, tasa-arvoa edistävä päätös, jonka myötä jäniksillä pääsevät pelaamaan myös ne, jotka viime kerralla jäivät ilman suosimaansa vaihtoehtoa.
Kehittäjät ovat kertoneet, että vastaavasti myös naispuoliset hrothgarit ovat tulossa jossakin vaiheessa seuraksi nykyisille miesleijonille. Eli tulevaisuudessa sukupuolten välinen tasa-arvo palautetaan jälleen kokonaisuudessaan voimaan Eorzeassa.
Final Fantasy XIV Endwalker julkaistaan 23. marraskuuta PlayStation 4:lle, PlayStation 5:lle ja PC:lle.