Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Aikoihin on eletty niistä vuosista, jolloin Telltale julkaisi vain yhden seikkailupelin aurinkokierron aikana. Nyt sarjoja on jo useita The Walking Deadista, Minecraftista ja Guardian of the Galaxysta lähtien. Jälkimmäinen ja DC Comicsin lepakkosankari täyttävät kalenterivuoden 2017 loppupuoliskon. Batmanin toinen kausi jatkaa pitkälti siitä mihin ensimmäinen jäi.

Iso arvoitus

Edelliskauden rikolliset ovat kaltereiden takana, ja Bruce Wayne parantelee kolhun saanutta julkisuuskuvaansa kuin myös henkisiä ja fyysisiä vammojaan. Avauskauden traumaattiset paljastukset miljonääriperheen historiasta kummittelevat vielä alitajunnassa, eikä rakas-Alfredkaan ole entisensä. Haavojen nuolemiselle ei jää kuitenkaan aikaa, koska Gothamin tuorein paluumuuttaja ei arvosta rauhaa ja hiljaisuutta. Kauan kateissa ollut Arvuuttaja kylvää suurkaupungin kaduille hysteriaa omaleimaisella tavallaan. Arvoituksista ja sadistisista peleistä nauttiva konna haastaa Battiksen leikkiin, jossa ei ole varaa virheisiin. Samaan aikaan Arkhamin mielisairaalasta ”vapautunut” John Doe toimii arvaamattomana jokerikorttina taustalla.

Telltale jatkaa samalla linjalla kuin ensimmäiselläkin kaudella. The Enemy Within -lisänimellä varustetun kokonaisuuden pääosassa on miltei suurimman osan ajasta Wayne-yhtiöiden julkikuva, Bruce Wayne, eikä niinkään varjoissa liitävä Batman. Tasapainottelu kahden identiteetin välillä nousee jatkuvasti esille, sillä viittasankari tapaa samoja henkilöitä niin kravatti kaulassa kuin lepakon kuva rinnassaan. Molemmilla identiteeteillä on kuitenkin merkittävä rooli rikoksia vastaan taistellessa. Bruce hoitaa esitutkintaa, seurustelua ja suhteiden luomista, Batmanin toimiessa muskelina ja ikonisena pelotteena. Tekijätiimi on onnistunut pitämään balanssin näiden kahden hahmon välillä kunnossa, ja ammattitaitoiset ääninäyttelijät Troy Bakerin johdolla tukevat studion visiota synkästä sarjakuvasankarista.

Hullujen yö

Viime kauden tallennuksen saa siirrettyä The Enemy Withinin piiriin, mutta näkyvää vaikutusta menneillä teoilla ei tunnu olevan. Edelliskauteen verrattuna poliisipäällikkö Gordonin ja Batmanin yhteistyö on nyt julkista, ja viittasankarista on tullut luottohahmo Gothamin yöllisillä kaduilla. Parivaljakon suhdetta saapuu mutkistamaan Amanda Wallerin johtama salaperäinen The Agency, eräänlainen korkean turvaluokituksen virasto, joka on seurannut Arvuuttajan toimia jo vuosia. Muitakin sarjakuvien ystäville tuttuja hahmoja vilahtaa episodin aikana.

Tasapainottelu valintojen ja ihmissuhteiden välillä on Telltalen Batman-vision parasta antia.

Mitään yllättävää avausosa ei tarjoa. Interaktiivisen tarinan pelimekaniikka on tuttua studion aikaisemmista teoksista, pelaajalle tarjotaan muutamia juoneen vaikuttavia valintoja ja toimintakohtauksia ripotellaan tasaiseen tahtiin. Teknisesti avausosa The Enigma on paremmasta päästä Telltalen tuotantoa, vaikkakin graafinen loisto odotuttaa edelleen. Ruudunpäivitys pysyy pääasiassa tasaisena, eikä ykköskautta vaivanneita pätkimisiä ilmennyt ainakaan Xbox One -versiolla pelatessa. Muutamissa toimintakohtauksissa reaktiotestien valinnat vilahtavat liian nopeasti ruudulla, mutta pelaamiseen ne eivät liiemmin vaikuta. Batmanille annetaan pari eri tapaa tyrmätä viholliset ja kumpikin valinta johtaa joka tapauksessa pitkälti samaan lopputulokseen.

Tuttuakin tutumpi

Telltale on saanut korjattua ensimmäistä kautta haitanneet tekniset ongelmat ainakin osittain, mutta muuten Batmanin avausjakso tuntuu liian tutulta ja turvalliselta. Sama ongelma toki vaivaa kaikkia studion titteleitä. Ensimmäinen parituntinen rakentaa joka tapauksessa räjähtävän pohjan tuleville episodeille varsinkin John Doen sekoittaessa pakkaa. Pähkähullu hymypoika on samaan aikaan Bruce Waynen paras ystävä ja pahin vihollinen.

Tasapainottelu valintojen ja ihmissuhteiden välillä on Telltalen Batman-vision parasta antia, ja kauden avausta voi lämpimästi suositella pelityypin faneille. Jotain uudistusta kaava kuitenkin alkaa vaatia.

3/5

Kiitos Telltale Gamesille Xbox One -arvostelukoodista.

Kirjaudu kommentoidaksesi