Aika riisua hanskat
Alkuperäisen Avatar-pelin jälkeen näytti hetken aikaa siltä, että Na'vit saavat jatkaa elämäänsä kuten ennen RDA:n saapumista, mutta From the Ashesissa ajaudutaan astetta synkempiin maisemiin. Alkuperäiskansa ei enää puolustaudukaan yhtenä rintamana ihmisvalloittajia vastaan, vaan RDA on saanut avukseen ilkeän Mangkwan-klaanin. Sotakin on muuttanut muotoaan, sillä valloittajat turvautuvat kirjaimelliseen poltetun maan taktiikkaan. Vehreän, vain paikoin teollisuuden saastuttaman mutta toipuvan maiseman sijaan pelaaja joutuu samoamaan halki napalmin polttamien aukioiden.
Muuttuneeseen tilanteeseen sopivasti päähenkilökin on vaihtunut. Ei enää tarinankertojaklaanin soihdunkantajaa, viimeistä sarentua. Tilalle astuu aiemminkin suoraa toimintaa kannattanut So'lek. Nyt ei soitella tuulikelloja tai sommitella toteemeja näköalapaikoille, nyt soditaan viimeiseen hengenvetoon. Samalla pelaamista on suoraviivaistettu, kun aseiden kehittäminen ei tarkoita metsästysjousen jänteen hieromista aamukasteen aikaan poimitulla priimaluokan kyhmypäärynällä. Nyt poimitaan raaka-aineet vihollisten kylmeneviltä ruumiilta ja sitä kautta viritellään rynnäkkökivääri maksimaalisen tappavaksi.
Kuin eri peli
Pelattavuutta on laajennuksessa muokattu jouhevampaan suuntaan. Hedelmien poiminta ei ole enää ärsyttävä minipeli. Ikran-liskon selkään nouseminen on nopeaa, kun yhdellä napinpainallukselle se nappaa So'lekin lennossa kyytiin. Turhauttavien satelliittilähettimien jahtaamisen tai muistimaalausten jäljentämisten sijaan keskitytään tehtävien suorittamiseen ja silmittömään lahtaamiseen. Tuntuu kuin yhden pelin sisään olisi lisätty kokonaan toinen, mekaniikka on niin paljon erilainen. From the Ashes onkin erotettu erittäin selkeästi muusta pelistä.
Kerronnan ja tunnelman puolesta From the Ashes on aiempaa synkempi ja lohduttomampi. Klaanit joutuvat väistymään RDA:n kiihdyttämien sotatoimien tieltä, jäljelle jäävät vain autioituvat kylät ja palava maa. Yhteisymmärrys tuntuu muutenkin rakoilevan, kun osa na'veista haluaisi takertua perinteisiin, mutta selviytyminen teknisesti edistyneemmän miehittäjän puristuksessa pakottaa tarttumaan vihollisen aseisiin. Koko tarinan ajan na'vit ja heidän puolellaan olevat ihmiset valmistautuvat vetäytymään sota-alueilta, eikä toivo pilkahtele edes lopputekstien rullatessa.
Ei kai tämä näin voi loppua?
Täytyy sanoa, että Frontiers of Pandora oli itselleni korkeintaan keskinkertainen peli. From the Ashes on paljon parempi, joskin se toistaa samaa Far Cry -kaavaa, josta Joonatankin valitti arvostelussaan. Parinkymmenen tunnin kampanja on kuitenkin riisuttu suurimmasta osasta turhaa hinkkaamista, ja siinä keskitytään olennaiseen. Kertaakaan en joutunut keittämään pähkinämuhennosta tai etsimään jokivarren kaunehinta heinänkortta lahjukseksi paikalliselle heimolle.
Puisevien Sky Breakerin ja Secrets of the Spiren jälkeen on yllättävää, että From the Ashes onnistui virkistämään peliä ja lisäämään sen tarinaan kiinnostavuutta. Aikaisemmat sisällöt läpi kahlanneena olin jo kyllästyneenä poistanut koko köntin konsoliltani, mutta nyt jäin lähes innostuneena odottamaan jatkoa. So'lekin ja kumppanien saaga on oikeastaan saanut tästä vasta lähtölaukauksen, ja Läntiset rajamaat jäivät takaisinvaltaamatta. Hayalovay!
