Toinen maailmansota lienee yksi käytetyimmistä peliaiheista, mutta tällä kertaa Ubisoft lähestyy asiaa hieman poikkeavasta näkökulmasta. Blazing Angels: Squadrons of WWII:ssa pelaaja lasketaan lentokoneen puikkoihin sotimaan, mikä ei toki ole konsolimaailmassa ennenkuulumatonta, mutta suhteellisen omaperäistä kuitenkin. Valitettavasti pelkkä samankaltaisten tehtävien toistaminen ja ympäriinsä lentely ei hienosta ulkoasusta huolimatta riitä nostamaan tekelettä keskitason yläpuolelle.

Kaunis katsoa, kammottava kuunnella

Juonen kannalta Ubisoft on mennyt siitä, missä aita on ollut matalin: tehtävät ovat käytännössä toisistaan irtonaisia kahakoita toisesta maailmansodasta. Mukaan on ängetty kaikki vähänkään tärkeämmät ja historiallisesti merkittävämmät taistelut, mikä aiheuttaa omat ongelmansa näin lyhyessä pelissä. Periaatteessa hyvältä kuulostava koko sodan läpikäyvä ratkaisu ei Blazing Angelsissa toimi, vaan lopputulos vaikuttaa sekalaiselta kokoelmalta erinäisiä lentelyitä, joilla ei juuri ole sidoskohtia toisiinsa. Lisäksi tehtävät ovat keskenään aivan liian samankaltaisia.

Blazing Angels ei edes yritä tarjota pelaajalle realistista lentelykokemusta, ja käytännössä homma on hyvin yksinkertaista. Jo ensimmäisten pelituntien aikana kontrollit porautuvat syvälle mielen syövereihin, eikä hurjimpienkaan näköisten silmukoiden tekeminen vaadi kovin paljon taitoa verrattuna oikeisiin simulaattoreihin. Tämä on kuitenkin pelkästään hyvä asia, sillä kovemmalla realismitasolla huomio alkaisi kiinnittyä turhan paljon koneen ilmassa pitämiseen. Lähes ainoa hankala asia sotakoneella lentelyssä on sillä laskeutuminen; Mikään ei ärsytä enempää kuin muutoin onnistuneen tehtävän turmeltuminen laskeutumisessa tapahtuneeseen äkkikuolemaan.

Ulkoiselta ilmeeltään Blazing Angels on sangen komea ilmestys. Xbox 360:n tarjoamia grafiikkaominaisuuksia hyödynnetään tehokkaasti; ruudulla näkyy usein kerrallaan hämmentävän paljon maaston yksityiskohtia ja muita koneita. Kun edellä mainitut asiat yhdistetään takkuilemattomaan ruudunpäivitykseen, ei mitään valittamista visuaalisesta annista juurikaan ole.

Peli mahdollistaa omien kappaleiden soittamisen kiintolevyltä, mutta siihen äänipuolen positiiviset asiat hyvin pitkälle rajoittuvatkin. Blazing Angelsin ääninäyttelijät eivät takuulla kelpaisi edes ö-luokan elokuvaan, jota voidaan pitää jo melkoisena saavutuksena. Keskinkertaisten koneen pörinöiden saattelemana paljastuu jo ensimmäisten peliminuuttien aikana, että teknisen toteutuksen pääpaino on selkeästi ollut hienossa ulkokuoressa.

Pelaajapulan riivaama moninpeli

Moninpeli tarjoaa hieman lisää elinkaarta Liekehtiville Enkeleille, vaikka ennen pitkää Livessä paljastuu karu totuus. Pelillä ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi pelaajia, jotta pelaaminen olisi hauskaa. Turhan usein pelimuodot typistyvät 1 vastaan 1 taisteluiksi, joista on hauskuus kaukana. Live-pelaamista paljon hauskempaa onkin tahkota yksinpelin tehtäviä kaverin kanssa samalla laitteella, koska tämä lisää tehtäviin yhteistyön suomat lisätaktiikat. Vaikka koitokset toistavat itseään jo toisella läpipeluukerralla, kaverin kanssa pelatessa kyseinen ongelma ei haittaa lähellekään niin paljoa kuin yksinpeliä tahkotessa.

Blazing Angelsilla on hyvät lähtökohdat nousta positiivisesti esille keskinkertaisten sotapelien seasta, mutta ei kuitenkaan onnistu siinä tiettyjen perusvirheidensä takia. Pelin juoni on melkoista potaskaa, eikä Liven kautta pelattu moninpelikään kovin hyvin onnistunut vakuuttamaan. Toisaalta pelin arcademaisuus ja kaunis ulkokuori houkuttelevat palaamaan pelin pariin mahdollisesti myöhemminkin. Mikäli on pakko valita konsolipuolelta toiseen maailmansotaan keskittyvä lentokonepeli, ei pelaajalla ole paljoa vaihtoehtoja. Ennen ostopäätöstä kannattaa kuitenkin tutustua pelin demoon, jonka voi ladata Marketplacesta.