Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Dance Central 3

Vuosittain päivittyvä Dance Central -sarja kolisuttelee rimaa kannattimissaan. Yli mennään tälläkin kertaa, vaikka uudistukset ovat pieniä. Menestyksen juju on siinä, että Harmonixilla tiedetään, missä kohdin kohennusta tarvitaan. Laatu korvaa määrän. 

Dance Central 3:n tanssikonsepti on yhä Kinectin liikkeentunnistustekniikan paras sovellutus. Ketään ei yllättäne, että pelimekaniikka on pysynyt prikulleen edellisosien kaltaisena. Tanssisentraalin moodissa kuin moodissa ketkutetaan vartaloa ruudulla heiluvan figuurin ja sivulla kelautuvien mallikuvien mukaan. Voittajaksi julistetaan se, joka pystyy toistamaan liikkeet mahdollisimman tarkasti ja oikea-aikaisesti. Puhtaiden suoritusten linkittäminen aktivoi pistekertoimen, joka kasvaa ketjun pidentyessä. Tuttua kauraa musiikkipeleissä.

Bailaa tai battlaa

Tangoon tarvitaan kaksi. Vaikka Dance Central ei tue paritansseja, se on ehdottomasti parhaimmillaan porukassa. Kolmososan uudistukset keskittyvät juuri kimppapelaamiseen. Etkoilua varten luotu Party Time elävöittää tylsemmätkin kekkerit. Tämä bilemoodi pyörittää biisejä ja pelitiloja toisensa perään, jolloin mukaan jammailemaan voi hypätä hetken mielijohteesta. Älypuhelimen SmartGlass-ohjelmalla voi leikkiä DJ:tä ja hallita biisilistaa. Uusi Keep the Beat -pelitila antaa luovuudelle tilaa. Tehtävänä on ottaa freestyle-tanssibattle kaveria vastaan tutun biisin tahtiin. Pistelaskuri rullaa ruudulla ja kehottaa häviöllä olevaa osapuolta tsemppaamaan. Vaikka freestailaaminen on usein hauskempaa kuin koreografioiden apinoiminen, pistelaskurin yksioikoisuus romuttaa hommaa. Nopeampi heiluja voittaa aina, tyylipisteitä ei jaeta. Freestyleskabojen tavaramerkkiä eli voittajan valintaa huutoäänestyksellä kaivattaisiin. 

Eheämpi battlemuoto, Make Your Move -pelitila, on koko paketin vetonaula. Nimen mukaisesti tanssikisaajien täytyy koostaa itse keksityistä liikkeistä lyhyehkö koreografia, joka sitten vedetään yhteen putkeen biisin tahtiin. Luovuus, hauskuus ja kilpailuhenkisyys yhdistyvät loistavalla tavalla, kun pistelaskuriakaan ei voi huijata. Tämä koukuttaa! Eritoten kun pelin valmiit muuvit ovat melko naisellisia – tosin Usherin biiseihinsä laatimissa kuvioissa on tyyliä. Sanokaa lauluista mitä sanotte, mutta osaa hän tanssia.

Kornit murot

Biisilista on totuttuun tapaan heterogeeninen joukko tanssimusiikkia, ja jokainen kipale on auki heti alusta. Eri tyylilajeja kuullaan katuhiphopista ja autotuneklubailuun. Yksinpelin aikamatkateemasta johtuen biisilistaan kuuluu muun muassa I Will Survive, Macarena ja Backstreet Boysia. Kovin korneja valintoja löytyy edellisosia enemmän, mutta Van McCoyn The Hustlea pikkutakissa steppaillessa ei voi olla kuin hauskaa – sekä tanssijalla että yleisöllä. Ja mikä parasta, kaikki Livestä ladatut biisit versiosta riippumatta loikkaavat automaattisesti myös kolmososan kirjastoon. Siispä PSY:n hevostanssi valumaan! Aiempien osien levyllä olevat vakioraidat saa tuotua pientä maksua vastaan. 

Dance Central 3:n täsmäuudistukset tekeävät uusimmasta versiosta ostamisen arvoisen. Harmonixilla on hoksattu, että viisas pääsee vähemmällä työllä. Toisaalta jos kakkososa ei saanut jalkaan liikettä, kannattaa uusin lätty jättää pois ostoskorista. Tanssioppitunneista kolmososan pelaaminen ei oikein käy, eikä ”tarinamoodista” irtoa vetoa yksinpelaajalle. Nelinpelin puuttuminen on kieltämättä miinus, kun kilpaileva Just Dance -sarja moiseen pystyy. Joka tapauksessa Dance Central 3:n resepti on laadittu ruokkimaan sosiaalisia eläimiä. Kyllähän se maittaa. Bileväki shufflaa, kiittää ja kumartaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi