Dead or Alive 2

PSX:n

Dead or Alive tuli tunnetuksi lähinnä isorintaisista

naishahmoista. Kuitenkin siinä oli mukana muutamia hyviä

ideoita. Mutta onko jatko-osassa mitään muuta?

Yksinpelin pääpaino on Story Modessa. Siinä

pelataan jollakin pelin kahdestatoista perushahmosta läpi

seitsemästä taistelusta ja välidemoista koostuva

tarina. Juoni on aika heppoinen ja kaikki taistelut

johtavat saman mystisen Tengu hahmon luokse. Story Mode

on ihan kiva, mutta valitettavan lyhyt. Sen pääsee

läpi jokaisella hahmolla parissa tunnissa. Muita yksinpeli

modeja ovat Time Attack, jossa yritetään nimensä

mukaisesti voittaa kahdeksan hahmoa mahdollisimman nopeasti

sekä Survival, jossa vastustajia tulee kokoajan lisää

ja lisää. Lisäksi on se pakollinen harjoitus

mode(Sparring) joka toimii hyvin.

Pelin

ehdoton suola(niin kuin tappelupeleissä yleensä)

on sen moninpeli. Tavallisen yksi vastaa yksi taistelun

lisäksi on uudesta Tekkenistäkin tutut Tag Battlet.

Niissä yhdestä neljään pelaajaa taistelee,

joko ihmisvastustajia tai konetta vastaan. Koska neljän

ohjaimen ja multitapin puuttumisen vuoksi ei nelinpeliä

voitu testata oli tyytyminen kaksinpeliin. Sitä

voi pelata joko samalla puolella konetta vastaan tai eri

puolilla kahdella hahmolla. Samalla puolella pelaaminen

on todella hauskaa, joten nelinpeli voisi olla multitapin

oston arvoinen(ja jopa vanhat digitaaliset ohjaimet toimivat

pelissä). Tag Battlen pahin moka on kuitenkin areenat.

Niitä on vain viisi, eikä paljon hauskempia yksinpeliarenoita

pääse pelaamaan.

Hieman

erikoisempi pelimuoto on Battle Rec, jossa pääsee

kuvaamaan oman taistelun. Watch muodossa taas pääsee

katsomaan koneiden mätkintää. Team Battlessa

kahteen joukkueeseen(konetta tai kaveria vastaan) valitaan

yhdestä viiteen jäsentä ja mäiskitään

Tag Battlen areenoilla.

Yksinpeliin kyllästyy suhteellisen nopeasti. Story

Mode on, kuten sanottua, todella lyhyt. Survivalia ja Time

Attckia jaksaa pelata vähän kauemmin, mutta niihinkin

kyllästyy. Ihmetyttää myös vähän

miksi pelissä ei ole ihan tavallista yhden ottelun

matsia konetta vastaan. Battle Rec toimii kyllä melkein

sen korvaajana. Yksinpeliä piristäisi kovasti

jos siinä olisi mukana joku hieman erilainen mode,

Tekkenin Ball, Force tai Bowling tyyliin.

Pelattavuus

on samaan aikaan tarpeeksi yksinkertainen aloittelijalle,

mutta tarpeeksi haastavapitkään peliä pelanneelle.

Perusnäppäimet on sijoitettu hyvin: x on heitto,

ympyrä potku, kolmio lyönti ja neliö torjunta.

Pelin torjunta systeemi on haastava. Jos torjuntanäppäintä

pitää pohjassa pelaaja torjuu, mutta jos onnistuu

painamaan vastahyökkäys nappia sekunnin kymmenesosan

tarkkuudella pelaaja tekee vastaiskun. Tämä tuntuu

aluksi hieman hankalalta, mutta on todella mukava pienen

pelailun jälkeen. Kombot syntyvät ehkä jopa

liian helposti nappeja rämppäämällä.

Pieni tottumuskysymys Tekkeniä pelanneelle on pelin

kolmiulotteisuus. Toisin kuin Tekkenissä peli ei ole

teennäisen kolmiulotteinen vaan on kokonaan 3D:ssä.

Nuolinäppäimillä pelatessa peli toimii kuin

Tekken, mutta vasemmalla tatilla pystyy liikkumaan vapaasti

ympäristössä. Tämän takia yksinpeliareenat(joita

on viisitoista) ovat todella interaktiivisia. Seinät

ja aidat hajoavat ja vastustajan voi heittää alas

kallioilta.

Grafiikka

on kaksipiippuinen juttu. Toisaalta hahmot ovat melkein

renderöityjen näköisiä ja taustat todella

hienoja, mutta peli kärsii siitä paljon puhutusta

Anti-Aliasing pulmasta. Joissakin kentissä ja

hahmoissa sitä ei edes huomaa, mutta jotkut kentät

saavat veren silmiin. Peli on ensimmäinen PAL-peli

jossa voi valita 50hz tai 60hz kuvan. Tässä Tecmo

on onnistunut hyvin. 60hz:llä kamalat surupalkit katoavat

ja framerate nousee viidestäkymmenestä kuuteenkymmeneen.

Huomaa, että 60hz vaatii NTSC-singnaalin ymmärtävän

TV:n ja RGB-kaapelin.

Niin kuin grafiikassa, myös äänissä

on huomauttamista. Englanninkieliset ääninäyttelijät

ovat huonoja. Onneksi pelissä voi valita myös

alkuperäiset Japanilaiset äänet ja Englanninkielisen

tekstityksen. Lyönnit ja potkut, sekä musiikit

ovat sitä keskivertoa.

Peli

tulee DVD-formaatissa, mikä vähän ihmetyttää.

Peliin ei ole ängetty valmiiksi renderöityjä

videoita, eikä mitään muutakaan ihmeellistä.

Parempi vaan, sillä DVD on osoittautunut paljon CD:tä

hiljaisemmaksi. Pelin mukana tulee Suomenkielinen ohjekirja,

joka on käännetty huonosti. Osa teksteistä

on kokonaan Ranskaa!

Loppujen lopuksi peli on ehdotonta tappelupelien kärkeä.

Jos moninpeliseuraa löytyy peli on pakkohankinta vähänkään

tämän lajin peleistä pitäville. Beat`em

Up-fanaatikot voivat varmasti lisätä arvosanaan

yhden pisteen lisää. 


Designed (23.03.2001)


Omistan

myös itse kyseisen pelin ja koska olen eri taustalla

oleva henkilö, ajattelin jakaa omat kokemukseni. Elikkä.

Sain oman kappaleeni juuri ennen joulua ja se on ruotsinkielisellä

pakkauksella ja manuaalilla varustettu, mikä meni jopa

huonosti suomennetun paketin ohi. Toivottavasti kyseessä

oli vain paikallisen liikeen importtaama erä.

Itse pidän pelin kontrolleista. Ne vastaavat äkkiä ja

on jopa mahdollisuuksia väistellä. Itse en pitänyt TTT:n

kontrolleista enkä "kun kerran pääsee niskan päälle,

se on sitten KO" meiningistä. DOA2sesta tämä puuttuu, siinä

on jopa tällaisen non-beat 'em up hepun mahdollista pysäyttää

vastustajan sarjat ja kääntää matsi voitoksi aivan

viime tingassa.

Yhteenveto: mahtava tappelupeli joka vetoaa myös minuun, äärimmäiseen

non-beat 'em up-henkilöön jolla on rankka PC-tausta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi