Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

ESPN NHL Hockey

Kun SEGAn uusinta jääkiekkopeliä ESPN NHL Hockey 2K5:sta saadaan odotella vielä ensi vuoden alkuun, on hyvä tehdä tarkistus nykyään monista alekoreista huokeaan hintaan irtoavaan sarjan edelliseen osaan. Vuoden 2004 painos tuo mukanaan ESPN-lisenssin kunnolla tehtynä. Olihan tämä amerikkalainen televisiokanava mukana jo aiemmassa osassa, mutta nyt se on entistäkin keskeisemmässä roolissa aina nimen muutoksesta lähtien.

Perinteisesti urheilupeleissä ei nähdä suuria muutoksia vuosien välillä ja tämä pätee myös 2K4:ään. Parannusta on kuitenkin tapahtunut ja fanien ajatuksia kuultu edellisen osan jäljiltä. Tämä siitä huolimatta, että tekijä ehti vaihtua välissä Kush Games -nimiseen pelistudioon.

Terät teroitukseen

Kun muiden valmistajien urheilupelejä verrataan markkinajohtaja EA Sportsin vastaaviin tuotoksiin, pistää ensimmäisenä silmään se, miten paljon EA on edellä ulkoasun ja tunnelman luomisessa. 2K4 on ottanut varsinkin grafiikan puolella suuren harppauksen sitten 2K3:n, jääden silti EA:n sarjalle jälkeen. Pelaajat ovat jo suhteellisen tarkkoja kopioita oikeista esikuvistaan. Jää kiiltää ja heijastaa upeasti siihen osuvat kuviot. Animaatio hoitaa tehtävänsä, vaikka sitä tuntuukin olevan niukasti pelissä. Liikkeiden luonnonmukaisuus on hukassa.

Mukaan ovat tulleet myös valmiiksi mallinnetut välipätkät. Vaikka nämä tuovatkin hieman vaihtelua ottelurunkoon, liikkeitä on mukana liian vähän, jotta niitä jaksaisi kauan seurata. Pitkän kauden aikana välipätkät toimivat parhaiten lähinnä pelaajan juomataukoina.

Vaikka grafiikassa ei suuria puutteita olekaan, puuttuu ESPN-lisenssistä kaivattu NHL-kiillotus. Ennen alkuvihellystä joukkueet kiertelevät jäällä selostajan toistellessa samoja latteuksia ottelusta toiseen. Mukana saisi olla hieman enemmän spekulaatiota esimerkiksi joukkueiden välisistä voimasuhteista. Vaikka allekirjoittanut onkin tilastofriikki, kaipaa peli myös selkeästi enemmän tilastoja. Varsinkin kauden aikana olisi hienoa nähdä taulukoita joukkueiden viime otteluista ja sen hetkisestä tilanteesta. Yleensä peli esittelee täysin epäolennaisia asioita alkaen pelaajan ottelun aikana saamista pisteistä, jotka ovat vielä usein mallia 0+0 ja 0 minuuttia jäähyjä. Samaan aikaan voitetut aloitukset ja ylivoimaprosentit loistavat poissaolollaan. Näistäkin pienistä asioista rakennetaan uskottavaa ulkoasua mallintamaan oikeaa NHL-lähetystä. Tällaisenaan illuusiota on vaikea saada aikaiseksi.

Äänipuolella ESPN-lisenssistä on erityisen paljon iloa. Mainio selostajakaksikko Gary Thorne ja Bill Clement jaksaa riemastuttaa asiallisuudellaan vielä kuukausienkin pelaamisen jälkeen. Selostus myös kuulostaa aidolta, vaikka mitään suuria tunteenpurkauksia ei esiinnykään. Vaisuimpana puolena selostuksessa onkin pudotuspelien kiihkeän tunnelman puuttuminen. Muutoin äänistä ei löydy valittamisen aihetta. Jopa katsomo pitää ihan sievoista metakkaa, ainakin kotijoukkueen viedessä ottelua.

Lättysyöttö kunniaan

Pelattavuuden takia SEGAn jääkiekoista on tullut varteenotettava haastaja EA:n NHL -sarjalle. Erottavat asiat ovat pieniä, mutta tärkeitä. Yhtenä tärkeimpänä huomiona peli ei tunnu kulkevan kiskoilla, vaikka päästä päähän pikaluistelua esiintyy myös 2K4:ssä. Ryntäilyn korvikkeena taitava pelaaja pystyy pelissä myös luomaan painostusta.

Ohjaus on esimerkillisesti toteutettu. Kätevästi oikeaan tattiin sijoitetuilla harhautusliikkeillä saa usein tehtyä sen viimeisen tarvittavan liikkeen ennen läpiajoa. Vasemmalla liipaisimen avulla puolestaan onnistuu nopeasti muutamat tärkeät liikkeet, kuten lättysyöttö. Maalivahtien superkykyjen takia karkeasti arvioituna 95 prosenttia maaleista tulee joko suoraan syötöstä tai läpiajoista. Mainiona ominaisuutena 2K4:ssä ovat laajat säätömahdollisuudet. Lähes kaikkea pelissä tapahtuvaa voi omalla palkilla säätää, alkaen pelaajien liikkumisesta maalivahtien pudottamien kiekkojen määrään. Näillä saa myös maalivahteja tasoitettua osittain, mutta valitettavasti Liven puolella ei säätöjä pysty hyödyntämään.

Tekoälystä on vastusta jopa ilman huijauskeinoja. Vaikeimmilla tasoilla hieman herpaantunut pelityyli johtaa helposti vastustajan lyhyeen pyöritykseen. Koneen ohjaamat pelaajat myös karvaavat ja välillä turvautuvat kahvaamiseen, jos painostus alkaa olla liikaa hoidettavaksi. Koukkaamisista tosin lentää nopeasti jäähylle, mikä tuo lisää nopeutta peliin. Kovaa taklauspeliä sen sijaan saa harrastaa vapaasti, tosin ikinä ei tiedä päättääkö ohjattu pelaaja käyttää poikittaista mailaa taklatessa. Poikkeuksia lukuun ottamatta jäähyt tulevat siis usein pelkistä pelitilanteista huonolla tuurilla. Jäähytyyppejä on myös omituisen vähän. Esimerkiksi keihästämiset ja kiinnipitämiset loistavat poissaolollaan. 2K4 ei myöskään herkuttele tappeluilla, sillä niitä ei aloiteta napin painalluksella.


Kaverin kanssa sohvalla ja Livessä

Xboxin omistajille ESPN NHL Hockeyn tärkein ominaisuus EA:n sarjaan verrattuna on jo 2K3:ssa mukana ollut Live-tuki. Pelien järjestäminen on nopeaa ja toimivaa. Pelaajia ei ole tosin missään vaiheessa riittänyt ruuhkaksi asti. Osasyyllisenä lienee se, etteivät eurooppalaiset pääse pelaamaan amerikkalaisia vastaan.

Live-pelaamisessa ei esiintynyt ongelmia. Tekniikan puolesta tuntui kun olisi pelannut kaverin kanssa samalla koneella. Toki kommentointia pelitapahtumista riittää myös verkkopuolella, mutta yhtä tiiviiksi tunnelma ei nouse. Ominaisuutena Live-tuki on silti yksi suurimpia yksittäisiä asioita erotettaessa ESPN NHL Hockeytä ja EA:n NHL-sarjaa. Livestä löytyy myös ladattavaksi päivitys joukkueiden kokoonpanoihin, tosin viimeisin päivitys tapahtui ilmeisesti joskus ennen kevään pudotuspelien alkua.

Muista pelimuodoista mukana ovat vanhat tutut eli yksittäinen ottelu, kausi ja Franchise-joukkueenhallintatila. Lisäksi taitopelit tarjoavat lyhytaikaista hupia lämärin nopeuden, tekniikkaradan ja vastaavien muodossa. Muutamat minipelit puolestaan saa avattua keräämällä tarpeeksi pisteitä, mitkä ovat tulleet NHL-sarjaa pelanneille tutuiksi. Minipeleistä Pond Hockey tarjoaa ihan hauskaa moninpelihupia, mutta muuten ne eivät jaksa sytyttää.


Uutta odotellessa

ESPN NHL Hockey on edelleen katsastamisen arvoinen peli, jos sen on jostain syystä ohittanut aiemmin. Se on vuoden mittaan kestänyt yllättävän hyvin ajan hammasta. Monille suurena pettymyksenä on luonnollisesti SM-liigan puuttuminen, eikä tähän ole tulossa muutosta lähivuosina. SEGAn selkeä kiinnostus Amerikan markkinoista näkyy myös siinä, että pelaajat saavat odotella 2K5:n Euroopan julkaisua monta kuukautta Amerikan julkaisun perään. Pelattavuutensa ja Live-tuen ansiosta ESPN NHL Hockey on siis yhä realistisemman jääkiekkopelin ystävän valinta ja epäilijöille hyvä maistiainen ennen 2K5:n julkaisua.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi