Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Everybody's Golf

Monet golfin ystävät muistanevat 1990-luvulla PlayStation Onelle ilmestyneet Everybody's Golf -sarjan pelit. Tämä Clap Hanzin
suunnittelema pelisarja on pitänyt näistä ajoista lähtien tyylinsä
helposti lähestyttävänä golfina, jota voi lätkiä niin yksin kuin
kaveriporukan kanssa. Pelisarja on ollut Japanissa hyvinkin suosittu,
mutta Euroopassa Everybody's Golf on aina jäänyt Electronic Artsin Tiger Woods PGA Tour
-pelien varjoon. Nyt syystä tai toisesta EG tekee paluun vanhalle
mantereelle runsaan viiden vuoden hiljaiselon jälkeen. Sarjan ystävien
ei ole vaikea huomata eroja alkuperäisen Pleikkarin versioihin, mutta
oppimiskynnys on säilynyt tuttuun tyyliin matalalla.


1, 2, 3 ja menoksi


Perusmekaniikaltaan Everybody's Golf on hyvin yksinkertainen. Käteen
valitaan sopivan pitkälle lyövä maila, minkä jälkeen määritetään
lyönnin voima ja tarkkuus, jolla palloon osutaan. Tämä ei ole
kuitenkaan yhtä helppoa kuin miltä se kuulostaa, sillä automaattisesti
liikkuva pylväsmittari on osattava pysäyttää oikeissa kohdissa, jotta
lyönti lähtisi niin kuin sen pitää. Tämän lisäksi on otettava huomioon
olosuhteet: tuuli voi viedä pelivälinettä ennakoimattomaan suuntaan tai
radalla piiskaava sade saattaa syödä pallolta tarvittavia lisämetrejä.
Vielä helpoimmilla radoilla olosuhteet eivät usein kiusaa pelaajaa,
mutta golf-taitojen kehittyessä myöhemmillä kentillä monenlaiset
sivutekijät on osattava ottaa huomioon.

Sääolosuhteiden
ohella radan pinnalla on oma vaikutuksensa lyönteihin. Esimerkiksi
bunkkerin pohjalta ei saa usein palloon täydellistä osumaa, joten
voimaa kannattaa käyttää hieman yläkanttiin. Samoin on otettava
huomioon pallon alla olevan kentän tasaisuus. Jos esimerkiksi palloa
lyödään pieneen ylämäkeen, ottaa se enemmän tuulta alleen tai jos
kenttä on kallistunut hieman vasemmalle, karkaa peliväline helposti
samaan suuntaan.

Vaikka huomioon otettavia elementtejä on
paljon, voi peliä pelata näistä välittämättä oikein hyvin. Toisaalta
golf-friikeille mukana on paljon pikku säätöä, joten Everybody's Golf
tarjoaa kaikille oman tavan pelata. Tätä korostavat eri hahmojen
ominaisuudet: jos taitotaso ei ole vielä korkea, kannattaa käyttöön
valita hahmo, jolla on helppo lyödä tarkkoja lyöntejä. Jos taasen
kokemusta on ehtinyt jo karttua, panostusta kannattaa siirtää lyönnin
voimakkuuden tai parempien kierteiden kaltaisiin ominaisuuksiin.


Uraputki alkuun


Everybody's Golfin parasta antia yksinpelissä tarjoaa mielenkiintoinen
versus-moodi sekä tarjolla oleva uramoodi. Ensiksi mainitun idea on
edeltäjistä tuttu, mutta hyvin mielenkiintoinen: pelaaja haastaa yhden
koneen ohjaaman golfaajan kerrallaan yhdeksän reiän pituiseen kisaan ja
voiton sattuessa kohdalle, omaan pussiin tipahtaa vastustajan ohjaama
hahmo. Tällä tavoin hahmojen kirjo kasvaa pikku hiljaa, ja loppujen
lopuksi golfaajien joukosta löytyy muistakin PlayStation 2 -titteleistä
tuttuja pelisankareita. Uramoodissa pelaaja etenee taasen kohti
vaikeampia haasteita alun amatöörikisojen jälkeen. Näissä kisoissa
mukana on pitkä liuta koneen ohjaamia vastustajia, jotka voittamalla
avautuu uusia ratoja sekä tavaroita kaupan hyllylle. Golf-kaupasta
pelaaja saa esimerkiksi hankittua uusia palloja ja mailoja, joilla
lyönteihin saa lisää pituutta.

Kisat ja versus-moodi
muodostavat Everybody's Golfin ytimen, mutta mukana on myös muita
pelimuotoja. Esimerkiksi uutuutena palloa pääsee lätkimään
minigolf-moodissa, jossa säännöt ovat perinteiseen golfiin nähden perin
eriskummalliset. Pallo on tarkoitus lyödä reikään niin, että se tekee
mahdollisimman pitkän matkan. Tätä tarkoitusta varten minigolf-radoilta
löytyy monenlaisia reittejä, jotka vievät reikään. Toiset ovat
riskittömiä ja lyhyitä, kun taas toiset ovat pitkiä ja hyvinkin
vaikeita. Sinällään minigolfin lisääminen pelin oheen on hyvä idea,
mutta tässä tapauksessa toteutus ei toimi. Paria kertaa kauempaa golfin
pikkuversiosta ei jaksa pelata, vaan mieli tekee melko nopeasti
isoveljen pariin.

Yksinpelin ohella golfia pääsee lätkimään
myös kavereiden kanssa. Moninpeli onkin toteutettu Everybody's Golfissa
erittäin hyvin, sillä varsinkin tasaisessa pelaajaporukassa kisat
muodostuvat hyvin jännittäviksi. Samaa oikeastaan voidaan sanoa
verkkopelistä, johon pääsee ottamaan osaa parhaimmillaan 50 pelaajaa.
Pääasiassa netissä kisaaminen on toimivaa, mutta jotkin elementit
pistävät ihmettelemään. Esimerkiksi mikäli pelaaja ei ehdi suorittamaan
lyöntiään asetetun aikarajan sisällä, poistetaan hänet automaattisesti
pelistä. Näin ollen verkossa pelatessa pelaajat ovat pakosta
liimautuneena koneiden ääreen, sillä minkäänlaisia taukoja ei voi
pitää. Toinen ongelma on se, etteivät pelaajat näe toistensa
suorituksia, vaan jokainen golfaa yksin. Tällä tavoin online-moodi on
turhan lähellä yksinpeliä, eikä pallon nakkaamisessa ole kunnollista
moninpelifiilistä.


Kaikkien golfiksi aika passeli


Everybody's Golf on säilyttänyt vuosien saatossa audiovisuaalisen
tyylinsä, joskin anime on noussut voimakkaammin esille. Vielä
PlayStation Onella hahmoja oli lokalisoitu länsimaiseen makuun
sopivaksi, mutta nyt pelaajien on tyytyminen japanilaisiin
stereotypioihin. Hahmojen joukosta löytyy niin perinteisiä
kauniita neitosia kuin myös vanhoja harmaantuneita vaareja. Muutoin
linja edeltäjiin nähden on hyvin samanlainen, sillä peli on kokenut
vain pakollisen graafisen päivityksen ja äänimaailma koostuu edelleen
tutusta tuulen ulvonnasta. Uutuuksista vielä mainittakoon musiikki,
joka soi kenttien taustalla ja luo sopivan rauhaisaa tunnelmaa.


Ensimmäinen eurooppalainen kakkos-Pleikkarin Everybody's Golf täyttää
sille asetetut tavoitteet tarjoamalla kaikkea hieman paremmin tutulla
pelimekaniikalla. Mukaan on tuotu jonkin verran uusia elementtejä,
mutta silti pelissä on säilynyt sama vanha mielekkyys. Oikeastaan ainoa
ongelma pelissä on, ettei se ota verkkopeliä lukuun ottamatta
kotikonsolin ominaisuuksista kovin paljon irti, vaan samaa huttua on
tarjolla myös Everybody's Golfin PSP-versiossa.
Tästä huolimatta peliä on helppo suositella niin aloittelijoille kuin
myös golf-friikeille kevyen mutta syvällisen pelimekaniikan ansiosta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Nordisk Filmille.

Tähän liittyvää