Uusiokirosanojen semantiikasta

"Innovatiivisuus" on sana, jolla usein tykätään lyödä keskustelukumppania, kun halutaan perustella, miksi oma konsoli, pelisarja tai lettupannu on parempi kuin kaverin vastaava. Innovatiivisuus on siitä mukava sana, että sillä voidaan tarkoittaa mitä tahansa sellaista, mitä ei ollut olemassa vielä höyrykoneen keksimisen aikoihin. Luonnollisesti innovatiivisuudesta puhuttaessa tausta-ajatuksena on, että innovatiivinen juttu on kategorisesti parempi kuin ei-innovatiivinen, oli edellisessä sitten kyse uudesta nenänkaivuutekniikasta ("Hähää, kiepautan käsivarren niskan takaa, tätä ei kilpailija keksinyt!") tai konsolipelin uudesta ohjaustavasta.

Toinen muotisana on "interaktiivisuus", jonka suomenkielinen vastine on kaikessa yksinkertaisuudessaan vuorovaikutteisuus. Minä teen jotain ja vuorovaikutuskumppanini reagoi siihen; tätä interaktiivisuudella tarkoitetaan. Viime aikoina interaktiivisuutta on myös heitelty keskusteluissa kuin pannukakkuja tuulettimeen: kiva ääni lähtee, mutta ei niitä jälkeenpäin syödä voi. Keskusteluissa unohdetaan sujuvasti, että videopelit ovat aina olleet interaktiivisia, se on ollut niin sanotusti videopelien kantava ajatus. Elokuva ei ole interaktiivinen eikä TV-ohjelma ole yleensä interaktiivinen, mutta jos videopelissä voi vaikuttaa siihen, mitä ruudulla tapahtuu, niin se on interaktiivinen.

Imperiumin laimeahko vastaisku

Esimerkki innovatiivisesta ja interaktiivisesta ideasta videopelimaailmassa on EyeToy. Jos olet elänyt peliuutisoinnillisessa tynnyrissä viimeiset neljä vuotta, et ehkä ole kuullut Sonyn uusimmasta aivoituksesta, eli kameraohjattavasta pelistä. Se on innovatiivinen, koska kukaan ei aikaisemmin ollut keksinyt käyttää kameraa peliohjaimena millään Sonyn konsolilla, ja se on interaktiivinen, koska voit nähdä itsesi heilumassa TV-ruudulla kuin mikäkin pölvästi.

Sonyn ensimmäinen kameraohjattava peli, EyeToy Play, myi niin hurjaa tahtia, että kameroita ei ehditty valmistaa tarpeeksi nopeasti vastaamaan kysyntään. Mullistava ajatus ohjata peliä tavallisen ohjainkapulan sijaan liikuttelemalla omaa kroppaa sai houkuteltua konsolien ääreen sellaisiakin ihmisiä, joita pelaaminen ei vaikean ohjaustavan takia ollut aiemmin kiinnostanut. Kriitikot epäilivät, että EyeToyn uutuudenviehätys karisee pian, ja että sille tullaan julkaisemaan lähinnä minipelikokoelmia.

Noin kolme ja puoli vuotta alkuperäisen EyeToy Playn jälkeen on nähty tukku kameraohjainta hyödyntäviä minipelikokoelmia ja yksi ihan oikeakin peli. Ja sopivasti kilpailevan innovatiivisen ja interaktiivisen pelilaitteen julkaisemisen aikoihin Sony tuo markkinoille tutulta kuulostavan uutuuspelinsä EyeToy Play: Sports.

Aivan kuin olisin nähnyt tämän ennenkin

Jos EP:S tuntuu tutulta, niin ei mikään ihme, erona kolmeen aikaisempaan Play-peliin Sportsissa on viitekehykseksi otettu urheilun ihmeellinen maailma. Pelaajamäärästä riippuen runkona voi toimia esimerkiksi vapaapaini, golf tai jalkapallo. Rungolla tarkoitan sitä, että varsinaisesti golfia tai jalkapalloa ei pelata, vaan ottelun kulkuun vaikutetaan minipeleillä. Esimerkiksi golfissa yritetään saada pallo toimitettua tiiltä reikään, ja jokaisen yksittäisen lyönnin onnistuminen määräytyy minipelituloksen mukaan.

Minipeleillä voi olla jotain tekemistä urheilun kanssa tai sitten ei. Joskus yritetään käsiä viuhtomalla antaa kierrettä jalka- tai krikettipalloon, joskus raavitaan koiran turkkia ja yritetään läpsytellä hengiltä sieltä hyppiviä kirppuja. Joissain peleissä viritellään tennismailan jänteitä ja joissain huidotaan ruudun ylälaidassa kulkevia pesusieniä, joista puristetaan näin vettä omaan ämpäriin. Monesti peleissä yhdistetään oivaltamisen riemu fyysiseen toimintaan, sillä puolen minuutin mittaisia rupeamia edeltävä ohjeistus ei kerro mitenkään yksityiskohtaisesti, mitä tuleman pitää.

Minipelejä on 101 erilaista, osa ihan meneviä, osa käsittämättömämpiä kuin Tori Spellingin näyttelijäura. Toimivimpia ovat sellaiset pelit, joissa kamera onnistuu tulkitsemaan liikkeet mahdollisimman tarkasti ja ohjaustapa on jotenkin pääteltävissä. Esimerkkinä tästä on nyrkkeilysäkki, jossa hakataan ruudun ylälaidassa roikkuvaa speed bagia niin nopeasti kuin käsistä irtoaa. Toisessa päässä taas on jousiammunta, jossa kamera reagoi toimintaan kuin virtahepo hyttysen pistoon joko siksi, että liikkeet eivät erotu tai koska en vain ymmärtänyt, mitä pitää tehdä.

Harjoitus voisi ehkä tehdä mestarin

101 erilaista minipeliä tarkoittaa sitä, että mihinkään yksittäiseen lajiin ei ehdi kyllästyä toiston takia kovinkaan helposti. Kyllästyminen johtuu enemmänkin siitä, että jotkin lajit ovat heti ensimmäisellä yrittämällä tylsiä. Lisäksi minipelejä pääsee kokeilemaan vain osana runkopeliä ja vain satunnaisessa järjestyksessä. Jos siis haluaisi yrittää rikkoa omaa ennätystä painojennostossa tai saada edes yhden pallon maaliin rangaistuslaukauksissa, ei suoritusta voi hioa käytännössä mitenkään. Osittain tästä syystä EyeToy Play: Sports on harvinaisen käyttökelvoton yksinpeli.

Toinen käyttökelvottomuuteen vaikuttava tekijä on kameran epäherkkyys kaikissa optimiolosuhteista poikkeavissa tilanteissa. EyeToy on suunniteltu toimimaan studiovalaistussa kymmenen metriä kanttiinsa kokoisessa valkoseinäisessä kalustamattomassa tilassa, jossa pelaajat ovat pukeutuneet punaisiin ninja-asuihin. Jos pelaajan takaa näkyy lamppu tai kirjahyllyn nurkka, saatetaan tämä epäilyttävästi taustalla luimisteleva huonekalu tulkita jatkuvaksi käden heilutteluksi.

Moninpelit vaativat vastaavasti vielä enemmän tilaa, jotta tennisnelinpelissä ihan jokainen ei saisi palkinnoksi mustaa silmää. Kiva ajatus yhteispelaamisesta voi siis helposti kaatua opiskelijasoluasunnon tai poikamiesboxin tilarajoitteisiin, mutta jos valaistusta, kontrastia, tilaa ja kuntojuomaa riittää, voi reilun sadan pikkupelin seurassa saada hyvinkin kulumaan reilun vartin ennenkuin joku kaivaa esiin Guitar Heron tai Wiin.

EyeToy: play something else

Innovatiivisuus ja interaktiivisuus voivat alkusoinnullisesti rimmata innostavuuden kanssa, mutta lyyrisiä ulottuvuuksia pidemmälle ei kannata yhteyksiä vedellä. EP:Sportsissa on ideatasolla paljon hyvää, mutta todellisessä kotiympäristössä ei käytäntö vastaa teoriaa. Silti, jos kotoa löytyy PS2 ja kameraohjain ja riehakkaan kaveriporukan vierailut ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, voi Sportsista saada hyvinkin vastinetta rahalle. Koska peli on kokonaan suomenkielinen, sen avulla voi saada lapsetkin pysymään hilj... paikall... ööh, telkkarin lähimaastossa.

Jos Sony haluaa jatkossa kehittää EyeToyn käyttökelpoisuutta peliohjaimena, voisi tulevien pelien mukaan paketoida oranssit patakintaat ja pipan; tämä parantaisi ohjaustarkkuutta.