Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

This is Football 2005

Vasemmalla kädellä


TIF 2005 on melkein identtinen edeltäjänsä kanssa. Uuteen versioon on
hankittu Veikkausliigalisenssi, ja J-P Jalo hoitaa selostuspuolen.
Veikkausliigajoukkueita oli jo edellisessä versiossa, mutta uusi TIF on
varsinainen herkkupala esimerkiksi kokkolalaisen jalkapalloilun
ystäville: seudun joukkueista toinen on saanut porukkansa mukaan.
GBK:ta tosin edustaa pelissä jostain syystä vuoden 2003 joukkue.
Sinällään tämä nyt ei ole mitenkään maata mullistavaa, mutta jos pelin
päälle laitetaan jokin vuosileima, olettaisi joukkueiden kokoonpanojen
olevan hieman tuoreempia. Suomen maajoukkue on sentään päivittynyt
viime versiosta totuudenmukaisemmaksi, kun I. Camps ja J. Degreef
eivät enää kuulu Muurisen muonavahvuuteen. Joukkueita ja pelaajia TIF
on ollut aina pullollaan, mutta onko siitä nykyisellä laadulla
hirveästi iloa.

Lasataan


Uusi TIF tarjoilee melkein kaiken suomeksi. Valikot ja
otteluselostukset ovat selvää suomen kieltä, mikä on merkittävin
uudistus tällä kertaa. Valitettavasti tämäkin asia on hoidettu
heikosti; ei ole kovin rohkaisevaa, kun ruudulla lukee
"loading"-tekstin suomennos "lasataan". Joitakin suomennoksia on myös
erittäin vaikea ymmärtää: "online" on "paikalla", ja
ottelutilastosivulla oleva "kulmatilanteista voittettuja" -teksti on
niin pitkä, että varsinaiset luvut peittyvät sen alle. Pelissä on
valittavana ainoastaan pohjoismaisia kielipaketteja, mikä on erittäin
turhauttavaa. Osa pelaajista pelaisi varmasti mieluummin
englanninkielisillä säädöillä. Kaikkea tosin ei ole käännetty, sillä
maiden nimet ovat englanniksi, ja herra Jalo toivottaa välillä katsojat
tervetulleeksi "school pitchille".

J-P Jalo on kunnostautunut
Mestareiden liigan selostushommissa jo pitkän aikaa, ja hänen
saamisensa pelin selostajaksi on erittäin hyvä suoritus. Tällä kertaa
TIF-sarjan kammottava selostuslogiikka pääsee karmeimmillaan esille,
kun J-P heittää lakonisia kommentteja: "luopuu pallosta", "antaa pallon
viereensä" tai "siirtää pallon sivulle lyhyellä syötöllä". Ensimmäisen
ottelun aikana tunnelma oli vähintääkin hämmentävä, mutta kaikkeen
näköjään tottuu. Muutaman kymmenen tunnin jälkeen selostajaan ei enää
jaksa kiinnittää huomiota. Surkeasta tunnelmasta ei käy selostajaa
syyttäminen, sillä TIF-selostus on ollut perinteisesti heikkotasoista.
Suomenkielinen tuotos vain särähtää korvaan pahemmin.

Aatelinen ja sika


Oman pärstävärkin siirtäminen peliin on varsin hauska yksityiskohta.
EyeToy -kameran avulla otetaan kuva edestä ja sivulta, minkä jälkeen
asetellaan kiinnekohtia. Valmiin kupolin voi sitten liittää haluamansa
pelaajan torson jatkeeksi. Lopputulokset vaihtelivat valaistuksesta
riippuen: ensimmäinen kaveri oli itsensä näköinen mutta sininen, ja
toinen hahmo sai kirkkaassa valaistuksessa syntyneistä varjoistaan
kärsäänsä lisää mittaa. Tästä operaatiosta jäi lopulta ihan hyvä maku,
mutta viimeisteltyjen otosten tekeminen on aikaa vievää puuhaa. On myös
ikävää odotella, kun entisestäänkin pitkät latausajat kasvavat, kun
jokainen pää ladataan erikseen ennen ottelua.

Tuttu paketti


Pelimuodot eivät poikkea edeltäjästä, sillä tarjolla on taas
cup-kilpailuja, sarjoja yksittäin tai peräkkäin, uramoodi ja
haastetila. Uramoodi on tälläkertaa myös hauskasti lokalisoitu, sillä
sarja alkaa lukiojoukkueista. Joukkueiden pelaaja tosin ovat
yläasteikäisiä mutta näyttävät kolmekymppisiltä. "Paikalla" toiminto
(online) on hyvin samankaltainen kuin viimeksikin. Homma toimii
kivasti, jos palvelimilla ei ole liikaa porukkaa. Ruuhka-aikoina
ongelmia tuli pelikaverien yhdistämisessä, sillä välillä uusia
otteluita ei voinut aloittaa. Nautinnollisimmat hetket peli
tarjoilikin, kun paikalla oli vain muutama pelaaja, jotka käyttäytyivät
asiallisesti. Tuolloin syntyi myös herkullisia yhdistelmiä, kun
pelattiin useampin pelaaja samalla puolella. Vastapainoksi saikin
sitten kuulla shaissea ja f***ker -kommentteja riittämiin. Lopulta
kuulokesetti päätyi lattialle.

Pelillisesti TIF 2005 parantaa
edeltäjästään, sillä näytteleminen on nyt vaikeampaa, eikä vapari
tarkoita varmaa maalia. Muuten asiat ovat kuten ennenkin; arkademaista
pelailua, jossa useimmiten päädytään jääkiekkolukemiin. Varsinkin
moninpelissä varmin taktiikka on pyrkiä maalaamaan vähintään kolme
kertaa, sillä muuten tulee kuokkaan. Verkkopelissä tämä korostui
entisestään, sillä viiveiden takia puolustaminen on huomattavasti
vaikeampaa kuin hyökkääminen.

Grafiikka ja äänet ovat
entisenlaiset. Mitään merkittää parannusta ei ole havaittavista, mutta
vanha taso riittää ihan mukavasti. Valitettavasti jalkapallopelin
ulkoinen olemus ei takaa menestystä. Tämän osoittivat jo vanhemmat Pro
Evolution Soccer -sarjan tuotokset, joiden menestys perustui aivan
muihin seikkoihin.

Viimeinen virhe


TIF 2005 olisi ehkä vielä puutteistaankin huolimatta menetellyt, mutta
pelin kaatuilu on anteeksi antamatonta. Joissain tilanteissa peli jää
niin pahasti tilttiin, että koko konsolista joutuu katkaisemaan virran.
Lokalisoinnin yhteydessä on myös paljon ongelmia, sillä välillä
näkyviin tulevat vain prosenttimerkkien välissä olevat avainsanat, eikä
niitä vastaavat suomenkieliset tekstit. Olisi ehkä ollut parempi
julkaista peli vasta keväämmällä ja korjailla virheitä rauhassa. This
is Fooling 2005.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Tukee USB-EyeToy -kameraa ja USB-kuulokemikrofonia.
Arvostelukappale oli lehditöversio. Kiitokset Nordisk Filmille.