Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Go Vacation

Ahdistaako arki koulun tai työn parissa? Tuntuuko, että lomalle olisi tarvetta, mutta et voi paeta kiireitäsi? Ei hätää, sillä Namco Bandai tuo lomasaaren olohuoneeseen kaikkine aktiviteetteineen. Kyseessä on tietenkin jälleen yksi minipelikokoelma, joista Wiillä ei ole pulaa. Ei muuta kuin kapula kouraan ja heilumaan!

Viettelysten saari

Go Vacation lennättää pelaajan Kawawiin paratiisisaarelle, joka on ängetty niin täyteen erilaista tekemistä, että heikoimpia hirvittää. Kookas saari annetaan pelaajan vapaaseen tutkintaan, kunhan alun pikaisista tutoriaaleista on selvitty. Puolet huvista onkin etsiä eri ajanviettotapoja ympäri saarta, vaikkapa mönkijällä ajellen. Vaihtoehtoina on muitakin kulkupelejä, kuten vesiskootteri ja lumisiin alueisiin soveltuva moottorikelkka. Saarta kansoittavat mii-hahmoja muistuttavat asukkaat ja turistit, jotka eivät juuri puhu tai pukahda. Moinen tyly käytös rikkoo hyvien tapojen lisäksi hieman immersiota, mutta eipä sinne olla seurustelemaan menty.

Saarelle sijoiteltuja minipelejä on hulppeat viisikymmentä. Valittavina lajeina on niin lumisotaa, lentopalloa, rullaluistelua, laskuvarjohyppyä, ratsastusta kuin kilpa-ajoa erilaisilla ajoneuvoilla. Kaikkien lajien luettelu veisi puoliarvostelua, joten todettakoon, että jokainen minipelien ystävä löytänee mieleisensä ajanvietteen. Moinen runsaus tuo luonnollisesti omat ongelmansa – tuntuu, että osa lajeista on vain puolivillaisia kyhäelmiä, joissa ei ole kaivattavaa syvyyttä. Kontrollitkaan eivät ole aina oikein kohdillaan, mikä latistaa joidenkin harrasteiden parissa viihtymistä. Huonoinkin ohjattavuus on toki opittavissa, mutta paikoin ilmenevää liikaa yksinkertaisuutta on vaikeampi antaa anteeksi.

Ajetaan me tandemilla

Go Vacationin kaltaiset minipelikokoelmat ovat kuin luotuja illanviettoon kavereiden seurassa. Nettimoninpeliä ei ole, mutta samalla ruudulla pääsee kisailemaan maksimissaan kolmen kaverin kanssa. Kimppakiva toimiikin moitteetta, ja osan lajeista ollessa melko viihdyttäviä, aika kuluu kuin siivillä pelin parissa. Valitettavasti moninpeli ei pelasta tylsimpiäkään lajeja, mutta kun valinnanvaraa on näinkin paljon, vaihtelua riittää sopivasti.

Suhteellisen pelkistetty ulkoasu ajaa asiansa näyttäen paikoitellen jopa miellyttävältä. Kuten muissakin pelin osa-alueissa, myös grafiikassa on omat epätasaisuutensa. Esimerkiksi jo GameCuben Wave Racessa nähtiin paremmat vesiefektit. Voi tietenkin olla, että aika on vain kullannut muistot. Siitä huolimatta kenenkään ei tarvitse pelätä satuttavansa silmiään. Ääniefektit ovat keskitasoa, mutta musiikista ei juuri kehuttavaa irtoa. Peliin on tungettu mitäänsanomattomia pop-renkutuksia, jotka pahimmillaan vain ärsyttävät. Muu musiikki sopisi lähinnä tavaratalon hisseihin.

Vain nakuranta puuttuu

Ristiriitaisuuksistaan huolimatta Go Vacation yltää juuri ja juuri plussan puolelle. Peliä suunniteltaessa on selvästi haukattu liian suuri pala. Joko muutamia lajeja olisi pitänyt karsia tai sitten kehitysaikaa venyttää. Tällaisenaan pelistä jää hieman huolimaton vaikutelma. Jos viat antaa anteeksi, pelattavaa ja tutkittavaa riittää. Kawawiin saarella on puolensa, ja kavereiden kanssa siellä viihtyy varsin mainiosti.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi