Hento ripaus söpöyttä ja hyppysellinen rohkeutta

Länsimaissa hieman vähemmän tunnetun Atelier-roolipelisarjan 21. osa Atelier Ryza: Ever Darkness & the Secret Hideout vie pelaajat seikkailulle täysin uuteen maailmaan. Söpöjä animehahmoja vilisevä teos ei ole pelkkää perinteistä JRPG-huttua, vaan mukaan on siroteltu alkemiaa: raaka-aineiden keräilemistä ja uusien esineiden luomista.

Sen täytyy joskus satuttaa

Poikatyttö Reisalin "Ryza" Stout on kyllästynyt tylsään eloonsa muusta maailmasta eristäytyneellä pikkusaarella. Maanviljelijän tyttären päivät kuluvat ystävien seurassa norkoillen, eikä mitään mielenkiintoista tunnu koskaan tapahtuvan. Nuorukaisten ikävystyttävä elämä ottaa askeleen jännittävämpään suuntaan, kun mysteerinen kaksikko saapuu heidän kotikyläänsä. Muukalaiset opettavat Ryzalle ja hänen ystävilleen uusia mahtavia taitoja, ja pian pitkästyttävän leppoisat päivät ovat vain kaukainen muisto menneisyydessä.

Kevyt, hyväntuulinen tarina etenee todella hitaasti: peli käynnistyy kunnolla vasta muutaman tunnin pelaamisen jälkeen. Kärsimättömille hätähousuille tämä aiheuttanee jonkinasteista tylsistymistä, mutta toisaalta verkkainen alkutaipale antaa pelaajille runsaasti aikaa tutustua päähahmojen luonteeseen.

Sen täytyy voida naurattaa

Perinteisten roolipelielementtien lisäksi Atelier-sarjan teoksissa keskitytään alkemiaan, eli erilaisten esineiden ja asioiden luomiseen. Homma hoituu melkoisen simppelisti: ympäröivästä maailmasta kerätään kasoittain raaka-aineita ja lopuksi ne heitetään taikapataan kiehumaan.

Iloisen värikäs Atelier Ryza: Ever Darkness & the Secret Hideout on hamstraajan unelma. Kaikki luolat, pellot ja puiden oksat notkuvat kerättävistä aineksista, eikä aikaakaan, kun Ryzan kori on ääriään myöten täynnä erilaisia kukkasia ja hedelmiä. Onneksi neitokaisen työhuonetta koristaa lähes pohjaton arkku, johon saa helposti sullottua ylimääräiset tarvikkeet.

Käsin ei sankarittaren tarvitse hakata puita tai poimia kukkia, sillä hänellä on käytössään erilaisia vekottimia, joiden avulla keräileminen hoidetaan. Esimerkiksi kirveellä saa kätevästi hakattua puuta paloiksi, ja heilauttamalla sauvaa kukkapuskan juuressa täyttyy reppu kasvimaailman ihmeistä.

Ei siitä muuten mitään tuliskaan

Alkemiareseptit opitaan lukemalla kirjoja, ja reseptejä pystyy myös kehittämään itse. Esineiden luominen hoidetaan yhdistelemällä erilaisia värimerkittyjä ainesosia padassa, ja valmiita tuotteita käytetään apuna vihulaisten nöyryyttämisessä. Aluksi alkemiasysteemi vaikuttaa kokemattoman kemistin makuun todella monimutkaiselta, eikä oikeanlaisten yhdistelmien sekoittaminen onnistu vaikka kuinka vihaisesti viskelisi ainesosia pataan. Yrityksen ja erehdyksen kautta sen käytön oppii kuitenkin hallitsemaan, ja pian taikajuomien keitteleminen sujuu kuin tanssi.

Pahisten lahtaaminen tuntuu olevan perinteisistä JRPG-teoksista poiketen sivuosassa, mutta sitäkin kyllä harrastetaan. Mukavan yksinkertainen taistelusysteemi sekoittaa vuoropohjaista ja reaaliaikaista taistelua. Ruudun vasemmassa reunassa kulkee hitaasti liikkuva aikajana, joka kertoo pelaajalle milloin on kenenkin vuoro hyökätä. Oman vuoronsa saapuessa rynnätään vihollisen kimppuun käyttäen erikoistaitoja tai heittelemällä pahisten niskaan valmistamiaan alkemiapommeja. Pääasiassa taisteluiden aikana pelaaja ohjastaa omaa hahmoaan, mutta on myös mahdollista kokeilla, miltä tuntuu mätkiä vihollisia Ryzan ystävien saappaissa.

Ilman oikeenlaista alkemiaa

Atelier Ryza: Ever Darkness & the Secret Hideoutia voi suositella kepeää ja hyväntuulista roolipeliä kaipaaville henkilöille. Tarina ei ole sieltä syvällisimmästä päästä, mutta joskus on mukava keskittyä ihan arkipäiväisiin ongelmiin eikä siihen ainaiseen maailman pelastamiseen varmalta tuholta. Atelier Ryza tarjoaa myös paljon mielihyvää henkilöille, joiden motto on ”kaikki kerätään”: maailmassa pitkin poikin juokseminen raaka-aineiden perässä sekä esineiden luominen tuntuu aivan uskomattoman koukuttavalta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi