Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Huojuva palikkatorni

Legot kestävät sukupolvelta toiselle – ainakin jos puhutaan klassisista muovipalikoista. Sittemmin myös konsoleille julkaistut useat Lego-aiheiset toimintapelit kuin myös tv-sarjat ja elokuvat ovat nousseet huippusuosioon. Tanskalainen brändi tuntuu olevan lasten ja vähän vanhempienkin ikisuosikki. Uusin aluevaltaus, Lego Worlds, esittelee avoimeen seikkailuun, tutkimiseen ja rakenteluun pohjautuvan teoksen, joka havittelee Minecraft-sukupolven aikoja ja rahoja. Onko mikään esteenä kassakoneen kilinälle?

Kauniisti palikoista

Aiemmin PC:lla Early Accessin kautta julkaistu Lego Worlds on konsolijulkaisun yhteydessä saanut alkupuolelleen tutoriaali-osuuden. Pelaaja valitsee hahmonsa sukupuolen, ulkonäön ja vaatetuksen. Sen jälkeen pikku-ukko tai -akka pudotetaan keskelle palikoista luotua maailmaa yhdessä rikkinäisen avaruusaluksen. Avaruusmatkaajan kulkuväline on paras korjata, jotta vierailut planeetalta toiselle onnistuvat. Muutamat ensimmäiset planeetat kierretään ohjatun toiminnan rytmittämänä: opitaan muokkaamaan maastoja, rakentamaan ja kopiomaan rakennuksia sekä tutustutaan kaikkiin tarpeellisiin työkaluihin. Pelaajalle esitellään samalla kontrollit ja perustoiminnot. Lego Worlds mahdollistaa ympäristöjen miltei loputtoman muokkaamisen aina väreistä ja materiaaleista lähtien. Planeettojen asukkaat palkitsevat pelaajan pienistä askareista avaruusaluksen korjaavilla kultaharkoilla taikka rahalla ja uusilla esineillä. Kultapalikat mahdollistavat matkustamisen yhä kauemmas galaksin monimuotoisissa teemamaailmoissa, joten niitä kerätään tutoriaalin ulkopuolellakin ahkerasti.

Ensimmäisenä pistää silmään Lego Worldsin sympaattinen ja legomaisen autenttinen ulkoasu. Kaikki hahmoista ja rakenteista lähtien ovat aidon näköisiä ja oloisia. Palikkamaiset rakenteet huokuvat iloista nostalgiaa, vaikka vastaan tulee niin vanhoja kuin uudempiakin Lego-tuotteita. Värikkäät maailmat ovat kauniita katsella, ja ympäristöt ovat pullollaan nautittavia yksityiskohtia. Eri teemaiset planeetat tarjoavat jokainen oman kokemuksensa – oli sitten miljöön kantava voima merirosvot, karkit taikka fantasia. Sama erinomainen jälki ylettyy hahmo-, ajoneuvo- ja rakennusmalleihin. Pikkuruisella mopolla kaahailu pitkin nurmikenttiä pistää hymyn huulille samalla kun törmäyksien voimasta hajoavat Lego-palikat lentelevät ilmaan. Rikotut palikat kerryttävät rahavarastoja, joita tarvitaan uusien mallien avaamisessa ja rakentamisessa. Lego Worlds näyttää juuri siltä miltä Lego-pelin pitääkin – niin kauan, kun kukaan ei liiku.

Älä liiku!

Ensivaikutelma romuttuu heti, kun pelaaja alkaa hieman vapaammin tutkia ympäristöjään. Pelin teknisen toteutuksen taso on surkea, mitä tulee piirtoetäisyyteen, ruudunpäivitykseen sekä latausaikoihin. Korkealta kukkulalta on turha tähystää kauas horisonttiin, koska maailma loppuu kuin seinään lyhyen matkan päästä pelihahmosta. Lisäksi lentokoneella tai muulla hieman vikkelämmällä kulkupelillä liikkuminen kaataa pelimoottorin polvilleen kerta toisensa jälkeen. Lentsikka saattaa pysähtyä keskelle ilmaa odottamaan, että satunnaisgeneroidut ympäristöt latautuisivat. Nämä lataustauot saattavat olla useita sekunteja ja ne häiritsevät huomattavasti pelaamista. Lisäksi ruudunpäivitys takeltelee silmiin pistävästi läpi pelikokemuksen.

Pelin teknisen toteutuksen taso on surkea.

Nopeasti käy myös selväksi, että useat maailmat esittelevät valtavan määrän erilaisia esineitä ja Lego-malleja. Jos pelaaja haluaa hyödyntää jatkossa kohtaamiaan asioita, pitää ne skannata muistiin erityisellä työkalulla. Alkuun skannailu tuntuu hauskalta, kunnes todellisuus iskee vasten kasvoja: kaikki on tallennettava käsin, oli sitten kyseessä punainen tai keltainen kukka, valkoinen tai ruskea lehmä, traktori taikka kokonainen piparkakkutalo. Kaiken haaliminen turhauttaa ja alkaa tuntua puuduttavalta uusille planeetoille siirtyessä. Rakennusvalikoimaa laajennetaan lisäksi piilotetuista arkuista löytyvistä Lego-paketeista sekä ympäri kenttiä aktivoituvista pikkutehtävistä. Tilannetta pahentaa tehtävien samankaltaisuus ja mielikuvituksen puute. Onpa pakettiin lisätty ärsyttäviä zombietakin, joita vastaan taistelu on yhtä tyhjän kanssa.

Lego Worldsin pääpaino on minecraftimaisessa rakentamisessa, ja siihen se soveltuu erinomaisesti, jos on malttia taistella epätarkkojen kontrollien kanssa. Itse hahmon liikuttaminen ja ohjaaminen toimivat hyvin, mutta rakentamisessa tattiohjaimien rajallisuus tulee vastaan. PC:n hiiri ja näppäimistö -kombo takaa huomattavasti sujuvamman kokemuksen, sillä palikka kerrallaan rakennettaessa ohjaimen kanssa tapahtuu liikaa virhepainalluksia. Isojen projektien tekeminen on tuskallisen hidasta, ellei käytä valmiita malleja. Variaatiota Lego Worldsissa on toki rutkasti mukana, ja todennäköisesti peliä tullaan laajentamaan erilaisilla teemapaketeilla esikuvansa tapaan. Asiaan paneutuvilla rajana on vain mielikuvitus, mutta toisaalta kasuaalipelaajalle liiallinen tarjonta tukahduttaa innostuksen.

Ei kilinää

Palikkamaailmoissa voi seikkailla yksin tai yhdessä joko samalta sohvalta tai verkon yli. Pelaajamäärä on rajoitettu kahteen, ja kakkospelaajan rooliksi jää puhtaasti pääsankarin avustaminen. Peliin liittyvä hahmo voi kerryttää vain rahakirstuaan, koska muut avut eivät siirry hahmon mukana omaan maailmaan. Lisäksi moninpelissä tekniset murheet kiusaavat kahta kauheammin.

Värikäs Lego Worlds on kaksijakoinen tapaus. Toisaalta sen monipuoliset rakennusmahdollisuudet sekä alkuperäistuotteille kunniaa tekevä grafiikka ihastuttavat, mutta tekniset murheet ja tietynlainen päämäärättömyys rikkovat kokonaisuutta. Tällaisenaan palikoista koostuvat hiekkalaatikko on kelvollinen runko tulevaisuuden laajennuksille ja korjauksille – kiitos toimivan lisenssin – mutta kovin sujuvaa ilakointia nimike ei vielä tarjoa. Tekijätiimin on vain saatava kuoren alle lisää täytettä monotonisten sivutehtävien oheen sekä kiristettävä pelimoottorista enemmän tehoja. Lego-talojen rakentaminen on edelleen mukavampaa oikeassa maailmassa kuin WB Gamesin julkaisemilla virtuaaliplaneetoilla. Kassakoneen kilinä antaa odottaa.

Kirjaudu kommentoidaksesi