Tarina kertoo Murphy McCallanista, nuoresta tilintarkastajasta, joka on saapunut Devil’s Rock -saarelle perimään velkoja. Murphyn tähtäimessä on Bellemore-kartanon kadonnut aarre, jolla velat saataisiin kuitattua. Velkojan tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä aarre tuntuu olevan vain huhupuhetta, ja kaiken lisäksi kartanon väki on kadonnut yhtäkkiä kuin tuhka tuuleen.
Murphy joutuu ratkomaan erinäisiä pulmia päästäkseen eteenpäin, ja kaava tuntuu olevan jokaisessa luvussa samanlainen. Se ei toki haittaa, sillä pulmat eivät ole täysin mahdottomia päätellä. Murphy osaa myös vinkata sopivissa paikoissa, jos pelaaja jää hinkuttamaan liian pitkäksi aikaa tiettyyn kohtaan. Vinkkaussysteemi on toteutettu hienovaraisesti, eikä vihjeitä tarjota liikaa. Halutessaan vinkit voi katsastaa painamalla pikanäppäintä.
Visuaalinen taidonnäyte, mutta ontuva tarina
Tarina itsessään ei ole kovin mieleenpainuva, ja joissain kohdissa kaipasinkin mahdollisuutta skipata höpötysten yli. Keskustelut kun tuntuvat olevan ajoittain aika pitkiä. Foolish Mortalsista jää myös puuttumaan esikuvansa nokkeluus ja huumori aiheuttaa enemmän hymähtelyä kuin hauskuutusta. Seikkailu tuntuu jopa yrittävän vähän liikaa olla kuin Monkey Island. Kopioinnista huolimatta Foolish Mortals saa lisäpisteitä hienoista käsinpiirretyistä elementeistä ja yleisesti ottaen ulkoasustaan. Lisäksi ääninäyttely ja musiikki ansaitsevat erityismaininnan.
Ääninäyttelystä vastaa muun muassa AJ LoCascio, joka tunnetaan Marty McFlyn äänenä Back to the Future -pelistä sekä Han Solon äänenä LEGO Star Warsissa. LoCascio tuo Murphy McCallanin rooliin sopivasti persoonallisuutta, eikä dialogi kuulosta lainkaan amatöörimäiseltä. Myös sivuhahmojen ääninäyttely on sujuvaa.
Musiikkia pelissä on yli kaksi tuntia, ja se on tunnelmaan sopivaa. Kappale vaihtuu kohtauksen perusteella uuteen: välillä se on big band -tyylistä musisointia ja välillä hitaampaa fiilistelyä. Musiikki tekee ison osan pelin viehättävyydestä.
Paluu seikkailupelien kulta-aikaan
Foolish Mortals on kehittäjäkaksikko Inklingwood Studiosin ensimmäinen peli, ja siitä huokuu aito into entisajan seikkailuille. Tekijät ovat panostaneet visuaaliseen ilmeeseen huomattavasti: pelissä on yli 75 käsinpiirrettyä taustaa, ja animaatiot on tuotettu ammattimaisessa animaatiostudiossa. Lopputulos on silmää hivelevä, ja erityisesti yksityiskohdat taustoissa ovat hienoja.
Kokonaisuutena Foolish Mortals on lupaava pelinavaus Inklingwood Studiosilta. Se on audiovisuaalisesti upea hatunnosto genren kulta-ajalle, vaikka tarina ei aivan samalle tasolle ylläkään. Foolish Mortals on silti viihdyttävä ja helposti lähestyttävä seikkailupelien ystäville.









