Kireät hermot, löysät siimat

”Ultimaattinen kalastussimulaattori” tarjoaa kireitä siimoja usealla eri välineellä. On onkimista, virvelöintiä, perhoilua, pilkkimistä sekä erikoisempia muotoja, kuten pohjakalastusta. Kovin tarkasta simulaattorista ei ole kyse, vaikka realistisemmassa moodissa kalastellaan ilman visuaalisia avusteita ja koukkukameraa, joka helpottaa pelaamista huomattavasti. Vesistön ääreen onkin helppo suunnata jopa ilman tutoriaalia. Tilanteen mukaan vaihtuvat näppäimet näkyvät ruudun reunassa, josta ne on helppo tarkastaa vaikka kesken väsytystaistelun.

Ensinykäisy

Alussa käyttöön annetaan perusvälineet ja 150 dollaria ensimmäisten syöttien ostamista varten. Pyydystetyistä kaloista saa kokemuspisteitä sekä tietysti rahaa, jolla hankitaan parempia välineitä. Valikoimassa on runsaasti erilaisia vapoja, koukkuja, painoja, siimoja, uistimia, syöttejä sekä erikoisvälineitä, kuten haavi ja vapateline. Rahalla myös ostetaan lupia uusiin vesistöihin, kunhan kokemustaso sen sallii. Kokemuspisteillä voi avata erikoiskykyjä, kuten hunter visionin, jonka avulla näkee vilauksen veden alla piilevistä kaloista. Pojoja ei ole pakko käyttää, mikäli haluaa säilyttää edes jonkinlaisen realismin tason.

Erinäköisiä ja kokoisia vesistöjä on mukavasti, missä jokaisessa on oma erilainen kalakantansa. Pääosin kalastus tapahtuu rannalta, mutta joissain paikoissa käyttöön saa veneen, jolla pääsee kokeilemaan onneaan syvemmiltä vesiltä. Paatissa on jopa kaikuluotain helpottamassa suomukkaiden etsimistä. Harmittavasti karttaan ei voi merkitä hyviä ottipaikkoja, eikä tarjolla ole edes kompassia suunnistamisen helpottamiseksi.

Koho veden alla

Kalavalikoima koostuu peruskalojen, kuten ahvenien, lohien ja taimenien lisäksi myös erikoisemmista marliineista, monneista sekä karpeista. Koot vaihtelevat sadoista grammoista jopa 50 kiloon.

Eväkkäät on mallinnettu hienosti, ja ”kalapediassa” niitä voi tarkastella lähemmin eläväisinä 3D-malleina. Vesistö näyttää todella hienolta efekteineen, mutta muu ympäristö korkeintaan keskinkertaiselta. Äänimaailma koostuu tietysti luonnon äänistä ja toimii hyvin tunnelman luojana. Halutessaan voi kuunnella myös nettiradioita peliin rakennetun hakukoneen avulla, mikäli lintujen sirkutus ja veden liplatus alkavat kyllästyttämään.

Ensimmäiset tunnit kuluvat kuin hurmiossa. Mukana on aitoa kalastuksen rauhoittavaa vaikutusta sekä onnistumisen riemua. Alkuun pienikin saalis tuntuu hyvältä, mutta kohta halajaa jo suurempaa ja suurempaa. Pian pelin lukuisat virheet alkavat kuitenkin hyppiä silmille.

Siimat ja hermot solmussa ja poikki

Saalista tulee lähes poikkeuksetta, eikä fisujen väsytys vaadi kovinkaan kummoista vääntöä. Kalastuksen helppous onkin yksi kehittäjästudion lupauksista, ja realismia on ilmiselvästi karsittu tylsistymisen estämiseksi. Saatujen kalojen koko tosin ei päätä huimaa, ja enemmistö saaliista jää ikävästi alle kilon painoisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa hidasta rahan kertymistä, mutta nopeaa turhautumiskynnyksen ylitystä, mistä päästäänkin suurimpaan murheenkryyniin – moninpeliin.

Verkkopeli on toteutettu erikoisesti, ellei jopa laiskasti. Käytännössä kaikki pelaavat yksinpeliä samalla serverillä, jolla jokainen voi vaihdella jopa vuorokauden aikaa miten huvittaa. Kavereita on turha huudella ”kahtomaan”, sillä toisen saalista ei näe. Itse asiassa kavereiden hahmot koostuvat vain lieriöstä ja pallosta, jonka päällä leijuu Steam-profiilin kuvake. Ratkaisu syö kalastamisen iloa huomattavasti, sillä pitkän odottelun jälkeen saadun mötkyn esittely toisille olisi varmasti riemukasta, ellei jopa parasta ikinä.

Muiden kanssa kalastaessa tuuri (pelin rikkinäisyys) korostuu. Yksi kiskoo koko ajan 25 kilon karppeja, mutta toinen saa vain pikkusinttejä, vaikka olosuhteet, paikka ja välineet olisivat täsmälleen samat. Tehokkaampaa peli-ilon tappajaa on vaikeaa keksiä.

On myös erittäin ärsyttävää, että kalojen koko ei vastaa lukuja. Pohjassa näyttäisi uiskentelevan hirmuisen kokoisia vonkaleita, mutta rantaan naarattu kahden kilon karppi näyttää täsmälleen saman kokoiselta kuin 15-kiloinen. Rasittavia bugejakin tarjoillaan esimerkiksi sekoilevan kameran ja jumittavien kalojen muodossa. Veneestäkään ei meinaa päästä millään pois.

Ultimate Fishing Simulator on alkuinnostuksen jälkeen todella kova pettymys. Kiinnostus sen pelaamisen loppui kuin seinään, eikä paluuta enää ole. Ärsyttäviä seikkoja on yksinkertaisesti liikaa, jotta kalasimun parissa voisi viihtyä pidempään.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi