Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Wingspan

Levitä siipesi suositun lautapelin mainiossa digiversiossa

Mikä voisi olla hauskempaa kuin hyvä lautapeli mukavassa seurassa? Tietysti suosikkilautapelin digiversio. Tai ainakin silloin kun ei päästä kokoontumaan samaan tilaan.

Yksinkertaista lintuloistoa

Wingspanin säännöt ovat melko yksinkertaiset, vaikka ne aluksi saattavat tuntua vaikeilta, etenkin pistelaskun osalta. Tutoriaali kuitenkin neuvoo perusjutut, mutta suoraan pelilaudalle hyppäämälläkin oppii nopeasti.

Pelilauta jakautuu kolmeen osioon, joilla jokaisella on oma toimintonsa. Metsästä kerätään lintukorttien pöytäämiseen vaadittavaa ruokaa, niitylle munitaan myös korttien pelaamiseen tarvittavia munia ja vesialueilta nostetaan uusia lintukortteja, joko sokkona pakasta tai kolmesta näkösällä olevasta vaihtoehdosta. Jokaisella vuorolla voi tehdä jonkin näistä kolmesta toiminnosta tai sitten pelata kädessä olevan kortin pöytään.

Mitä enemmän lintuja pelaa tiettyyn ympäristöön, sitä enemmän alueesta hyötyy. Esimerkiksi metsää kansoittamalla saa enemmän ruokaa ja niin edelleen. Tämän lisäksi linnuilla on erilaisia kykyjä, jotka aktivoituvat tiettyjen ehtojen täyttyessä. Jotkut linnut syövät munia pesistä, kun taas toiset kuskaavat ruokaa varastoon. Kyvyt tuovat mukavasti taktikointimahdollisuuksia muuten melko yksinkertaiseen peliin.

Matsi on jaettu neljään erään, joissa jokaisessa on eri määrä vuoroja. Vuorot vähenevät loppua kohden. Lisäksi jokaisessa erässä on oma tavoitteensa, joka määräytyy satunnaisesti pelin alussa. Parhaiten tavoitteessa onnistunut saa isoimmat pisteet, kun muiden on tyydyttävä jämiin. Erien häviäminen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti tappiota, vaan pisteitä saa paljon muustakin. Bonuskortit, lintujen pistearvo, kädessä olevat kortit, munitut munat, kerätyt ruuat sekä jemmatut kortit tuovat kaikki pisteitä loppulaskussa.

Rentoa lintulautapelailua

Noin tunnin mittaiset matsit ovat mukava sekoitus tuuria ja taktikointia. Mukana voi olla viisi pelaajaa joko samalla sohvalla tai netissä. Myös yksinpeli helppoa tai hieman haastavampaa tekoälyä vastaan onnistuu. Sekään vaihtoehto ei ole huono, mutta tekoälyttömien olentojen kanssa on aina mukavampi matsata.

Teosta ei ainakaan vielä ole käännetty suomeksi, mikä karkottaa varmasti osan pelaajista. Käyttöliittymä toimii luontevasti ja jouhevasti, mutta moninpelissä ilmenee vuorojen vaihtuessa pientä viivettä. Tämä ei onneksi hidastempoisessa pelissä juurikaan haittaa. Jostain syystä pädiohjaus ei toimi, vaikka sitä mainostetaan tutoriaalissakin. Kaiken kaikkiaan käännös on toteutettu erinomaisesti.

En ole fyysistä versiota pelannut, mutta ihastuin peliin sen verran, että teki mieli hommata se välittömästi. Alkuperäisteosta kunnioittava hurmaava ulkoasu ja leppoisa fiilis luovat mukavasti tunnelmaa. Digiversion eduksi voisi lukea rauhoittavat musiikit sekä klikkaamalla saatava lintulajin ääninäyte. Toki etäpelimahdollisuuskin luetaan ehdottomasti plussaksi.

Wingspan tarjoaa mukavaa ja rentoa viihdettä, vaikka ei niin linnuista välittäisikään. Matsi silloin tällöin rentouttaa ja piristää mukavasti etenkin pimeän talven keskellä. Kesällä onkin sitten mukava istua vaikkapa mökin terassilla ja yrittää bongata korteissa näkyviä tirppoja. Ehdoton suositus rentoa pelailua kaipaaville.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi