Lisenssipelit haukotuttaa

Taru Sormusten Herrasta oli elokuvien myötä pitkään kuumimpia lisenssejä. Pelkällä nimellä myytiin vaivatta mitä tahansa. Elokuvien suurmenestyksestä hyödyttiin myös videopelien saralla, ja virallisia Lord of the Rings -pelejä myytiin miljoonittain.

Varsinkin vaativammat peliharrastajat kritisoivat lisenssipelejä. Kärjistetysti niiden sanotaan olevan laadutonta roskaa, korkeintaan keskinkertaisia viritelmiä. Hyvät menestyslisenssiin perustuvat pelit ovat todella harvassa. Mitä väliä sillä on millainen peli on, jos se kerran myy lisenssinsä voimalla varmasti? Pelilehtien huonot arvostelut eivät haittaa, sillä lisenssipelejä ostava suuri yleisö ei arvosteluja lue. Näin voisi lisenssipelien markkinointivastaavan kuvitella ääritilanteessa sanovan.

Synkmetsään mennään

Vaikka mieleni tekisi julistaa ennakkoluulojeni olevan väärässä, en voi. Fellowship of the Ring on valitettavasti surkeaa lisenssihuttua. Jos sillä ei olisi kuumaa lisenssiä tukenaan, kukaan tuskin välittäisi pelistä. Lähdemateriaalin pohjalta odottaisi huomattavasti parempaa esitystä.

Pelaaja pääsee mellastamaan Keskimaassa Frodon, Aragornin ja Gandalfin rooleissa. Seikkailumatka on tuttu ensimmäisestä kirjasta. Tom Bombadil, Hautakerot, Vanha metsä, kaikki löytyvät pelistä. Tämä selittyy sillä, että pelin tekijöillä on lisenssi kirjoihin, ei elokuviin. Tästä syystä myös hahmojen ääninä tai ulkoasun malleina eivät esiinny elokuvien tähdet.

Peli alkaa kuten kirja: seesteisesti. Frodo joutuu puuhailemaan tovin Konnussa arkisia askareita suorittaen. Tuuliviirin ja myllyn korjaaminen ja Repunpään myyminen ovat juuri niin tylsästi puuhaa kuin voi kuvitella. Konnun jännittävin tapahtuma, pako Nazgûleilta taas on raivostuttavan epämääräistä häsellystä. Peli päättyy välittömästi kun Nazgûl näkee Frodon ja koska Kontu on pieni kuin mikä, tätä kohtaa saa yrittää lukuisia kertoja. Veikkaankin, että monen taival Keskimaassa on päättynyt turhautumiseen jo tässä vaiheessa. Onneksi pelissä saa sentään tallentaa koska tahansa. Se on äkkikuolemien maailmassa iloinen asia. Tuntuu kuitenkin siltä, että pelatessa aikaa menee enemmän tallennusruutua kuin itse peliä katsellessa. Tehtävät eivät siitä juuri parane. Ohjelmassa on paljon susien kepittämistä, sienien poimintaa, eksyneiden kavereiden metsästämistä, tylsissä metsäkäytävissä ravaamista ja muuta väsyttävän raskasta puuhaa.

Peli ei ole riittävän toiminnallinen. Se ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hauska. Missään vaiheessa ei synny pelaamisen iloa, vaan eteneminen on vaivalloista pakkopullaa. Myös vaikeustaso heilahtelee: osan aikaa eteneminen on turhankin helppoa, mutta välillä haastekäyrä nousee turhauttavan korkealle.

Sormusten saattue sooloilee

Peli sotii myös tehokkaasti kirjoja vastaan. Fellowship of the Ringissä sormuksen saattue oli vielä tukevasti koossa ja toimi yhdessä – mutta miksi Gandalf jättää muut selviämään itsekseen etsiessään Morian porttia? Miksi vain Gandalf ja Gimli vaeltavat halki Morian? Muu seurue unohdetaan onnellisesti kunnes tehtävä on suoritettu, jolloin porukka teleporttaa viereen välianimaation ajaksi. Sitten on taas menon aika ja seurue katoaa örkkien alta pois jättäen Gandalfin ja Gimlin yksin nujakoimaan. Tällainen typeryys ja kirjan hengen halveksuminen sotii pahasti immersion tuntua vastaan.

Graafisesti Fellowship of the Ring on vaatimaton. Pelin hahmot ovat erityisen vaisuja. Tämä on siitäkin nuivaa, että useimmat pelin välianimaatioista on toteutettu pelin grafiikkamoottoria apuna käyttäen. Tosin satunnaiset animaatiopätkät ovat taas huomattavasti paremman näköisiä. Paljon joutuu katselemaan tylsänpulskeita hobitteja, puusta veistettyä Aragornia, kolhon näköistä Legolasia ja niin edelleen – hahmot ovat rumia. Maastot ovat pääasiassa perusjöötiä. Mikään ei häikäise hienoudellaan ja graafiset elämykset jäävät täysin kokematta tämän pelin parissa.

Äänet eivät ole sen parempia. Tehosteet ovat huomiota herättämättömiä, eikä musiikki jää päähän (tässä vaiheessa piti ihan pysähtyä miettimään, oliko pelissä musiikkia ollenkaan). Ääninäyttelyn taso vaihtelee välillä ihan ok – onneton. Gimli ja Gandalf ovat parhaita (kuulostavat eniten elokuvan hahmoilta), muut ovat huomattavasti kehnompia tapauksia.

Tuomiovuoreen mokoma

Fellowship of the Ring ei ole yleisellä tasolla totaalisen huono peli. Jos sitä arvioisi neutraalisti, olisi se välttävä tai jopa kohtalainen, mutta kun huomioi sen ässälisenssin, peli on anteeksiantamattoman kehno. Lopullinen arvosanani sisältääkin pelin tuomion lisäksi kannanoton lisenssien kunnioittamisen suhteen.

Osa pelin huonoudesta selittyy varmaan sillä, että joku sopiva markkinarako on painanut päälle ja peli on pitänyt saada valmiiksi liian nopeasti. Toisaalta on vaikea kuvitella, miten hyvin peli pitäisi teknisesti toteuttaa, jotta sen idea toimisi. En suosittele peliä kenellekään, en Tolkien-faneille enkä kirjoista tai elokuvista piittaamattomille. Tällaisten pelien tuottamista ei pidä tukea millään tavalla.