Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mario Party 6

Kun kuu ja aurinko kiistelivät

Hyviä myyntilukuja saavuttanut Mario Party -sarja saa nyt jo kuudennen osansa. Viimeisimmät osat ovat olleet melkoista vanhan toistoa ja tälläkin kertaa ainoa mainitsemisen arvoinen uudistus on pakettiin mukaan lisätty GameCube-mikrofoni. Kyseessä on edelleen se sama vanha juhlapeli, jossa Mario-peleistä tutut hahmot heittelevät virtuaalinoppaa ja kiertävät pelilautaa yhteisen hyvän merkeissä. Jokaisen mukana olevan pelaajan heitettyä 'noppaansa' siirrytään minipeliin, jonka voittaja saa palkinnokseen kolikoita. Käteisellä ostetaan tähtiä ja eniten tähtiä pelin loppuun mennessä kerännyt on voittaja.

Tämänkertainen löyhä tarinalinja kertoo kuun ja auringon välisestä riidasta. Koska sopua kahden taivaankappaleen välille ei synny, riitapukarit määräävät Marion kumppaneineen kiertämään pelilautaa ja keräämään tähtiä. Juonessa ei siis toisin sanoen ole yhtään mitään järkeä, mutta tärkeintä on, että hauskaa piisaa.



Auringon ja kuun riidan vaikutus ilmenee siinä, että pelimaailmassa päivä vaihtuu ajoittain yöksi. Tällöin pelilaudalla tapahtuu joitain pieniä muutoksia esimerkiksi erinäisten esteiden ilmaantuessa. Pelilaudat ovat täynnä mainioita yksittäisiä ominaisuuksia, vaikka muutama lauta meneekin kikkailussa jo naurettavuuksien puolelle.



Mario Party -sarjan perinteinen riippakivi, yksinpeli, on räätälöity uuteen uskoon. Vastustajat on poistettu yksinpelimoodista kokonaan ja pelaajan täytyy kerätä minipelejä ja tähtiä kolmella ekslusiivisella bonuslaudalla. Moodissa riittää hupia oman aikansa, mutta pääpaino on edelleen moninpelillä. Party-moodin lähtiessa käyntiin yksinpelin karkeus unohtuu siltä istumalta.



Hauskaa ja tuttua

Pelin kiinnostavin uudistus, eli mikrofoni, kiinnittyy yhteen GameCuben muistikorttipaikoista. Mikrofonin käyttö ei ole pakollista, sillä vain viisi minipeliä tukee sitä, ja nekin voi halutessa kääntää valikosta pois päältä. Kyseiset viisi minipeliä ovat kuitenkin melko hauskoja ja äänitunnistus toimi ainakin testikappaleessa erinomaisesti.

Muut minipelit ovat kaikki uusia, joskin niiden pelimekaniikka on edellisistä Mario Partyista tuttu. Käytössä on vain muutama nappula ja voitto on usein tuurista kiinni. Tämä takaa ainakin sen, että kamppailuihin voi ottaa mukaan hieman kokemattomampiakin pelaajia. Jokaisessa minipelissä on mukana neljä hahmoa ja puuttuvat ihmispelaajat korvataan tarvittaessa tietokonevastustajilla.

Erilaiset tavarat ja kentille ripotellut esteet tuovat lisämaustetta minipelien väliseen toimintaan. Boo-haamun tavatessaan pelaaja voi pyytää tätä ryöstämään kanssapelaajien kolikoita ja tähtiä. Erityisissä kaupoissa voi vierailla ostamassa esimerkiksi kokoa kasvattavia supersieniä, salamoita ja muuta vastaavaa härpäkkää. Rehellisestä pelistä ei ole tietoakaan, kun voitto lipuu käsistä viime hetkellä vastustajien epäreilun kepulipelin johdosta. Riittoisa laastaripaketti onkin Mario Partyn pelaajille suositeltava tykötarve; nyrkkitappelu ei nimittäin tule olemaan kaukana.



Särkynyt levy



Grafiikan suhteen Mario Party -sarja ei koskaan ole ollut mikään edelläkävijä, eikä kuutososa poikkea tässä suhteessa kaavasta. Peli näyttää rumalta, mutta toisaalta yksinkertainen ulkoasu sopii tämänkaltaiseen peliin. Juhlapelejä on sitä paitsi tarkoitus pelata lievässä laitamyötäisessä. Tällöin grafiikan keskinkertaisuus ei vaivaa. Samat sävelet pätevät Nintendo 64 -ajoilta peräisin olevaan äänimaailmaan.



Mario Party 6 noudattaa samaa tuttua kaavaa kuin lukuisat edeltäjänsäkin. Peli tulee todennäköisesti myymään kuin häkä, mutta varsinaiset pelilliset uudistukset jäävät vähäisiksi. Muutama hyvä idea ja uudet minipelit otetaan ilolla vastaan, mutta täysihintaisena pelinä Mario Party 6 on rahastusta - olkoonkin, että mikrofoni tulee kylkiäisenä mukana. Kyllähän tätä mielellään silloin tällöin tahkoaa, mutta ostajan ei tarvitse odottaa mitään järisyttävää pelikokemusta. Tuttua ja turvallista viihdettä.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi