Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

NHL 06

Buffalo Sabres play-offien välieriin! Niittymäen kisat ohi! Sihvonen vertaa Westerlundia Staliniin! Kaikkea hullua ja odottamatonta sitä nykyjääkiekossa sattuukin, mutta yksi asia ei tänäkään keväänä muuttunut: 2k-sarjasta tulee edelleen se parempi lätkäpeli. Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin annettava myös viime syksyn NHL 06:lle mahdollisuus.

EA Sportsin lätkäsarja ei ole moneen vuoteen ollut markkinoiden ainoa NHL-julkaisu, mutta eurooppalaisille kaupanhyllyille ehtiminen kuukausia kilpailijoitaan ennen ja täten myös joulumyynnin yksinoikeus ovat aina tehonneet mittelyssä. Pelillisin ominaisuuksinhan EA-kiekko ei vertailussa pärjää: jokavuotinen menestysmyynti on senhetkisen kysynnän sanelemaa. Vaan ei pidä olla puolueellinen, sillä NHL 06 menee toki paremman puutteessa.

NHL 06 lyö pöytään sääntömuutoksien ohella uudistuksia aina kiekon ja luistelun mallintamisesta hieman päivittyneeseen Dynastia-moodiin. Näistä mikään ei peliä järin dramaattisesti viime versiosta muuta, eikä lupaus ”kuin luistelisit oikealla jäällä” oikein täyty, mutta saapahan sentään pientä lisämaustetta ohjaukseen. Nyt esimerkiksi ohjaustattia sivuille liikuttelemalla pelaaja kuljettaessaan veivaa kiekkoa, mitä näkee oikeastikin, vaan ei aivan niin paljon kuin tässä virtuaalilätkässä. Laukaisumalleja on samalla uudistettu, ja erilaisia vetotyylejä pääsee kokeilemaan. Maalia yrittäessä saa eräänlaisen tähtäimenkin näkyviin, mikä tuntuu melko vieraalta ratkaisulta - kyllä pelaajan luulisi tietävän, mihin suuntaan tattia vääntää. Muuten peli on sitä eamaista kohokohtalätkää, jossa kiekko pysyy päädyissä ja taklaukset ovat suunnilleen ainoa puolustuskeino.

Dynastiassa taas pelaamisen tarvetta saa sopivasti vähennettyä, kun matseihin on mahdollista hypätä vaikka vasta viimeiseen erään ja takoa kauniimpi lopputulos. Moodin käyttöarvoa tosin karsivat kelvottoman hitaat valikot, joihin ei aivan näin paljon logoja olisi tarvinnut änkeä. Hommaan saa lisättyä vastuuntuntoa, kun valittu toimitusjohtaja voi tulla erotetuksi huonon menestyksen vuoksi, jolloin peli loppuu siihen.


Ei ollutkaan mikään kevyt kaveri

EA Sports visioi jääkiekon PlayStation 2:lla perin utuiseksi. PC-version kirkkaus ja tarkkuus vilahtavat ainoastaan uusintapätkissä, jotka muuten tallentavat kuvaa yllättävän pitkään verrattuna NHL 2k6:n pikavälähdyksiin. Pelaajien kokosuhteet hieman hämäävät, kun ensinäkemältä tuntuu kuin seuraisi C-junnujen ottelua. Silti jää on NHL-mittelyissäkin mahdottoman isonoloinen. Muutoin visuaalinen anti on kohtuullinen: katsomossa hurraa 3D-yleisö ja kiekkoilijat ovat tarkasti mallinnettuja. Hienona yksityiskohtana matsin jälkeen esitetyt kohopätkät ovat pleikkarillakin oikeista pelaajan kokemista pelitilanteista.

Uudistettu liikevoimaan perustuva luistelu näyttää aiempaa raskaammalta niin, että kiekkoilijat tuntuvat liitelemisen sijaan tosiaan ponnistelevan jäällä. Samoin kiekkokin saattaa karata lavasta kuljettaessa, kun salamasyötöt mahdollistava magneetti ei pidäkään enää otteessaan. Lisäksi pelaajien kokosuhteet on otettu huomioon, ja esimerkiksi taklauksen jälkeen molemmat osapuolet saattavat löytää itsensä makailemasta. Luulisi silti heiveröisimpien äijien pysyvän edes laitaa vasten pystyssä sitomistilanteissa. Animaatio on muutoin melko autenttista, eikä se erityisesti tahmaa, vaikka vakioruudunpäivitys ei täysin sulavalta aluksi vaikutakaan.

Tekoäly on aina ollut ongelmallisin osa-alue EA:n NHL-peleissä. Uutukaisessa vastapuoli ei karvaa tarpeeksi, mutta tästä olemattomasta puolustusmenettelystä huolimatta ottelut ovat jopa tasaisia, sillä se hyödyntää vapaat maalipaikat paljon ihmispelaajaa armottomammin. Tietokoneen one-timerit uppoavat sisään paikoitellen epäreilulla prosentilla, kun taas ylivoimalla vastus tuntuu oikeasti painostavalta. NHL 2k6:n tavoin EA Sportsinkin tuotoksessa asetusten säätely on suurehkossa roolissa, mutta taasen säätövara loppuu kesken. Esimerkiksi vähemmän brutaalin karvauspelin saa aikaan nostamalla kiekonriistoja ja -katkoja. Ihmispelureiden välisissä matseissa - oikeilla asetuksilla - näitä ongelmia ilmenee harvakseltaan.

EA:n tavaramerkiksi muodostunut lokalisointi meni viime syksynä pidemmälle kuin koskaan, kun autopelissäkin kuultiin suomenkielistä selostusta. Ei liene siis suurikaan yllätys, että NHL 06 on myös täysin suomeksi tehty. Konkretia on maikkarin edesmenneen Hockey Nightin katsojille tuttu: Mika Saukkonen selostaa ja MM-95 -kippari Timo Jutila kommentoi. Homma ei valitettavasti juuri edukseen esiinny, sillä Saukkosen selostus on samaa tuttua tasapaksua monotoniaa mutta suomeksi, kun taas Jutin ”fiksuu hokii” -tasoiset läväytykset lähinnä huvittavat. Mieluitenhan kuka tahansa suomalainen jääkiekon ystävä kuuntelisi erään Mertarannan Antsan huutoa, mutta moisen saaminen voisi olla liikaa pyydetty. Täytyy silti kehaista Suomen EA-väkeä piristävästä kokeilusta.

Musiikkia taas kuulisi mielellään vaikka sitten lokalisoituna, sillä nykyisellään NHL 06:n musapuoli on kamalalla tolalla. Räkämetallibiisit on ilmeisesti valittu jenkkiläisen lätkäfanistereotyypille tehdyn kyselyn perusteella, koska lopputulos ei oikein muuten ole selitettävissä. Onneksi rääkkäyksen saa kytkettyä pois päältä, mutta tällöin hiljaisia valikoita selatessa jää kaipaamaan viime vuonna kulutettua Franz Ferdinandin soittoa.


Ei hyvä mutta vähiten huono

Skandijulkaisusta löytyvät tuttuun tapaan Euroopan tärkeimmät lätkäsarjat SM-liiga, länsinaapurimme Elitserien ja jopa Saksan oma DEL. Toteutus on pääpuolin kunnossa, kun seuralogot näyttävät aidoilta ja pelaajien pärstäkuviakin pääsee pällistelemään. Toisaalta maalivahtien maskikuviot puuttuvat täysin, kuten myös - tosin ymmärrettävästä syystä - sponsorimainokset. Samoin jäähallien tiedot hieman huvittavat; Jyväskylän Hippokselle kun ei mahdu änkeämälläkään 20 000 katsojaa, vaikka peli niin väittää.

Missä NHL 06 tosiasiallisesti pesee 2k6-rivaalinsa, on pelaajaliitonnaisesta syystä nettipuoli. Vaikka selkeästä online-valikkototeutuksesta on luettava pisteet kilpailijan leiriin, täyttyy EA:n lätkän puolella se tärkein vaatimus, eli peliseuraa löytyy lähes koska tahansa. Suurin osa väestä haluaa pelata rankkaavia matseja, jolloin ensikertalaiset saattavat päätyä kylmään löylytykseen. Näissä mittelyissä ei saa ennalta määrättyjä sääntöjä taikka asetuksia muutettua, joten meno on sitä lähemmäs sadan taklauksen keskiarvoa. Pelaamista eivät onneksi viiveongelmat vaivanneet, ja EA Onlinesta saa NHL 2k6:n tavoin haettua kokoonpanopäivityksiä.

Kaapattua ESPN-kanavalisenssiä ei varsinaisesti hyötykäytetä, sillä sitä ei huomaa kuin verkkopuolen rekisteröitymisessä. Lafka sponsoroi muutoin muka maksullisen nettipelin, jos suostuu vastaanottamaan heidän mainoksiaan sähköpostiinsa.


Runkosarjan putoaja

EA Sportsin uusin lätkä ei iske etenkään NHL 2k6:n jälkeen, mikä ei silti tee pelistä huonoa. 2k-sarjaa pelanneena sitä vain kaipaa kyseisen virtuaalijääkiekon maagisuutta, syvyyttä ja hektistä tunnelmaa, jotka jäävät NHL 06:sta pelittäessä kokematta. Esitetyt ongelmakohdat ovat toki korjattavissa, muttei EA:n lätkästä kilpailijansa tasoista tunnu saavan, koska pohjamuotti on väärä. Toisin kuin PC-pelaajilla pleikkarimiehillä on onneksi valinnanvaraa, varaa siis valita parempi peli - NHL 2k6.

Galleria: 

Kommentit

Höh, tätähän jaksaa pelata vieläkin. kyl tää ny 9 ansaitsis :D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli myyntiversio. Kiitokset tästä EA:lle. Levyllä pelattavana NHL 94.

Tähän liittyvää