Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

NHL 11

Uusi NHL-peli on jokavuotinen perinne. Pimenevät illat, sekalainen joukko jääkiekon ystäviä ja tiukat turnaukset uuden pelin parissa kuuluvat suomalaiseen syksyyn. Ei siis ole ihme, että joka vuosi pelisarjan uusin versio komeilee myyntilistojen kärjessä täällä Pohjolan perukoilla. Välillä kärkisijat ovat ansaittuja, toiste taas peli ei ole muuttunut vuoden takaisesta versiosta juurikaan. Onneksi viime vuosien aikana EA on onnistunut uudistamaan sarjaa oikein toden teolla. Ensin tuli Skill Stick -tattiohjaus ja sitten kokonaan uudet luistelufysiikat. Sarjan uusin osa lupaa yli 200 pelillistä parannusta. Numeroiden valossa NHL 11 vaikuttaa siis aivan loistavalta, ja edellisvuosien nousujohteisen kehityksen perusteella on lupa odottaa paljon.

Keräilykortteja ja rahastusta

Korostetuin uudistus on uusi Hockey Ultimate Team –pelimuoto, tuttavallisemmin HUT. Tarkoituksena on koota oma joukkue, osallistua turnauksiin ja pelata otteluita muita pelaajia tai tekoälyä vastaan. Ero perinteisiin pelimuotoihin on siinä, että HUT:ssa joukkue kootaan jääkiekkokorteista, joita saadaan ostamalla korttipaketteja. Maksuvälineenä toimii pelin sisäinen raha, jota ansaitaan pelaamalla otteluita ja voittamalla turnauksia. Valitettavasti myös Microsoft-pisteet ovat käypää valuuttaa. Hommassa haisee rahastus, ja vaikka ilmiö on tuttu muista EA:n peleistä, ei sitä silti ihan pureskelematta niele. Tämän lisäksi uuden pelin mukana toimitetaan koodi, jota ilman suurin osa verkkopeliominaisuuksista jää käyttämättä. Koodin voi toki ostaa myös jälkikäteen kauppapaikalta. No, bisnes on bisnestä.

HUT:n hienous piilee kerättävissä korteissa. Korttipakettien sisältö on täysi arvoitus ja uuden paketin avaus tuo mieleen ajat, jolloin kaikki vaivalla säästetyt viikkorahat kannettiin uskollisesti lähimpään kioskiin ja välitunnit kuluivat kortteja vaihdellessa. Jokaisella pelaajalle on määritetty tietty uran pituus, jota jokainen pelattu ottelu kuluttaa. Nuorilla nuosevilla tähdillä peliuraa voi olla reilusti yli 100 ottelua, kun taas vanhalla NHL-konkarilla pelit lasketaan muutamissa kymmenissä. Omaa joukkuetta täytyy jatkuvasti parantaa ja uusia kortteja on pakko saada. Tämä on viheliäinen oravanpyörä, sillä kukapa ei haluaisi omaan ykkösketjuunsa esimerkiksi Jonathan Toewsin tai Alexander Ovechkinin kaltaista taituria.

Kulutuskortit tuovat oman strategisen elementtinsä uuteen pelimuotoon. Nämä kortit tarjoavat mahdollisuuden kehittää pelaajan taitoja, tehdä uusia pelaajasopimuksia ja palkata valmentajia. Be a GM –pelimuodosta tuttu managerointi on tuotu onnistuneesti mukaan HUT:iin. Nyt ei vaan tarvitse tuijotella tilastostatistiikkaa, sen sijaan vaihdellaan kortteja. Hyökkäysketjujen ja pakkiparien kemia on niin ikään tärkeässä osassa. Kaikkia parhaita maalintekijöitä ei välttämättä kannata tunkea samaan ketjuun, vaan erilaisia kokoonpanoja täytyy miettiä ja kokeilla nähdäkseen mikä toimii parhaiten. Hockey Ultimate Team yhdistää hienosti muista pelimuodoista tuttuja ominaisuuksia yhdeksi kattavaksi kokonaisuudeksi. Pelejä voi pelata verkossa tai yksin ja omaa joukkuetta voi kehittää erilaisin keinoin. Aluksi tekemisen paljous ja valikot voivat tuntua sekavilta, mutta korttien keräily on niin koukuttavaa puuhaa, että lopettaminen on vaikeaa.

Hockey Ultimate Teamia lukuun ottamatta muut pelimuodot ovat tuttuja viime vuoden versiosta. Uudistukset ovat vähäisiä, mutta NHL 11 on niin kattava paketti, että jo pelkkä kaikkien pelimuotojen kokeileminen ottaa oman aikansa. Yksinpeleistä kiinnostuneille on tarjolla pelimuodot Be a GM, Be a Pro, pudotuspeli, turnaus, kausi, harjoittelu ja rankkarikisa. Jos tekoälyä vastaan pelaaminen kyllästyttää, lähes jokaiseen pelimuotoon löytyy vastine moninpelin puolelta. Tällä kertaa Be a Pro –pelimuodossa on mahdollista aloittaa pelaajaura Kanadan CHL -junioriliigasta. Kausi on loppusuoralla ja taistelu Memorial Cupista käy kiivaimmillaan. Nuoreen pelaajaan on helpompi samaistua, kun on itse ansainnut pelipaikkansa, eikä vain hypännyt suoraan tähtipelaajan hokkareihin.

Realistisempaa jääkiekkoa

Uudistukset näkyvät ja tuntuvat myös jäällä. Pelinopeutta on laskettu viime vuodesta tuntuvasti. Tällä tavalla pelaajien eroja on saatu enemmän esiin. Toiset ovat nopeita ja toiset taklaavat lujaa - aivan kuin esikuvansa. Pelinnopeuden hidastamiseen on voinut vaikuttaa myös se, että nopeat syötöt eivät enää lähde lavasta napin painalluksella. Esimerkiksi avaavaa läpisyöttöä täytyy ensin ladata pitämällä oikeaa liipaisinta pohjassa. Välillä lujat syötöt tuottavat myös vastaanottavalle pelaajalle vaikeuksia. Kiekko pomppii ja kimpoilee lavasta ja luistimista herkästi, jos syötön suunta ei ole täydellinen. Syöttely on aiempiin versioihin verrattuna huomattavasti vaikeampaa ja hitaampaa. Pelaajien liikkeitä on syytä ennakoida aiempaa tarkemmin. Myös aloitukset ovat kokeneet rajuja muutoksia. Aloituksessa saa valita joko rysty- tai kämmenotteen, ja vastustajan liikkeistä voi ennakoida tämän tekemisiä. Nyt aloitustilanteessa voi myös kikkailla nostamalla vastustajan mailaa, sitomalla keskushyökkääjää tai jopa laukomalla suoraan maalia kohti. Uudistuneen fysiikkamoottorin ansiosta taklaukset kolahtavat entistä kovemmin ja vihdoin myös lonkkataklaukset ovat mahdollisia.

Avojään pommit kuuluvat eittämättä jääkiekkoon, mutta ehdottomasti tärkein uudistus on lähes varman maalikikan poissulkeminen. Suora veto maalin toiselta laidalta tulevaan poikittaissyöttöön oli viime vuoden versiossa ehdottomasti varmin tapa tehdä maali. Vaan ei ole enää. Tekoälypuolustajat katkovat syöttöjä todella tehokkaasti ja kikka toimii huomattavasti harvemmin. Jos vastustaja pääsee rokottamaan poikittaissyötöstä, vika löytyy ohjaimen ja sohvan välistä. Pelaajien on ollut pakko keksiä uusia tapoja maalintekoon. Kaikki se kaavamaisuus, johon viime vuoden version ottelut perustuivat, loistaa poissaolollaan ja tilalla on tapahtumarikasta jääkiekkoa.

Näyttää ja kuulostaa hyvältä

NHL 11 ei ole kokenut suuria graafisia muutoksia viime vuoden versioon verrattuna, mutta pelin sulavuus saa kaiken näyttämään paremmalta. Luistelu on aidomman näköistä, taklaukset toinen toistaan rajumpia ja uuden fysiikkamoottorin ansiosta pelitilanteet ovat ennalta-arvaamattomia ja aiempaa hauskempia. Jäällä voi tapahtua mitä vaan.

Tuttuun tapaan myös äänet ovat huippuluokkaa. Valikkomusiikit sopivat pelin henkeen ja äänitehosteet itse kaukalossa ovat aidon kuuloisia. Laidat rymisevät ja yleisö elää mukana kotijoukkuetta kannattaen. Selostajat hoitavat oman tonttinsa kokemuksen tuomalla varmuudella, vaikka osa lausahduksista onkin tuttuja edellisistä osista. Tunnelma hallissa on kohdallaan.

Huippuluokan jääkiekkoa

NHL 11 ei ole täydellinen peli, mutta se on juuri sitä mitä sarjalta odotettiin. EA on kuunnellut pelaajia ja vienyt sarjaa eteenpäin tehden pelistä hauskemman ja samalla realistisemman. NHL 11 on ehdottomasti ostamisen arvoinen, vaikka viime vuoden versio olisi pelattu puhki. Tarjolla on niin suuri määrä uudistuksia, että peli tuntuu täysin tuoreelta kokemukselta. Jo ennestään toimiva runko on mahdollistanut sen, että kehittäjät ovat voineet hioa, kiillottaa ja viimeistellä peliä jokaisella osa-alueella. Tuloksena on loistava jääkiekkopeli, jonka pelitilanteet elävät aidon tuntuisesti, bugimaaleja on vähemmän ja tunnelma on katossa.

Galleria: 

Kommentit

Kymsys kuuluukin; mitä mieltä on hankkia aina niitä vuosipäivityksiä? Toki tämä nyt tulee hankittua kun ei kilpailijaa ole ja haluan nähdä omin silmin mihin suuntaan sarja on kehittynyt.

Hyvä arvostelu joka tapauksessa ja mielenkiinnolla napsautan pelin koneeseeni.

Ongelma: kahden puolen pikajallitus, eli maila oikealle ja takas vasemmalle ja rannari -> uppoaa liian hyvin verrattuna one-timereihin (tämä siis PS3-versiossa).

Loistava peli kyllä, mutta jotenkin tästä arvostelusta jäi sellainen lievä yli hypetyksen kuva. Parempaan suuntaan ollaan taas menty roimasti, mutta kyllä sieltä löytyy niitä vikojakin.

Miten olisi esim. frameraten tipahtelu? Ei pahasti mutta huomaa kyllä. :) Ihan kelpo peli, mutta jotenkin tuntuu että kaiken sen kakan keskeltä ite peliä ei edes löydä. :D

"NHL 11 ei ole täydellinen peli", mutta silti 5 tähteä, jokin ei nyt täsmää. Onko muutenkaan oikein myydä lähestäysin samaa peliä kuin edellisvuonna täysihintaisena.

PurpleHaze: Viisi tähteä ei minun kirjoissani tarkoita täydellistä peliä. Onko sellaista edes olemassakaan? Viisi tähteä tarkoittaa todella hyvää peliä.

En tiedä kuinka oikein se on että uusi NHL-peli tulee joka vuosi, mutta niin kauan kun pelaajat ostavat ja niin kauan kun NHL-kausia pelataan joka vuosi, niin tuskin EA jättää vuotta välistä. Ja eihän tässä myydä täysin samaa peliä, vaan niitä uudistuksia on mukana vaikka kuinka paljon.

Olisi oikeusmurha, jos tälle pelille annettaisiin alle 5 tähteä. Tämä peli on paras videopeli, mitä ollaan ikinä tehty - ylivoimaisesti. Mielestäni arvostelussa hieman vähäteltiin, mutta menköön nyt tämän kerran :)

@ Dragonfly

Mielestäni uudistukset olivat lähinnä kosmeettisia, parempaa grafiikka ja pari uutta pelaaja-animaatiota.

Vaikka peliä on viety parempaan suuntaan ei se kuitenkaan tee sitä erinomaista ja 5*:n arvoista.

Täydellinen arvosana pitäisi antaa pelimaailman merkkiteokselle ja huippuunsa viilatulle pelille, vaikka NHL 11 on tällä hetkellä paras jääkiekkopeli ei se silti ole mielestäni ansainnut viittä tähteä.

Tämä siis omamielipide.

PurpleHaze: Entäs sitten uusittu fysiikkamoottori, johon esimerkiksi taklaukset nykyään perustuvat? Samoin pelitempon hidastuminen ja tekoälypuolustajien aktiivisuus syöttöjen katkomisessa ovat muuttaneet peliä paljon ja mielestäni parempaan suuntaan.

^ Pelitempoa sai laskettua jo tarpeeksi NHL 10:ssä, taklaukset pitäisi nyt olla muutenkin itsestäänselvyys, se että ne oli NHL 10:ssa huonossa jamassa ei muuta asiaa mihinkään suuntaan.

Siinä olen kyllä samaa mieltä että pakit ovat menneet parempaan suuntaan, mutta joo mielipide asioitahan nämä ovat.

Plus netti-peli ei lagaa juuri ollenkaan. Tämä onkin suurin uudistus ja kevyesti viiden tähden arvoinen!

"Onko muutenkaan oikein myydä lähestäysin samaa peliä kuin edellisvuonna täysihintaisena." Itseasiassa on, koska kuluttajat saavat enemmän pelitarjontaa, mikä on hyvä asia. Sitä paitsi ei se pysy ikuisesti täysihintaisena, ja voit ostaa sen käytettynäkin hetken julkaisun jälkeen. Ei sitä peliä ole pakko ostaa. Jos sellanen vaihtoehto on olemassa, että voit halutessasi ostaa päivitetyn pelin, niin miksi se on huono asia?

Itse osti pelin uutena 43 eurolla netistä tilaamalla (Thehut.com). On muitakin vaihtoehtoja kuin se lähin Prisma missä peli maksaa sen 69,90e. Peli ei kyllä ole lähellekkään täydellistä, vaikka pelillisesti onkin 10 versiota parempi. Bugeja löytyy aivan liikaa ja varsinkin tuo online-pelien kaatuilu ja toimimattomuus syö rutkasti peli-iloa. Itseasiassa tuo online toimi nhl10:ssä jopa paremmin. Ja ei ole omista säädöistä kiinni.

kyllä itse sitä mieltä etä ehdottomasti paras nhl tähän mennessä..
arvostelu meni mun mielestä täysin oikeaan osoitteeseen :D

Todella hyvä peli, kertakaikkiaan! Ei minusta lainkaan samanlainen kuin NHL 10...pelitemmon hidastaminen ja muutenkin aidompi pelituntuma tekevät tästä pelistä todella hyvän! Onlinea en käytä NHL:ssä...peli ei ole täydellinen, ei mikään peli ole. Aina niitä reikiä löytyy...itse pelistä sen verran että miinusta on ehkä se, että maalivahdille saa liian helposti tehtyä läpiajosta maalin...oli kyseessä sitten PS3 tai XBOX360 versio...mutta arvostelu on kuitenkin juuri oikein.

Rankkareissa maalivahdit on paljon kovempia mitä läpiajossa. Hassu juttu.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi