Puolalainen pelitalo CD Projekt RED on saanut monet pelaajista puolelleen mainiolla The Witcher -sarjallaan, joka on onnistunut viehättämään taidokkaasti käsikirjoitetulla universumillaan. Lisäpisteitä yhtiö on napannut The Witcher 3: Wild Huntin lisäsisältöä koskevalla jakelupolitiikallaan. Jättimäisen suositun kolmososan pelaajat ovat nimittäin saaneet ladattavaksi ilmaista lisäsisältöä peräti 16 kappaleen edestä.

Täysin maksuttomalla linjalla CD Projekt ei ole suunnitellut alun alkaenkaan menevänsä. Pelin kyljessä julkaistiinkin kausipassi, joka kattaa taustakuvien ja muun pikkusälän lisäksi kaksi suurempaa DLC-pakettia. Näistä lokakuussa julkaistu Hearts of Stone tarjoaa noin 10 euron hintalapullaan yli kymmenen tunnin edestä pelattavaa. Kunnioitettava hinta-kestosuhde saa uuden seikkailun tuntumaan enemmänkin itsenäiseltä kokonaisuudelta kuin lisäosalta.

Tarinallisesti Hearts of Stone on emopelin tavoin terävästi käsikirjoitettu kokemus, jonka päätehtävät tarjoavat lyhykäisyydestään huolimatta odottamattomia käänteitä sekä muita jännittäviä tilanteita. Tarinan keskiössä tavataan The Witcher 3: Wild Huntin alkutaipaleilla tavattu, tällä kertaa suuremmassa roolissa esiintyvä Gaunter O’Dimm sekä uuden pääpirun virkaa hoitava Olgierd von Everec. Mukana nähdään myös ensimmäisestä Noiturista tuttu Shani, joka tuo sopivasti uutta elämää Geraltin naisrintamalle. Uusien hahmojen ja tehtävien ohella lisäsisältö laajentaa pelin maailmaa astetta pohjoisempaan, josta se avaa koluttavaksi muun muassa uusia kyliä sekä roistojoukkojen piilopaikkoja. Lisäksi vanhat alueet pääsevät edustamaan uudessa valossa. Näistä erityisesti Oxenfurt avautuu suuremmassa roolissa. Siinä missä kyseinen kaupunki toimi aiemmin pääasiassa vain läpikulkureittinä, tarjoaa se lisäsisällön myötä vaihtelevaa tekemistä niin huutokauppailun kuin myös sivutehtävien muodossa.

Vaikeustasonsa puolesta Hearts of Stone on suunnattu pääasiassa jo emopelin läpäisseille. Tämä käy ilmi laajennuksen armottomuudesta, mikäli pelaajat meinaavat hypätä seikkailuun alle 30 tason Geraltilla. Vaihtoehtoisesti pelaaja voi myös luoda itselleen uuden, suoraan vaadittavan tasoisen hahmon. Tällöin lisäsisältö käynnistyy täysin puhtaalta pöydältä ilman pääpelistä ansaittuja varusteita, minkä lisäksi valtaosa laajennuksen haasteista saattavat osoittautua valmiille Noiturille varsin tukalaksi.

Pelimekaniikaltaan Hearts of Stone edustaa samaa taidokasta pelattavuuden tasoa kuin mitä The Witcher 3: Wild Huntin parissa on totuttu näkemään. Merkittävimpänä uudistuksena lisäsisältö tuo koettavaksi Runeweight-järjestelmän, joka mahdollista Geraltin varustamisen omaan pelityyliin paremmin sopivaksi. Lisäsisällön päätehtävät ovat sarjalle ominaiseen tapaan hyvin käsikirjoitettuja ja taitavasti rytmitettyjä haasteista, jotka ottavat sopivasti pesäeroa toisistaan. Pomovastuksina tavataan monenlaista koettelemusta aina tarunomaisesta sammakkoprinssistä kasvottomaan haudankaivajaan, joka luonteensa puolesta saattaa jopa tuoda mieleen From Softwaren kehittämän Dark Souls -pelisarjan.

Päätarinan jälkeen on viimeistään aika siirtyä sivutehtävien pariin, joista osa sisältää mukavana yllätyksenä omanlaisensa pienen tarinallisen kokonaisuutensa näyttävien välivideoiden kera. Valitettavasti näitä laadukkaasti toteutettuja laitapuolen tehtäviä on suoritettavissa vain parin kymmenen edestä. Olisin toivonut pääseväni koluamaan rosvojen piilopaikkoja sekä muita hyvin kirjoitettuja pikku tehtäviä hieman pidemmälläkin tuntimäärällä. On toisaalta hyvä muistaa, että kyseessä on varsin huokeaan hintaan julkaistu laajennos, joka tarjoaa jo sellaisenaan maittavan annoksen uutta koettavaa The Witcher 3:n jo entuudestaan sisällöntäytteiseen maailmaan.

Kokonaisuutena Hearts of Stone on erinomainen taidonnäyte ja esimerkki siitä, minkälaista lisäsisältöä sitä toivoisi näkevän myös muilta alan tekijöiltä. Jokaiselta osa-alueeltaan hiottu lisäsisältöpaketti onnistuu elävöittämään päätarinan pelanneille tutut alueet raikkaan uudella sisällöllä, mikä tuo puolestaan Noiturin massiiviseen maailmaan kenties jopa hieman kaivattua uutuudenviehätystä. Hearts of Stonen jälkeen odotukset ensi vuoden puolella julkaistavaa Blood and Wine -jättilaajennusta kohtaan nousevat kertaheitolla jopa monen täysverisen pelin ylitse.

Kirjaudu kommentoidaksesi