Pelejä pitkään ja hartaasti harrastaneet ovat varmasti päässeet tutustumaan lisenssipelien kirjavaan kaartiin. Jo kultaisella 80-luvulla Ocean niminen pelitalo osti lisenssit kaikkiin mahdollisiin elokuviin Texas Rangerista Teenwolfiin ja teki niistä sitten sivuttain skrollaavan pelin, jossa lyötiin vastaantulevia vihulaisia nekkuun, ja jos joku pääsi kosketusetäisyydelle, kuoltiin.

Sittemmin lisenssipelejä on ruvettu toteuttamaan hienostuneemmin, yleensä iskemällä elokuvasta raavitut tekstuurit ja äänet jonkin valmiin pelirungon päälle. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta konseptia ei voi väittää mitenkään onnistuneeksi, kassan kilinää lukuunottamatta. Nykyään onkin harvinaista, jos jostain mega-budjetin Hollywood-tuotoksesta ei tehdä peliä. Jopa Uuden-Seelannin parrakas auteur Peter Jackson joutui viimeisimmän efekti-iloittelunsa tekemisen lomassa ottamaan kantaa vääjäämättä lähestyvään pelitalojen kosintaryöppyyn.

PS2:n omistajien iloksi Jackson saikin valittua hommaan kehittäjän siitä osaavammasta päästä: Ubisoftilla on vyön alla tukku kiinnostavia, omaperäisiä ja erittäin hyvin toteutettuja pelejä, kuten Prince of Persiat ja Beyond Good and Evil. Yhteistyö kannatti, sillä olohuonekonsoliversio jättiläisapinan seikkailuista nousikin viime vuoden lopun yllättäjäksi noin kolmantena hintansa väärtinä lisenssipelinä ikinä.

Kuvaus, kamera, kääk...

PSP-puolella elämä ei ole samanlaista makeaa mannaa. Liian useat pelit kehitetään ensin isoveikkaa varten ja survotaan sitten väkisin taskukokoon. Mitäpä tällaiselta prosessilta voisi odottaakaan? Juuri sitä ihteänsä on luvassa nytkin.

Peli käynnistyy vakuuttavasti. Alkuvideossa mystiselle Pääkallosaarelle matkannut kuvausryhmä soutaa rankkasateessa rantakallioiden välissä, kunnes yhtäkkiä irtolohkare kaataa veneen. Sitten alkaa itse peli.

Käyttöliittymä ei sisällä turhaa tauhkaa, kaikki on kuvattu pelin päähenkilön Jack Driscollin silmien takaa, eikä pelaaja näe yhtään päähenkilöään enempää. Ei asevalikkoa, ammuslaskuria, hitpoint-mittaria tai karttaa. Ainoa vihje siihen suuntaan, että "tässä on nyt peli, ala pelata" on ruudun alalaidassa vilkahtava vinkki: liiku analogiohjainta liikuttamalla. Pistoolilla alkuun aseistettu sankarimme lähteekin sitten taittamaan taivalta saaren poikki. Epäselväksi tosin jää, että minne ollaan menossa ja mitä pitäisi tehdä.

Sama epätietoisuus jatkuu läpi pelin. Putkimaiset kentät auttavat kyllä tavallaan löytämään yhdeltä virstanpylväältä seuraavalle, mutta mitään suurta tarinaa tässä ei olla todistamassa. Useimmiten Jack starttaa osuuden joltain omituiselta puuhäkiltä, etsii veivin, jolla avataan omituinen puuovi, ampuu muutaman omituisen jättiläisravun tai dinosauruksen ja päätyy omituiselle puuhäkille. Sitten katsotaan välivideota ja välillä ohjataan Kongia.

Iso apina, pieni konsoli

Ilmeisesti isommilla konsoleilla etenkin nämä talonkorkuisen gorillan ohjaamisvaiheet ovat suurta hubaa. Valitettavasti samaa ei voi sanoa PSP-versiosta. Yhtäkkiä vain ruudun keskellä näkyy muhkea karvamöykky, joka selkeästikin tottelee pelaajan komentoja. Kongilla sitten juostaan, kiipeillään, hypitään ja lyödään. Suureksi mysteeriksi tosin jää, että miksi. Kongin jossain välivideossa kidnappaamasta blondista ei näy jälkeäkään, mutta itsetuhohakuisia lentoliskoja kyllä piisaa karvakouran piestäväksi.

Tämän virallisen elokuvapelin mainoslause "Pelaa miehenä, pelaa Kongina" kiteyttääkin kaiken, mitä alku- ja lopputekstien välissä tapahtuu. Molempina pääsee kyllä pelaamaan, mutta kaikenlaiset selkeät tavoitteet tai motivaattorit puuttuvat. Koko Peter Jackson's King Kong on päämäärätöntä putkijuoksua simppeleillä ongelmilla höystettynä.

Ongelmat ovatkin surullisen pelinkuvatuksen pöljintä antia. Aiemmin mainitut omituiset ovet kun vaativat avautuakseen jonkinlaisen koneiston veivaamista. Koneistoa veivataan etsimällä vipu ja iskemällä se oven edessä möllöttävään parruun. Mikä tahansa karahka ei kelpaa, vaan vivun täytyy olla tarkat speksit täyttävä, ja niitä löytyy jokaisesta kentästä tasan yksi. Kentän vipu on lähes aina piilotettu läpipääsemättömän, nilkkaan asti ylettyvän heinän taakse, ja moisen barrikadin läpäisemiseksi on vain yksi keino: täytyy sytyttää ruohopalo. Sytyttämiseen tarvitaan soihtu, mutta onneksi sinne tänne on ripoteltu tuliastioita, jollaisessa luun tai keihään saa liekehtimään.

Vau!

Lisenssigrafiikkaa, lisenssiääniä

Jotain hyvääkin pelissä kyllä on. Musiikit on otettu suoraan elokuvasta, ja grafiikka pyrkii olemaan mahdollisimman uskollinen esikuvalle; yhdessä ne ovat omiaan luomaan tunnelmaa. Tässäkään ei ole kuitenkaan onnistuttu aivan täydellisesti, sillä tekstuurit ovat PSP:lle aivan liian tummat. Kun suurin osa pelistä sijoittuu hämäriin luoliin, olisi kontrastillekin tilausta. Ympäröivä maailma koostuu kuitenkin harmaan sävyistä, joiden keskeltä on raivostuttavan vaikeaa löytää seuraavaa käytävää, jota pitkin matkaa pääsee jatkamaan. King Kongia on lähes mahdotonta pelata sellaisessa tilassa, jossa on vähääkään valaistusta, edes täydellä näytön kirkkaudella.

Äänimaailma on toimivaa, joskaan ei mitään maailmoja mullistavaa. Kulman takaa kuuluva dinon röhkiminen saa niskavillat nousemaan, varsinkin kun uskollisessa haulikossa on enää muutama ammus jäljellä.

Myös kontrollit ovat - pienen totuttelun jälkeen - toimivat. Liikkua voi joko analogiohjaimella tai kuvionapeilla, katsetta käännetään sitten vastaavasti kuvionapeilla tai analogiohjaimella. Mitään millintarkkuutta ei ohjaamisessa edellytetä, sillä ampuminen ja keihäänheitto onnistuu kunhan vihollinen vain on jossain siellä päin.

Kaikkein pahinta on pelistä löytyvien bugien määrä. Vaikka arvosteltavana oli oikein kaupasta ostettu versio, oli paketissa bugeja parinkin esijulkaisun tarpeiksi. Tekstuurien saumakohdissa näkyvät valkoiset viivat ovat vain ärsyttäviä, mutta loppukohtauksessa kolmen metrin korkeudella leijuvat vihulaiset ovat jo anteeksiantamaton moka.

Tämä apina olisi pitänyt jättää viidakkoonsa

King Kong sopii PSP:lle yhtä hyvin kuin King Kong New Yorkiin. Vaikka taloudellisesti on täysin ymmärrettävää, että kaikki pelit halutaan julkaista kaikille mahdollisille alustoille, ei tämä peli palvele tässä muodossaan ketään. Lyhyt, epäselvä, tylsä ja buginen lisenssirykäisy on pelattu läpi muutamassa tunnissa, eikä uusintakierros kiinnosta senkään vertaa kuin ensimmäinen. Koska King Kong ei ole teknisesti täydellinen pohjanoteeraus, ei siltä voi riistää kaikkia pisteitä, mutta kenellekään täysijärkiselle tätä läjää ei voi suositella edes vitsinä.

Vältä päänsärky, jätä kauppaan.