Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pienenä pörriäisenä suuressa maailmassa

Bigben Studiosin mielikuvituksella höystetty mehiläissimulaattori tarjoaa mukavanoloista puuhastelua muutaman illan ajaksi varsin kohtuullisella hinnalla. Ulkoisesti söpö avoimen maailman tekele jaksaa innostaa, vaikka kokonaisuutena sisältö onkin arvostelua varten pelatun yksinpelin osalta melko suppea. Bee Simulatorissa on myös verkon yli pelattava moninpeli, johon voi osallistua enintään neljän osanottajan voimin.

Innokkaana pörriäisenä maailmalle

Tarina alkaa onton puun sisältä, jonne mehiläiset ovat rakentaneet pesänsä. Oman mehiläisen nimeämisen jälkeen pörriäinen opetetaan heti pesän tavoille, eli keräämään mettä varastoihin talven varalle. Upea väriloisto ja mukavan eläväiset lentiäiset ihastuttavat heti kärkeen pienissä välianimaatioissa. Liikkuminen tuntuu aluksi haasteelliselta, vaikka kontrollit ovat yksinkertaisen oloisia. Ajan kanssa siihen kuitenkin tottuu, kunhan maltin pitää mukana. Helppotajuisen englannin ymmärtäminen auttaa tehtävien ratkaisemisessa, mutta ilmankin pärjää, jos peliohjain on esimerkiksi perheen pienempien käsissä. Seikkailun mukaan on ujutettu myös huumoria, ja parhaat naurut sain elokuvamaailmaan tehdyistä viittauksista.

Liikkumisen ohella mehiläisellä on käytössään ns. mehiläiskatse, jolla tunnistetaan eri kukkalajien harvinaisuusaste värien perusteella. Meno tuntuu mehiläiskatseen ollessa aktiivisena huomattavasti vauhdikkaammalta, sillä kuvakulma siirtyy tällöin ensimmäiseen persoonaan. Nuorella pörriäisellä on erikoiskatseen lisäksi varastossaan toinenkin taito, jota kutsutaan Beetro-voimaksi. Beetron käyttö lisää reippaasti lentämisnopeutta, jota tarvitaan etenkin vikkelyyttä vaativissa aikarajatuissa haasteissa. Boostatulla vauhdilla lentäminen etenkin mehiläiskatseen aikana vaatii taitoa, mutta samalla se luo mukavasti vauhdin tuntua.

Maailma täynnä tehtäviä

Mehiläisten tärkein tehtävä on luonnollisesti meden kerääminen. Maailma tarjoaa tämän ohella ison tukun erilaista puuhasteltavaa, kuten muiden eläimien auttamista, tanssi- ja nopeuskilpailuja, muiden lentiäisten löylyttämistä ja esimerkiksi etsintä-, selviytymis- ja noutotehtäviä aikarajan puitteissa. Näiden ohella Bee Simulatoria kannattaa ajatella mehiläisen näkökulmasta, jolloin tekemistä löytää helposti. Esimerkkeinä mainittakoon ihmisten ja muiden eläväisten kiusaaminen sekä eksyneiden mehiläispoikasten paikallistaminen.

Luonnollisesti monia kohteita on mahdollista tökkiä pistimellä, josta seuraavia reaktioita on huvittavaa katsella. Olisin kuitenkin odottanut erilaisia animointeja ja ääniä etenkin ihmisten kohdalla. Lievää ärsytyksen tunnetta koin ihmisten puhuessa, sillä se kuulostaa lähinnä epämääräiseltä ölinältä. Oletettavasti tämä simuloi aitoa tilannetta, sillä pörriäisten ei pidäkään ymmärtää kaksijalkaisten puheita. Muiden eläinkunnan edustajien kanssa keskustelu on miellyttävän kuuloista.

Pelissä on kaksi eri vaikeustasoa, helppo ja vaikea. Näistä vaihtoehdoista annan vilpittömän suositukseni vaikeammalle tasolle, sillä Bee Simulator on muutenkin todella helppo, mikäli lentämisen hallitsee. Seikkailun ehdottomasti parhaaseen antiin kuuluvat muiden otusten löylyttämiset, kun esimerkiksi ampiaiset ja herhiläiset tarjoavat tappeluhaasteita omalle pörriäiselle. Easy-tasolla vain painellaan näppäimiä oikealla ajoituksella, jolloin peli hoitaa tappeluanimaatiot automaattisesti onnistuneiden painallusten mukaan. Hard-tason reaaliaikainen taistelu tarjoaa paljon enemmän viihdettä, kun saa itse valita joko pistämisen, blokkauksen tai erikoisliikkeen, johon kuuluvat counter-väistöt ja voimakkaat hyökkäykset.

Ähky iskee

Pelintekijät ovat päätyneet tekemään omasta pörriäisestä kuolemattoman, ja epäonnistumiset aiheuttavat vain haasteiden uusintoja. Tämä ei välttämättä ole huono asia etenkään pelattavuuden kannalta, mutta saman tehtävän toistaminen jopa turhauttavan monta kertaa alkaa pitemmän päälle kyllästyttämään. Ainoa tapa poistua haasteesta on tauottaa peli ja poistua päävalikkoon, josta voi jatkaa edellisestä automaattitallennuksesta. Reilun 15 tunnin pelaamisen perusteella voin 99 prosentin varmuudella sanoa, ettei game over -ruutua ole olemassa. Edes maailmassa esiintyvät mehiläisen luontaiset viholliset eivät välitä omasta pörriäisestä. Yhden prosentin jätän avoimeksi, sillä toistaiseksi kuumottavin tilanne on ollut pakeneminen hämähäkin verkosta – se ei ole epäonnistunut vielä kertaakaan.

Bee Simulatorin päätarina on kaikkine käänteineen varsin mielenkiintoinen, mutta se on kovin lyhyt. Seikkailun pystyy läpäisemään helposti muutamassa illassa, ja sen päättyessä lähes kaikki on jo nähty. Jäljelle jää lähinnä trophyjen metsästystä sekä puuttuvien sivutehtävien tekoa, jolloin lähinnä lennellään ympäriinsä ja etsitään tekemistä isolta alueelta. Paino sanalla "etsitään", sillä sivutehtävistä ei anneta valmiita sijainteja ja isompaa karttaa ei ole. Kaikeksi onneksi pörriäisen apuna on kompassin tavoin toimiva kuvake, joka näyttää lähellä olevan haasteen tai muun kohteen tarkan sijainnin ruudun yläosassa.

Erityisen ärsyttävää tehtävien haeskelusta tekee Beetro-voiman loppuminen kesken kaiken, sillä mehiläisen normaalivauhti on tuskastuttavan hidas. Kartalle on toki ripoteltu esimerkiksi ihmisten välipalakojuja, joiden makeilla eväillä Beetron saa ladattua nopeasti tappiin asti. Myös harvinaisia kukkia kantavien naisten koreista saa turbolentomittarin kertalaakista maksimiin, ja vaikkapa wc-tauon yhteydessä kannattaa laskeutua, jolloin mittari kasvaa hiljakseen itsestään täyteen öttiäisen siipien levätessä. Beetron loppumista on kompensoitu pikamatkustusmahdollisuudella, jota voi käyttää kaikkien löydettyjen alueiden kesken.

Lyhyt, mutta omaperäinen ja kohtuuhintainen

Kokonaisuutena Bee Simulator jättää varsin hyvän maun, suppeudestaan ja samantyyppisten tehtävien toistamisesta huolimatta. Teknisesti se on erittäin valmiin oloinen peli ja muutamat hieman häiritsevät bugit on jo korjattu päivityspatchin avulla. Mehiläisten pesässä sijaitseva galleria kaikista ulkomaailman otuksista on tätä kirjoitettaessa lähes täynnä ja pelin pariin houkutteleva kipinä on edelleen olemassa reilun 15 tunnin jälkeen. Täysihintaisena tämä olisi odottanut alekorin aikoja, mutta 40 euroa kuulostaa kohtuulliselta puuhastelun määrään nähden.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi