Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pro Evolution Soccer 2011

Miehen vajaalla

Vaikka Konamin markkinointi muuta väittääkin, niin Pro Evolution Soccer on pitkään polkenut paikoillaan. Niinpä PlayStation 3:lle julkaistut Pro Evolution Soccerit ovat olleet "vain" hyviä pelejä, kun ne vielä PlayStation 2:lla olivat erinomaisia. Samaan aikaan kilpailija FIFA on edistynyt suurin harppauksin. Konamilla painitaan teknisten ongelmien ja muiden rajoitteiden kanssa, kun Electronic Artsilla onnistutaan repimään nykykonsoleista lähes kaiken irti. Viime vuonna oltiinkin jo tilanteessa, jossa FIFA oli valovuosia ainoaa kilpailijaansa edellä. Konamilla päätettiin, että asiaan on tultava muutos.

Parannusta luvataan tietysti joka vuosi, mutta tällä kertaa sanoille on katetta. Tekijät ovat palanneet piirrustuspöydän ääreen ja luoneet pelin, joka on yhdistelmä uutta ja vanhaa. Pro Evolution Soccer 2011 tuntuu edelleen vanhalta kunnon PESsiltä, mutta siinä on joitakin myönnytyksiä, jotka aiemmin eivät olisi tulleet kuuloonkaan. Pelistä on pyritty tekemään mahdollisimman näyttävä ja mahdollisimman hyvän kuuloinen. FIFAn kehityksestä on muutenkin otettu mallia, sillä uusi Pro Evolution Soccer on realistisin PES koskaan. Peli ei edelleenkään ole se täydellinen jalkapallopaketti, joka se voisi olla, mutta selkeä askel parempaan.

Suunnanmuutos

Konamilla on selkeästi pelattu FIFA 10:ntä, sillä Pro Evolution Soccer 2011 sisältää huomattavia vaikutteita Electronic Artsin pelistä. Ottelun tempoa on esimerkiksi hidastettu, eli edellisvuosien hurlumhei-jalkapallo voidaan unohtaa. Kamppailut ovat järjestään vähämaalisempia, koska hitaamman nopeuden lisäksi myös maalivahdit torjuvat entistä paremmin. Mukana on myös parenneltu fysiikkamallinnus, joka näyttäytyy realistisempana ja romuluisempana puolustamisena. Pelaajat taistelevat pallosta samaan tapaan kuin vasta julkaistussa FIFA 11:ssä, joten jonkinlaista teollisuusvakoilua on ilmeisesti puolin ja toisin harrastettu.

Uusittu syöttösysteemi on Pro Evolution Soccer 2011:n suurin valtti. Syötöt annetaan tästä lähtien käyttämällä aiemmin vain vedoissa ja keskityksissä hyödynnettyä energiapalkkia. Mitä enemmän palkkia käytetään, niin sitä voimakkaammin syöttö lähtee. Uutta on sekin, että pelaajan väsymys vaikuttaa syöttöjen, laukausten ja keskitysten tarkkuuteen. Syötön pystyy myös antamaan tyhjään paikkaan. Omalla puolella pelaava tekoäly ei vieläkään osaa ennakoida maalipaikkoja, vaikka hyökkäyskuvioita voikin räätälöidä aiempaa enemmän. Vapaa syöttely pääsee siis todella oikeuksiinsa vasta silloin, kun pelaa samalla puolella ystävän kanssa. Systeemi on yhtä kaikki paljon parempi kuin FIFAssa tai kuin edellisissä Pro Evolution Soccereissa. Se asettaa standardin, jota tulevien vuosien jalkapallopelit seuraavat.

Verkossa pelaaminen onnistuu sekin edellisiä PESsejä monipuolisemmin ja paremmin. Master League -tilaa pystyy nyt tahkoamaan myös netissä. Siinä voitetuista otteluista ja turnauksista palkitaan rahalla, jota käytetään uusiin pelaajiin. Pelaaminen, ostaminen ja myyminen on aiempaa kiinnostavampaa, kun langan toisessa päässä on tekoälyn sijaan oikea ihminen. On ilahduttavaa, että Konamilla uskallettiin viimeinkin toden teolla siirtyä verkon ihmeelliseen maailmaan.

Yksinpelissä pääsee edelleen osallistumaan Mestarien liigaan ja Eurooppa-liigaan, mutta nyt mukaan on lisätty myös UEFA Super Cup ja Copa Libertadores. Super Cup on yksittäinen ottelu, jossa kohtaavat kahden ensimmäisenä mainitun liigan voittajat. Copa Libertadores on kiinnostavampi, koska se on Etelä-Amerikan vastine eurooppalaiselle Mestarien liigalle. Tiedossa on hurmosta, kun pelaaja pääsee ensimmäistä kertaa esimerkiksi argentiinalaisen Estudiantes de La Platan tai meksikolaisen Cruz Azulin puikkoihin. Jalkapallofanaatikot arvostavat varmasti uutta turnausta ja satunnaiskäyttäjät ottavat hekin uudet joukkueet avosylin vastaan. Pro Evolution Soccer 2011:sta löytyy täysin lisensoituna vain Ranskan Ligue 1 ja Hollannin Eredivisie. Muissa pelattavana olevissa sarjoissa, kuten Englannin Valioliigassa tai Italian Serie A:ssa, joutuu pelaamaan osittain keksityillä pelaajilla ja joukkueilla.

Lisenssin puute on edelleen Konamin pelin pahin ongelma, vaikka mukana oleva editori toimiikin erinomaisesti. Pelaaja pystyy tällä kertaa luomaan myös omia stadioneita, joten käyttäjille annetaan entistä vapaammat kädet. Hassuttelu sallitaan, sillä stadioneille voi lisätä sarjakuvapilviä ja muuta mukavaa. Pelaajiakin voi muokata ja esimerkiksi Cristiano Ronaldon pään tilalle voi nyt vaihtaa vaikkapa kurpitsan. Ja ja muut mahdollisuudet ovat kuriositeetteja, joiden tarkoituksena on osoittaa Konamin osaavan nauraa itselleen.

Hopeamitali

Amerikkalaiset ovat tunnetusti maailman parhaita mainosmiehiä. He osaavat kehittää, brändätä ja myydä tuotteensa. Niinpä FIFA 11 onkin paljon Pro Evolution Soccer 2011:ä houkuttelevampi paketti. Konamilla on kuitenkin menty oikeaan suuntaan, kun esimerkiksi kamalan musiikin ja rumien valikkojen kaltaisista PES-tavaramerkeistä on pystytty luopumaan. PES tuntuu, näyttää ja kuulostaa paremmalta kuin koskaan ennen. Tyylikkäät ja toimivat valikot, hyvä musiikki, erinomainen grafiikka ja parempi pelattavuus luovat yhdistelmän, jota edes kehno selostus ei pysty pilaamaan. Ongelma vain on siinä, että kilpailija-FIFA tekee kaiken hieman paremmin. Se on joka suhteessa hitusen näyttävämpi. Kentällä pelit seisovat jälleen kerran samalla viivalla, mutta toimivampi verkkopelaaminen ja kattava lisenssi kallistavat vaa'an FIFAn puolelle. Pro Evolution Soccerin ystävät saavat kuitenkin uudistuneesta pelistään niin paljon iloa, ettei senkään ostamista joudu katumaan. Ryhtiliike on suoritettu.

Galleria: 

Kommentit

Väittäisin kyllä, että Fifan manuaali syötöt hakkaavat PES:sin syöttösysteemin edelleen, toisin kuin arvostelussa mainitaan.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi