Quantum of Solace

Uusimman James Bond -elokuvan, Quantum of Solacen myötä kaikki elossa olevat konsolit saavat katalogiinsa lisenssipelin saman aihepiirin tiimoilta. Quantum of Solace -peli luottaa sekä Casino Royalen että samannimisen uutuuselokuvan kohtauksiin. Wii-versio sai yksinoikeudella jaetun ruudun moninpelin samalla koneella, mutta riittääkö se tekemään Quantum of Solacesta varteenotettavan vaihtoehdon FPS-rintamalla? Olkoonkin, että kilpailua genressä on vielä varsin vähän.

Bond osaa käyttää kapulaansa

Quantum of Solace on perinteinen FPS-lajityypin tuotos, jossa keskitytään pitkälti vain ja ainoastaan olennaiseen. Ohjaus on varsin luontevan tuntuinen Wiillä ennenkin räiskineille. Wiimoten infrapunaohjauksen oletusasetukset eivät kuitenkaan kaikille ole omiaan hitautensa vuoksi, joten tällöin kannattaa muokata kustomoidut kontrollit omien mieltymysten mukaisiksi. Wiimotella tähdätään luonnollisesti ruutuun ja B-napilla ammutaan. Nunchukilla paitsi ohjataan Bondia, hypätään sillä myös esteiden yli painamalla C-nappia pari kertaa peräkkäin. Lisäksi C-nappia pitkään painamalla Bond piiloutuu matalien esteiden ja aitojen taakse. Ristiohjaimella vaihdetaan aseita ja valitaan kranaatteja. Wiimoten A-näppäin on varattu piiloutumistoimintoihin vaikkapa nurkkien taakse, joista 007 voi ammuskella lähes sokkona vihulaisten perään.

Perinteisen räiskinnän ohella Bond tasapainottelee kapeilla laudoilla ja junan vaunujen reunoilla, jolloin Nunchukin tatilla pyritään pitämään agenttimme tasapainossa. Sinänsä hauskat osiot tuntuvat kuitenkin päälleliimatuilta vaihtelun tarjoamisilta, mutta saapa Wiimote-käsi olla hetken aikaa rauhassa. Ainoat vastaantulleet ongelmat ohjauksessa ovat lähinnä C-napin toiminnoissa, koska hyppääminen ja kyykistyminen sekoittuvat tiukoissa tilanteissa harmittavan usein.

Lisenssipelin kiireet kirouksena

Quantum of Solace on pintapuoliselta toteutukseltaan hyvin epätasainen tapaus, joka kertoo taas kerran siitä, kuinka lisenssipeli on menty kiireellä lähes pilaamaan. Jos kehno grafiikka ja ruudunpäivitysongelmat rasittaisivat pelattavuutta jatkuvasti, voisi kuvitella vian olevan Wiin tehoissa. Tästä ei ole kuitenkaan kyse. Pelin aikana näkyvät ongelmat eivät johdu lainkaan siitä, kuinka paljon tavaraa on ruudulla. Välillä Bond juoksee pahisten perässä kohtuullisen moitteettomasti ja nätin grafiiikan säestämänä, toisaalla taas ruudunpäivitys nykii sietämättömästi, samalla kun ympäristöt ja hahmot näyttävät vuosien takaisilta viritelmiltä. Wiille tehdyn tuotoksen kehityksestä vastannut Beenox on myös PC-version kehittäjätiimi, joten nyt ei voida syyttää porttausta vähätehoisemmalta konsolilta.

Alkuperäisten elokuvien näyttelijöiden (mm. Daniel Craig, Judi Dench) äänet luovat kivasti tunnelmaa niin välivideoissa kuin pelin aikanakin. Soundtrack sisältää jännitystä lisäävää elokuvamusiikkia, joten päällisin puolin audiopuoli on hanskassa. Pahisten huudot ja madalletut mylvinnät tosin lähinnä naurattavat ja lopulta jo hiukan ärsyttävät samankaltaisuudellaan.

Paikallinen -ja verkkomoninpeli on yllättäen täysin toisesta maailmasta. Grafiikka on selvästi tarkempaa, eikä ruudunpäivityksessä ole moittimista. Verkkoviivettä ei ainakaan arvosteluvaiheen aikana esiintynyt, joten jo rivakan verkkopelin takia Quantum of Solacea kannattaa harkita. Eri asia on sitten se, riittääkö kolme vastustajaa moninpeliä odottavalle pelaajalle. Jos toiveena on reipasta räiskintää nurkan takana vaanimisen sijasta, ei tällöin Wiin Bond-debyytti lunasta odotuksia.

Kaikesta huolimatta

Call of Duty 4:n pelimoottoria ei ole Quantum of Solaceen ehditty valjastaa huippukuntoon. Anteeksiantamattomien ruudunpäivitysongelmien sekä osin tyrityn grafiikankin jälkeen se antaa silloin tällöin lupauksia tulevasta. Lupausten täyttämiseen asti voi pelata satunnaisesti verkkopeliä, sillä rajoittuneisuudestaan huolimatta se on tehty kokonaisuudessaan kunnolla. Helpoimmalla vaikeusasteella yksinpelin taas läpäisee reippaasti alle 10 tunnissa, joten tässä mielessä hinta-laatusuhde ei ole aivan kohdallaan.

Vikalista on siis mittava, mutta Wiin ohjauksen ansiosta Quantum of Solace pääsee korjauskehotusten säestämänä katsastuksesta läpi.

Galleria: 

Kommentit

Juuh, hyvä arvostelu taas Kastlelta :)

Onko nyt siis lähimoninpeli ja nettpeli vain kaikki vastaan kaikki mättöä? Hiukan yllättäen näyttäisi olevan niin että kohittäjät ovat panostaneet tuohon moninpeliin enemmän kuin yksinpeliin..

Moninpelitilat ovat:

Rush (erilaisia tehtäviä)
Team Rush (sama, mutta tiimityöskentelynä)
Conflict (kaikki kaikkia vastaan)
Team Conflict

Okei, kuulostaa hyvälle :) Epätasaisuudesta huolimatta on harkintalistalla

Yksinpeli oli aika hauska kokemus. Pituudella ei tosin voi tämä peli kerskuilla.

Rush on verkkopelin parasta antia. Yhtä äkkiä voi esim. tulla tehtäväksi tappaa joku tietty pelaajaja(kartalla näkyy kyseinen pelaaja ja kaikki tietenkin hyökkäävät heti sitä päin juoksemaan) ja merkityn pelaajan on selvittävä hengissä tietyn ajan jotta saa pisteitä, muut pelaajat taas saavat pisteitä siitä kuka saa murhattua merkityn pelaajan ensimmäisen kerran. Muita tehtäviä voi esimerkiksi olla että tietyssä alueessa pitää olla tietyn ajan ja estää muiden pelaajien pääsyn alueelle. Helvetin hauskaa on kyllä.

Yksinpeli: 5/10
Moninpeli: 8/10

Miksi ei pelaajia ole missään muualla kuin team magnament ( vai mikä se tiimi mättö olikaan?) ja sielläkin aina samat pelaajat? Yksin peli ihan hyvä ja monin peli ok!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi