Rock of Ages (XBLA)

Rock of Ages on erikoinen yhdistelmä Marble Madnessia ja tornipuolustusta. Ideana on murtaa vastustajan linnanportti järkälemäisellä kivellä ja samalla suojella omaansa viholliselta. Hektinen genresekoitus jää tosin paremmin mieleen sen hykerryttävästä toteutuksesta, joka kumartaa Monty Python -konkari Terry Gilliamin suuntaan.

Kulttuurihistoriallinen trippi

Juoni seuraa Kreikan mytologiasta tuttua Sisyfosta. Manalassa ikuisesti kivenlohkaretta pyörittävä Korintin perustaja keksii loistavan pakosuunnitelman, mistä alkaa hervoton matka läpi taiteiden ja historian. Sisyfosin matka vapauteen hoituu tuttavalliseksi käyneellä kivellä, jolla murretaan portit auki seuraavaan aikakauteen. Antiikin Spartasta alkava juoni päättyy valistusajan Espanjaan, ja aikojen saatossa kukistetaan monia historiallisia henkilöitä vähintäänkin omaperäisessä maastossa.

Rock of Ages hyödyntää visuaalisuudessaan Gilliamille tyypillistä animaatiota, jonka on sittemmin tehnyt nykynuorille tutummaksi Matt Stone ja Trey Parker South Park -piirretyssä. ACE Team Software pysyy silti huumorin osalta lähempänä alkuperäistä esikuvaansa. Esittämänsä aikakauden taidesuuntauksia mukailevissa pastisseissa pilailevat maalausten tunnetut henkilöt paitsi omalla myös popkulttuurin kustannuksella. Esimerkiksi Vlad Tepeksen linnaan pyrkivä ruoskasankari muistuttaa epäilyttävän paljon Castlevanioiden Belmontia, ja Napoleon Bonaparte ratsastaa kolikoilla toimivalla leikkihevosella. Huumori on täysin lapsellista mutta absurdisuudessaan äärimmäisen onnistunutta.

Kivenpyörittäjän linna

Valitettavasti varsinainen peli ei yllä lähellekään samaan. Kampanja koostuu muutamasta kymmenestä kentästä, jotka toistavat identtistä kaavaa. Pelaaja ohjaa vyöryvää kiveä läpi mutkikkaan reitin ja väistelee vihollisen asettamia esteitä. Mikäli kivi säilyy ehjänä loppuun asti, se törmäytetään mahdollisimman suurella voimalla vastustajan linnaan. Hetken kestävän kivenhakkuun jälkeen kuvio toistetaan, joskin odotuksen aikana rakennetaan omaa puolustusta vastustajan kiveä vastaan. Portti murtuu aina kolmen osuman jälkeen, jolloin linnassa itkevä vastustava litistetään.

Ongelma ei suinkaan synny toistosta, vaan yksinpelin helppoudesta. Tekoäly ei osaa antaa pelaajalle minkäänlaista vastusta, ja kentät läpäisee panostamatta lainkaan puolustukseen. Tietokoneen esteet on puolestaan vaivaton kiertää. Pelaajan tehtäväksi jää vain mutkitella kenttä mahdollisimman nopeasti lävitse. Kaksinpeli joko saman koneen ääressä tai Liven välityksellä paikkaa tilanteen lähes täysin, sillä arvaamaton ihmispelaaja pystyy hyödyntämään puolustusta huomattavasti tehokkaammin. Parhaimmillaan taistot yltyvät kiihkeiksi. Verkkopeli vaatii tosin hyvällä yhteydellä varustetun vastustajan, sillä pienikin viive tekee pelaamisesta mahdotonta.

Puolustus tapahtuu rakentamalla eri elementtejä kentän sallituille alueille. Kentät vaihtelevat suoraviivaisista alamäistä monikerroksisiin ja rönsyileviin sokkeloihin, jotka vaativat niin hyökkääjältä kuin puolustajalta strategista ajattelua. Selkeimmät oikoreitit täytyy estää ja ahtaimmat kulkuväylät motittaa. Hyödynnettäviä rakennelmia on monia, ja ne kaikki on mahdollista saada parempina versioina. Perinteisten tornien lisäksi pelaaja pystyy muun muassa hankkimaan katapultteja, sonneja ja tuulikoneita. Laitteiden oikeaoppinen käyttö on avain voittoon.

Rock of Ages kannattaa jättää välistä, ellei kimppaseuraa ole tarjolla. Yksinpeli on koluttu yhdessä illassa, eikä kenttiin piilotettujen avainten keruu kannusta uusintakierrokselle. Vaikka pelkästään ratkiriemukkaalle animaatiolle tahtoisi antaa täydet viisi tähteä, ei varsinainen peli tarjoa juuri lainkaan sisältöä.

Rock of Ages on saatavilla Live Arcadesta 800 Microsoft-pisteellä.

Galleria: 

Kommentit

Kylla Rock of Ages pelaamisen arvoinen peli on ja ansaitsisi enemman kuin kaksi tahtea. 800MS pistetta on kuitenkin niin pieni summa nain erikoisesta pelista maksaa. Vaikka olisi lyhyt ja helppo joillekkin. Sama Limbosta voi sanoa.

Omalla kohdallani kokemus on hieman ristiriitainen. Pelkästään hervottomien animaatioiden puolesta voin suositella peliä kaikille (Monty Pythonin ystäville varsinkin), mutta kiven vierittäminen alamäkeen ei ole minun käsitykseni hauskuudesta saati edes hyvästä pelistä.

Esimerkiksi erikoiskivillä ei ole mitään virkaa -> portti hajoaa kuitenkin kolmesta osumasta, eikä vastustaja osaa rakentaa esteitä niin, että siitä olisi mitään haittaa. Omia esteitäkään ei ole välttämättömyys rakentaa, sillä tietokoneen kuula liikkuu normaalia hitaammin, minkä vuoksi muutamat pelaajan takaiskut eivät vaikuta lopputulokseen.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi