Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

The Sims 3

Arkisen elämän simuloiminen saattaa kuulostaa jokseenkin tylsälle, mutta hieman yllättäen se ei ole sitä, konsolillakaan.
The Sims 3 on konsolisimuksi erittäin helposti lähestyttävä ja sen kanssa aika kuluu kuin siivillä.
Erot jo vuosi sitten julkaistuun PC-versioon ovat konsolipelaajien riemuksi lähes marginaaliset.

Huomattavin ero versioiden välillä on luonnollisesti ohjausmekaniikka, joka toimii padillakin kiitettävästi.
Simin ohjaaminen on helppoa, vaikka toiminnon peruminen onkin kätketty kahden napin taakse.

Ensin oli suo, kuokka ja Jussi
Ensimmäiseksi pelaajan tehtäväksi annetaan luoda oma taloutensa.
Talouden jäsenten ei uusimmassa versiossa tarvitse enää olla sukua toisilleen, joten pelaaja voi luoda esimerkiksi opiskelijayhteisön tai kimppakämpän.
Hahmoa luodessa pelaajalle tarjotaan lähes rajoittamattomat kustomointimahdollisuudet, aina ulkonäöstä ja luonteenpiirteistä lempiasioihin.
Nämä valinnat muovaavat jokaisesta sim-hahmosta omanlaisensa persoonan.
Voidaan sanoa, että vain pelaajan mielikuvitus on rajana.
Jos pelaaja haluaa päästä hallitsemaan omaa hahmoaan nopeasti, on tarjolla myös pelin generoimia asukkaita.
Kun talouden kaikki asukkaat on saatu valmiiksi, on aika siirtyä hankkimaan taloa tai tonttia.
Tarjolla on monenlaisia taloja, joskin alun pienehkö rahasumma ei anna pelaajan ostaa heti omaa kartanoaan.
Valmiin kotitalon voi ostaa kalustettuna tai kalustotamattomana.
Vaihtoehtoisesti pelaaja voi rakennella oman asuntonsa, tosin tällöin jää osa kalusteista useimmiten ostamatta.

Arkielämän askareita
The Sims 3 tavoittelee tietyllä tavalla realismia sarjakuvamaisen grafiikan olemassaolosta huolimatta, joten nuoren, aikuisen tai eläke-ikää lähestyvän sim-hahmon on käytävä poikkeuksetta töissä.
Työpaikan hankkiminen onnistuu vierailemalla kaupungilla, etsimällä lehdestä tai perinteisesti tietokoneen välityksellä.
Uravaihtoehtoja on tarjolla rosvosta lähikaupan siivojan kautta käsikirjoittajaksi.
Työllä ansaituilla rahoilla ostetaan esimerkiksi ruokaa, viihdykettä tai huonekaluja.
Työpäivän aikana sim-hahmoa voi seurata, mutta työpaikan sisään ei konsoliversiossa näe, pelaaja joutuu siis katsomaan työpaikan ulkoseinää.

Sim-hahmot voivat vierailla myös vapaa-aikanaan kaupungissa, jossa tarjolla on aktiviteetteja niin kalastuksesta taidegallerioihin ja elokuviin.
Näiden vierailujen aikana hahmolle saattaa tarjoutua esimerkiksi uusi työpaikka tai muita rahanarvoisia etuja.
Kaupunkivierailujen kiinnostavuus saattaa laskea, sillä lähes kaikki kaupungin asukkaat tulevat tutuiksi jo parin ensimmäisen vierailun aikana.
Tästä ongelmasta päästään tosin uusilla naapuruston asukkailla.

The Sims 2-peliin verrattuna tuoreesta painoksesta on kitketty jatkuvat wc-käynnit, eikä suihkussakaan tarvitse viettää enää koko vapaa-aikaansa.
Tekoälyn reaktiokykyä muuttamalla pelaaja voi olla oman siminsä herra tai vastavuoroisesti lähes pelkkä sivustaseuraaja.

Ne elämän pienet ilot..
Konsoliversioon on tuotu uusi Karma-pistejärjestelmä, joilla voi ostaa erilaisia apuja siminsä tietä tasoittamaan, vaikeuttamaan tai jopa pilaamaan sim-hahmon elämän.
Tarjolla löytyy esimerkiksi onnea rakkauselämään tai vastavuoroisesti järisyttävän huonoa tuuria ihan kaikessa, myös paranormaalit ilmiöt ja luonnonmullistukset ovat Karma-kaupassa erittäin hyvin edustettuna.

Simien taitotaso kasvaa opiskelemalla, harrastamalla, työtä tekemällä ja jopa keskustelemalla vaikkapa taloudenhoitajan kanssa.
Kaikkien pelissä esiintyvien simien kanssa voi käydä keskustelua ja se tuo todellisen elämän tuntua peliin erittäin paljon.
Postinkantaja on erittäin todennäköisesti ensimmäinen sosiaalinen tuttavuus vastikään aloittaneelle pelaajalle.

Pelin aikana pelaajalle tarjoillaan myös lyhyt- ja pitkäkestoisia haasteita, joita suorittamalla ansaitsee similleen palkintoja.
Haasteet voivat liittyä esimerkiksi työhön, parisuhteeseen, ystävyyteen tai oppimiseen.
Palkinnot vaihtelevat rahasta esineisiin, eivätkä ne tunnu lainkaan pakkopullalta, vaan niitä suorittaa arkielämän ohessa varsin mielellään.

Lisää sisältöä elämään..
EA Online Pass-koodin syöttämällä avautuu mahdollisuus hankkia maksutonta pelaajien luomaa sisältöä peliin.
The Exchange-torilla tarjolla on esineitä, sim-hahmoja, rakennuksia ja vaatteenparsia, joita pelaaja voi vapaasti käyttää.
Ladattavat esineet, hahmot ja rakennukset tuovat peliin miellyttävää vaihtelua, varsinkin kaupungilla vietettyihin hetkiin.
Mikäli pelin hankkii käytettynä, saa EA Online Pass-koodin käyttöönsä rahaa vastaan konsolien kauppapaikoilta.

Loppu hyvin, kaikki hyvin?
The Sims 3 on onnistunut konsolikäännös, vaikka välillä pitkiksi venähtävät lataustauot voivatkin syödä peli-intoa.
Myös lokalisoinnin puute saattaa karsia potentiaalisten pelaajien määrää, sillä monipuolisuutensa vuoksi nuoremmat pelaajat eivät välttämättä saa pelistä kaikkea irti.
Mikäli arkielämää simuloiva peli kiinnostaa, eikä PC-pelaaminen ole lähellä sydäntä, on The Sims 3 ehdottomasti hankkimisen arvoinen näpertelypeli.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappaleesta kiitos Electronic Artsille.

Tähän liittyvää