Singstar Legendat

 

Suomirokin legendat

Kaksi vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen Singstar. Pian julkaisun jälkeen foorumilla ennustettiin, että tarjolle olisi tulossa myös kotimaisia artisteja. Tänä päivänä tulkitaan Nostradamuksen näkyjä, tänä vuonna Suomi määrää EU:ssa - tarinaa voisi jatkaa loputtomiin ja jouluun on vielä matkaa, mutta odotus on päättynyt! Olemme vihdoin ja viimein saaneet oman painoksen Singstar-sarjasta.

Mukana on kuusitoista kotimaista artistia ja malttamattomat tsekkaavat biisilistan täältä.

Mikä ihmeen Singstar?

Kysymyksessä on peli, missä on tavoitteena laulaa samasta sävelestä, kuin esittävä artisti. Perusperiaatteet selviävät ensimmäisen osan arvostelusta.

Kolmenkymmenen kappaleen parissa riittää laulamista joksikin aikaa. Duettojen ja "taisteluiden" lisäksi löytyy kuusi potpuria (suom. huom. medley:-), joiden parissa pääsee herkuttelemaan parhailla paloilla. Tarjolla on mm. Kaikkien aikojen sankareita, Tämän päivän legendoja ja Puhdasta suomalaista. Mikäli pisteet häiritsevät luovuutta, niin tarjolla on myös Vapaa tyyli. Tällöin ei suoritusta arvostella ja pelaaja saa valita käyttääkö ohjeviivoja vai ei. Ensimmäisen osan uravaihtoehtoa ei näy tässäkään julkaisussa.

Halleluja, kun rokkaa lujaa!   

Legendat on siis pelillisesti tuttua huttua. Ei täydellinen, mutta riittävää parempi. Kotimaiset taiteilijat on piristysruiske, muuten niin tuotteistetulle paketille. Suomennetut valikot helpottavat ensikertalaiselle pelin käsittelyä ja konkarit pääsevät joustavasti keskittymään kappaleiden valintaan. Jos levy on matkalla lahjaksi niin kannattaa vilkaista aikaisemmat julkaisut, jotta riemu ei jää kappaleista kiinni - kokonaiskappalemäärä nimittäin rikkoo tämän levyn myötä kahdensadan rajapyykin!

Suomalaiset kappaleet:
Aki Sirkesalo: Naispaholainen
Anssi Kela: Milla
Don Huonot: Riidankylväjä
Eppu Normaali: Tahroja paperilla
HIM: Right Here in My Arms
Indica: Ikuinen virta
J.Karjalainen ja Mustat Lasit: Doris
Lordi: Hard Rock Hallelujah
Neljä Ruusua: Juppihippipunkkari
Pelle Miljoona: Moottoritie on kuuma
PMMP: Pikkuveli
Popeda: Pitkä kuuma kesä
Samuli Edelmann & Sani: Tuhat yötä
Suurlähettiläät: Elokuun 11.
The Rasmus: In the Shadows
Yö: Joutsenlaulu

Ulkomaalaiset
Aretha Franklin: RESPECT
Black Sabbath: Paranoid
Depeche Mode: Enjoy the Silence
John Lennon: Imagine
Lynyrd Skynyrd: Sweet Home Alabama
Madonna: Papa Don't Preach
Marvin Gaye: Heard It Through the Grapevine
Nirvana: Smells Like Teen Spirit
Pet Shop Boys: Always on My Mind
Sam Cooke: What a Wonderful World
The Police: Roxanne
The Righteous Brothers: Unchained Melody
Tina Turner: What's Love Got To Do With It
Whitney Houston: The Greatest Love of All
Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi