Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Sonic Lost World

Sonicin vanhan arkkivihollisen, Eggmanin valtuuttama Deadly Six -vihollisryhmä on ottanut panttivangikseen liudan söpöjä eläimiä. Sinisen siilin on aika lähteä kuusikon perään Lost Hex -maailmaan pelastamaan eläinparat.

Sonic Galaxy

Sonic pääsee seikkailemaan ensimmäistä kertaa käsikonsolille luodussa 3D-maailmassa. Vauhtia riittää tälläkin kertaa, mutta pelaajalta vaaditaan lisäksi kärsivällisyyttä kolmiulotteisten kenttien monenlaisissa vaaranpaikoissa. Maisemat ovat nättejä ja värikkäitä, kuten pitääkin. Audiovisuaalisesti Sonic Lost World on varsin kelvollista kamaa myös pieniltä ruuduilta katsottuna. Siili joutuu taistelemaan esimerkiksi upottavan juoksuhiekan päällä, pilvien korkeudella sijaitsevilla heksakuutioradoilla tai vaikkapa veden alla. 

Kolmiulotteiset kentät ovat paikoin tylsiä, eikä Super Mario Galaxyn tai muiden 3D-Marioiden ilotteluun Sonic Lost World kykene, vaikka mallia on haettu selvästi putkimiehen uudemmista seikkailuista. Muutamat 2D-kentät ovat hauskoja välipaloja ja tutun vauhdikkaita. Ne vaikuttavat myös paljon luontevammilta pelattavuuden suhteen. Sonicin 3D-maailmaan hyppääminen ei ole edelleenkään onnistunut yhtä mallikkaasti kuin Mariolla jo kohta 20 vuotta sitten Super Mario 64:n myötä.

Lukuisat pomotappelut eivät aiheuta riemunkiljahduksia, sillä vihulaisten voittaminen on melko yksitoikkoista tahkoamista. Toisin sanottuna pakollista pahaa.

Siili putoaa korkealta ja kovaa

Peruskontrollit ovat melko vaivattomasti omaksuttavissa. Sonicia ohjataan tatilla tai ristinäppäimellä, X- ja Y-näppäintä käytetään syöksymiseen ja A- ja B-näppäimillä tehdään kaksoishyppy. Näiden lisäksi kosketusnäyttöä tarvitaan radio-ohjattavien kulkuneuvojen ja esineiden aktivoimiseen. Edistyneemmät pelaajat voivat kokeilla parkour-henkistä seinäjuoksua ja -kiipeilyä tavisohjauksen opeteltuaan.

Sonic Lost World ei ole helppo. Sonic esimerkiksi putoaa korkeuksista ikävän helposti – varsinkin tatilla ohjattaessa, jolloin siilin suoraan luotsaaminen on huomattavan vaikeaa. Vaikeustaso ei myöskään houkuttele kovin montaa kertaa yrittämään uudelleen: useat radoilta tyhjyyteen putoamiset kun johtuvat pelin kamerasta, joka ei tunnu pysyvän perässä. Onneksi siilille on sentään myönnetty kymmenen elämää.

Tarinatilan lisäksi Sonic Lost World sisältää paikallisen moninpelin, verkko- ja latausmoninpelin. Oli positiivista huomata, että verkkopeliin löytyi vaivattomasti kilpakumppaneita.

Kovimmille faneille

3DS:n Sonic Lost World on paikoin jopa koukuttava tasohyppely, mutta turhan usein tunnelma vaihtuu turhautumiseen – ja mikä pahinta, tylsistymiseen. Vaikka peli näyttää välivideoita myöten kovin nätiltä, ei maailmoja kolutessa tule vastaan sellaisia ahaa-elämyksiä, kuin se antaa odottaa.

Eihän tämä huono ole, mutta 3D-Mariot ovat asettaneet genren riman niin korkealle, että samalla tontilla sinihiuksinen siilimme häviää. Taas kerran.

Lue myös Zanis Dustin arvostelu Sonic Lost Worldin Wii U -versiosta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi