Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Tony Hawk's Pro Skater 3

Tony Hawk's Pro Skater on muodostunut viimeaikoina yhdeksi merkittävimmistä merkeistä peliteollisuudessa, jota on hyvä käyttää vertailukohtana muille niin pelattavuuden kuin näyttävyydenkin puolesta. Ei siis tullut yllätyksenä, että myös Xbox-pelaajat pääsivät nauttimaan Tony Hawkin vetovoimasta. Yllätyksenä sen sijaan tulivat muutamat lisäyllärit, mitkä Xbox-pelaajat saivat pelin mukana.

Lennä kuin haukka

THPS3:n idea on yksinkertainen, mutta toimiva. Valitaan yksi ammattilainen, hänelle lauta ja lähdetään skeittaamaan erilaisiin ympäristöihin kuten lentokentälle tai risteilyalukselle. Sarja onkin tullut tunnetuksi juuri äärimmäisen pelattavuutensa takia. Kontrollit ovat yksinkertaisen toimivat, mutteivat kuitenkaan liian pelkistetyt. Ohjaus myös istuu Xboxille hyvin. Manuaalien teko tuntuu ainakin alussa liian hätäiseltä, mutta esimerkiksi laskeutumistemppujen sijoitus liipasimiin toimii kuin jäätelö hellepäivänä.

Pelaajien perusliikevalikoima koostuu hypyistä, grabeista, flipeistä ja grindeistä. Lisäksi pelissä on mukana myös manuaalit eli laudan kärjellä tai perällä tasapainottelu ja THPS3:sen uutuus, alastulotemput. Näillä rakennusaineilla olisi tarkoitus tehdä pitkiä yhdistelmiä, joista isot pisteet saa kerättyä. Liikkeet on tyylikkään näköisiä ja sujuvasti animoituja. Realistisuus on saanut väistyä pelattavuuden tieltä, mutta siitä ei ole ainakaan haittaa sillä paketti tuntuu tasapainoiselta suurista hypyistään huolimatta.

Pitkien kombojen tekeminen on vaikeampaa kuin aluksi uskoisi, eikä isoihin pisteisiin ole aloittelijoilla asiaa. THPS3 tarjoaakin mahdollisuuden kehittyä hyvin pitkälle ja tässä pelissä kokeneen pelaajan todella erottaa vasta-alkajasta. Jokaisella pelaajalla on myös lista erikoistemppuja mitä voi vaihdella, joten tekemistä riittää joksikin aikaa jos aikoo pelin läpäistä kaikilla 12 ammattilaisella ja itse tekemällään lautailijalla.

Luovuus skeden perii

Pelissä on myös tekemistä näppärille pelaajille. Niille joille pelin kahdeksan alkuperäistä ja vain Xboxia varten suunniteltu ylimääräinen kenttä eivät riitä, pääsee omia temppuareenoita kasaamaan näppärän editorin avulla. Valitettavasti editori on pelissä hieman suppea, joten montaa kenttää sillä ei tule tehtyä. Tulevissa osissa editoriin kannattaisikin panostaa ainakin erilaisten objektien ja ympäristöjen osalta. Tälläisenään siitä on lähinnä pikahupia, muttei sillä vakavasti otettavia areenoita saa kunnolla aikaiseksi. Myös kenttien pieni koko haittaa editorilla leikkimistä..

Myös oman hahmon pystyy tehdä. Kaikkea naamasta sukanväriin pääsee muuttamaan, unohtamatta tietenkään pelaajan painoa, pituutta ja jopa syntymäkaupunkia. Omalle skedelleen laudan voi valita kaikista pelin laudoista, mutta Jet Set Radio Futuren tyylistä, omien lautojen maalausta jäin kaipaamaan.

Moninpeliin on satsattu aikaa THPS3:sessa. On niin jaettua kuvaa, kuin linkkikaapelitukea ja jopa XBconnect toimii netissä pelaaville. Vaikkei peli olekaan Xboxin parhaita moninpelejä, saa siitä hupia joksikin aikaa. Pelimuodoista löytyy niin kukkulan kuningasta kuin toisen lautailijan hakkaustakin. Kuitenkin pelihyllystä löytyy parempiakin moninpelejä niin tähän ei jaksa uhrata kovin paljoa aikaa.

Kaunista... vai onko?

Visuaaliselta puolelta THPS3 ei yllätä. Peli on parantunut tällä saralla, mutta erot alaspäin sarjassa ovat minimaalisia. Kentissä visuaalisuus ei ole vain taustataidetta, vaan periaatteessa kaikkea kentissä pääsee käyttämään jotenkin hyväkseen. Lisäksi kentät ovat täynnä raja-alueita, jonka ylittämällä ilman kombon tai hypyn keskeytymistä tilille napsahtaa mukava bonus. Pelin grafiikka on toimivaa, eikä montakaan ihmeellistä grafiikkabugia pelistä löydy.

Pelin palkintoina avattavat videopätkät ovat mainioita ja niitä katsoo mielellään jopa uudestaan. Videopätkät tulevat sopivasti palkintoina aina kyseiselle ammattilaiselle, joten tempuista joita pelissä pyörittää pääsee nauttimaan ihan oikeastikin tehtyinä. Tämä on hyvä tapa palkita ahkera pelaaja, vaikka tietysti huijarit repivätkin videot heti koodeilla auki eivätkä jaksa niitä pelaamalla avata.

Äänipuoli on hyvin hoidettu, vaikkei peli silläkään puolella loista. Ohikulkijat huutelevat aina samoja kommentteja, jotka pidemmän päälle alkavat kyllästyttää. Itse peliäänet ovat mukavan tuntuisesti hoidettu ja hoitavatkin tehtävänsä sujuvasti. Kaiken kaikkiaan äänimaailma on uskottava ja se lienee tärkeintä pelin kannalta. Musiikkipuolella ei loisteta yhtä paljon kuin aikaisemmin, vaikka levylle onkin koottu mm. Red Hot Chili Peppersin ja Xzibitin musiikkia. Tosin tässä mukaan astuu toinen Xboxin ominaisuus eli omien kappaleiden laittaminen kovalevylle ja sitä kautta pelissä niiden kuunteleminen. Erittäin paikallaan oleva lisä itse peliin, kun taustalla voi kuunnella muutakin kuin sitä pakollista skederokkia ja -räppiä.

Tuttua ja turvallista

THPS3 ei tuo mitään ihmeellistä pelisarjaan, jota aikaisempien osien veteraanit eivät olisi kokeneet, mutta se parantaa tasaisesti koko peliä. Kuitenkin pelistä jää hieman tyhjä maku suuhun, kun se ei pysty täyttämään niitä toiveita joita THPS2:n jälkeen asetti. Pelisarjasta onkin muodostumassa EA:n urheilupelien kaltainen tuttu ja turvallinen sarja, jossa jokainen osa on laadukas peli, mutta uudet osat eivät sisällä suuria kehitysaskelia.

Lyhyesti, jos et ole pelannut aikaisempia Tony Hawk -pelejä, on syytä hankkia THPS3 ja pistää yksi laadukkaimmista pelisarjoista testaukseen. Veteraanien kannattaakin sitten harkita, onko sijoitus sen arvoinen. Varmaa on ainakin se, että Tony Hawk -pelejä tullaan näkemään ainakin vuoteen 2015 asti, Tony Hawk's Pro Skater 4:n ilmestyessä tämän vuoden alkutalvesta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi