Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Rusakon poikanen oli ilmetty Solid Snake

Näin äsken rusakon poikasen!

Tommi Viitasen blogi

Olen tottunut siihen, että tässä parvekkeeltani katsellessani aina välillä tuosta rymistelee läpi semmoinen tietty cityrusakko. Hän on oikein metsärusakon näköinen, iso, pinteä kolipää, ehkä vähän harmaampi.

Nyt kuitenkin mielenkiintoni ensimmäisenä kiinnittyi siihen, että kellonaika oli väärä. Jänes oli etuajassa.

Sitten tajusin, että jänes näytti vähän hupsulta; Pitkät korvat, tsek, pitkät takajalat, tsek. Mutta kaikki muu ruumiinrakenteesta olikin unohtunut jonnekin muualle. Tajusin sekunnin murto-osissa, että kyseessä olikin poikanen. Näytti ihan muumien Nipsulta.

Luontaiseen tapaansa tällä koltiaisella tuntui olevan kova kiire. Hän pompsahteli stressaantuneen oloisesti ensin tuohon autotien varteen asti kerrostalojemme parkkipaikkoja eristävää lumikinosta pitkin. Sitten hän huomasi autot, nosti korvat taivasta kohti. Pystyin päässäni kuulemaan Metal Gear Solidin varoitusäänen. Pupu teki fiksun ratkaisun, teki uukkarin, ja pomppi vielä näkökenttäni läpi toiseen suuntaan katsomatta enää ikinä taakseen.

Kuin lastenkirjojeni sankari hän katosi näköpiiristäni. Jättäen vain kunnioituksen ja tietynlaisen kaipauksen tunteet sydämeeni.

5/5

Kuvan jänes on viaton luontokappale, eikä ole tekstissä mainittu kaveri. Hän on vain Googlen kuvahausta tuttu julkkisjänes.

Kirjaudu kommentoidaksesi