Marathonin arvostelun vaikeus – miksi KonsoliFIN antoi maailman ainoan negatiivisen arvion

Pelaajien hylkäämässä Marathonissa on yllättävän suuri ero pelaajien ja arvostelijoiden sentimentissä. Olivatko arvostelijat väärässä?

Keväällä julkaistun Marathonin pelaajamäärät ovat romahtaneet. Viikon takainen PvE-päivitys nostatti hetkeksi pienen käyttäjäpiikin, mutta sittemmin määrät vaikuttavat tasaantuneet seitsemäntuhannen huonommalle puolelle. Miten on silti mahdollista, että julkaisulla on ollut kohtalaisen hyvä arvostelumenestys?

Miten tehdä insinööri hulluksi

Kun pelien menestystä arvioidaan, voidaan karkeasti ottaen hahmottaa kolme tapaa tutkia tilannetta: arvostelusuosio, pelaajien arviot sekä viime kädessä raha ja pelaajamäärät. 

Vanhan sanonnan mukaan insinöörin saa hulluksi mittaamalla samaa asiaa useammalla mittarilla. Jokainen mittari näyttää kuitenkin hieman eri lukemaa, jolloin kaikki analyysiaika kuluu mittaustulosten erojen selvittämiseen.

No, luetelluilla kolmella mittarilla on todella syntynyt erilaisia lukemia Sonyn ihmeteltäväksi. Marathon oli yleisesti ottaen arvostelumenestys, käyttäjien arvosanat olivat melko heikkoja ja taloudellinen tulos oli järkyttävä. Näistä ensimmäisenä mainittu mietityttää minua kovin.

Maailman huonoin arvosana

KonsoliFINin arviossani päädyin antamaan Marathonille kaksi tähteä. Omaan makuuni kyberpunkahtava neonvärimaailma oli mahtava ja ammuskelu oli toimivaa, mutta totaalisen kova keräilyammuskelu osoittautui itselleni liian kovaksi palaksi purra. Minulla ei ollut juurikaan hauskaa pelin parissa jatkuvan kuolemisen ja köyhäilyn vuoksi. En päässyt edes edistämään mielenkiintoisen oloista juonta kunnolla.

Kriitikoiden konsensus on ollut, että kyseessä on 80-90 pisteen välille asettuva julkaisu, eli varsin erinomainen teos kaikilla mittareilla. Metacriticissä arvosteluita on runsaasti, 112 kappaletta, ja niiden hajonta on melko vähäistä. Olimme maailman ainoa pelimedia, joka antoi Marathonille heikoksi katsottavan arvosanan.

Nyt kun tomu on laskeutunut, on yleinen konsensus selvennyt – pelaajat eivät ole pitäneet pelistä ja ovat kaikonneet linjoilta, ja taloudellinen siivous on käynnistynyt. Itselleni tämä ei tullut yllätyksenä, mutta päätäni rapsuttaa kovasti, miten nämä ongelmat eivät tarttuneet arvostelijoiden haaviin jo maaliskuussa.

Järki ja tunteet

Yritin analysoida omaa analyysiäni lukemalla muiden arvostelijoiden tekstejä. Huomaan yllättäen, että muutkin arvostelijat olivat huomanneet samat melko objektiiviset hyvät ja huonot puolet: ammuskelutoiminta on timanttista, visuaalinen anti taasen vähintään erottuvaa – joidenkin mielestä hyvässä, joidenkin pahassa.

Myös armottomuus ja nopea time-to-kill on yleensä havaittu. Mutta onko tämä positiivinen asia? Genrensä kannalta tiukasti katsoen luultavasti on, sillä suosituimmat keräilyammuskelut, kuten Escape from Tarkov ovat vielä aivan omassa kategoriassaan tällä asteikolla.

Voisikin sanoa, että monella objektiivisella mittarilla Marathon tosiaan on onnistuminen: se on näyttävä, toimiva ja monelle hardcore-pelaajalle luultavasti jopa viihdyttävä. Nyt vain on käynyt niin, että olen ilmeisesti liian "epähardcore" pelaaja nauttiakseni siitä – ja niin vaikuttaa olevan suuri enemmistö pelaajakunnasta. 

Marathon ei ole löytänyt sitä aukkoa, joka mahtuisi Tarkovin ja Arc Raidersin väliin, jos sellaista on koskaan ollutkaan. Sonylle tämä on vielä suurempi ongelma, kun laajalle yleisölle suunnatun megahitin sijaan saatiinkin kovan rahan AAA-niche-julkaisu. Ja tässä erikoisessa kategoriassaan peli on erinomainen.

Tuliko kahden tähden arviosta sitten vahingossa oikea arvio, vai mitä tässä mahtoi tapahtua? On muistettava, että mikä tahansa kritiikki on subjektiivista, olennaista ovat perustelut. Objektiivisesti arvioiden Marathonissa on aplodeerattavia piirteitä, mutta en olisi mitenkään voinut antaa sille parempaa arviota hyvällä omallatunnolla, sillä minulla ei ollut hetkeäkään hauskaa sen parissa – ja samaa mieltä ovat yli 80 000 pelaajaa, jotka jättivät pelaamisen kokeiluun maaliskuussa. Fiilis ei ole kovin korkeakulttuurinen mittari, mutta kenties kuitenkin lopulta se tärkein?