Borderlands 4 ampaisi Steamissa pelisarjan kärkeen heti julkaisun jälkeen
Tunnissa suosituimmaksi Borderlands-peliksi.
Tunnissa suosituimmaksi Borderlands-peliksi.
Viime vuoden lopussa julkaistu Indiana Jones and the Great Circle oli yksi viime vuoden parhaista peleistä. Ensimmäinen lisäsisältöpaketti tarjoaa lisää samaa viihdyttävän hurmaavaa seikkailua.
Uusi Nintendo Direct -lähetys nähdään tällä viikolla.
Little Nightmares III vaikuttaa koetun perusteella erittäin pätevältä jatko-osalta pienen harha-askeleen ottaneen kakkososan jälkeen.
Hollow Knight: Silksongin ensimmäinen päivitys korjaa pelin vaikeustasoa.
Unohdettu maa, muistettava päivitys?
Avoimen maailman Tähtien sota -seikkailua on ollut tekemässä helsinkiläinen Ubisoft RedLynx.
Ensimmäisen pelivideon perusteella 007: First Light tulee olemaan massiivinen hitti, sanokaa minun sanoneen.
Team Cherry on kertonut lisää yksityiskohtia Hollow Knight: Silksongin julkaisuun liittyen.
Vuonna 2019 julkistettua Hollow Knight: Silksongia on odoteltu pitkään ja hartaasti, mutta niin vain pelin äärelle päästään jo muutaman päivän päästä. Nyt tiedossa on jo sekin, että Silksong kustantaa kaikilla alustoillaan varsin maltilliset 19,99 euroa. Luolastoja päästään puolestaan koluamaan Suomen aikaa kello 17:00 alkaen, jolloin peli avautuu kaikkien innokkaiden tahkottavaksi.
Lisää aiheesta:
Bloober Teamin uutukainen Cronos: The New Dawn sai Opening Night Liven yhteydessä uuden trailerin.