Metal Gear Solid Δ: Snake Eater sai uuden trailerin jo aivan nurkan takana odottavan julkaisunsa kunniaksi
Metal Gear Solid Δ: Snake Eater on saanut julkaisutrailerinsa.
Metal Gear Solid Δ: Snake Eater päivittää vuoden 2004 hiiviskelyklassikkoa kohtuullisen rankalla kädellä. Esimerkiksi ulkoasua on tuotu enemmän nykyaikaan ja viidakkofiilistä saa aiempaa tehokkaammin 3D-äänten ansiosta – pelisarjan fanien rakastama tarina on pidetty kuitenkin ennallaan. Taistelun jäljet näkyvät tätä nykyä Snaken kehossa ja vaatteissa koko seikkailun ajan.
Lisää aiheesta:
Opastin LLCoolJ:n, Shakiran ja Keppanan vuorille, kivaa oli
Hurmaava seikkailu hurmaa, jonkin sortin miinuspuolista huolimatta.
PlayStation Plus 15 vuotta – Sonyn lippulaivatilauspalvelu on kulkenut pitkän tien pikkumukavasta hyödykkeestä monenkirjavaan serviisiin
Kolme vuotta uudistunutta PS Plussaa – missä mennään?
Hollow Knight: Silksong sai julkaisupäivänsä syyskuun alkuun – saapuu heti myös Game Pass -valikoimiin
Hollow Knight: Silksong on saanut vihdoinkin julkaisupäivänsä ja vähän muutakin lisätietoa.
Pitkään odoteltu Hollow Knight: Silksong on paraikaa pelattavissa Saksan Kölnissä pidettävillä Gamescom-messuilla. Muille on tyytyminen uutisen loppuun upotettuun uuteen traileriin, jolla hehkutetaan estoitta syyskuun 4. päivälle ajoittuvaa julkaisupäivää – tätä tietoahan on odoteltu malttamattomasti koko seitsemisen vuotta kestäneen kehityskaaren ajan.
Lisää aiheesta:
Kauhupelistudio Bloober Teamin Cronos: The New Dawn säikyttelee uudella trailerilla
Bloober Teamin uutukainen Cronos: The New Dawn sai Opening Night Liven yhteydessä uuden trailerin.
Lokakuussa julkaistava Ghost of Yōtei saa edeltäjänsä tapaan Legends-laajennuksen, vieläpä ilmaiseksi
Sucker Punch esitteli Ghost of Yōtei -peliään Opening Night Live -tapahtumassa.
Tekoälyn hirmuvalta on taas valloillaan: Entisöinnin mestarit toivat PC-klassikon esimerkillisesti ensi kertaa myös konsoleille
XERXES, sanoi sotilas kun avaruusasemalle rantautui.
Miekalla surfaten pelaajien sydämiin
Sword of the Sea on kaunis ja melankolinen sekoitus satuja, skeittausta ja korkealentoista fantasiaa, johon on helppo ihastua ikihyviksi.
Shenmue III Enhanced paljastui – julkaistaan ensimmäistä kertaa Xboxille ja Switchille
Shenmue III julkaistaan uusiksi ehostettuna versiona.
Aikoinaan kaikki Kickstarter-ennätykset rikkoneen Shenmue III:n uusi julkaisija ININ Games tuo pelin markkinoille toistamiseen, tällä kertaa Enhanced-lisänimen kera. Pelin ulkoasua on paranneltu 4K-tekstuurein, rikkaammin yksityiskohdin ja nopeammin latausajoin. NPC-hahmojen määrää on myös nostettu Niaowun kaupunkimiljöössä, minkä lisäksi seikkailun voi tahkota klassisemman kameramoodin kera.
Lisää aiheesta: