Ruotsalaisen Reanimalin ensimmäinen kolmesta lisäsisältöpaketista keskittyy emopelin muistettavimpaan osuuteen, kaupunkisotaan. Lyhyt ja sykettä nostava lisuri jatkaa synkkää tarinaa onnistuneesti – ainakin faneille.
Synkkää sotimista
Reanimal kertoi lasten ja eläinten traumoista keskellä maailman sodan kauheuksia. Isien ja muiden aikuisten ollessa sotimassa, jälkikasvut joutuivat vaan kestämään sotimista ja sen aiheuttamia pelkotiloja rintamalinjojen takana. Osa erossa vanhemmistaan, yksin.

The Prisoner -lisänimeä kantava DLC-paketti esittelee kaksi uutta henkilöä, The Soldierin ja The Prisonerin. He matkaavat yhdessä läpi sodan kauhujen, vältellen kuolettavia vaaroja sekä emopelistä tuttua valtavaa monsteria. Samat lapset jatkavat läpi kaikkien kolmen lisätarinan, mikä on hyvä valinta Tarsier Studiolta, sillä lyhyehkö avausosa ehtii vasta raapaisemaan pintaa. The Prisoner jääkin selkeästi kesken odotuttamaan seuraavaa palasta kauhutarinasta.

Noin tunnin mittainen kertomus esittelee pari pientä uudistusta muuten tuttuun konseptiin. Kaksi maskipäistä lasta piilottelee raunioituvan maailman varjoissa ja pyrkii pakoon sotaa ja sen traumaattisia kohtaamisia. Tällä kertaa ympäristöt koostuvat pääasiassa kauppakeskuksen sekä metrotunnelien verkostoista, joissa ratkotaan kevyitä pulmia ja väistellään brutaaleita sotilaita. Taistelujen tuhoamat ympäristöt pakottavat välttelemään niin tulta, tuliaseita kuin epäinhimillisiä olosuhteita.
Sano muikku
Uutena apuvälineenä esitellään Polaroid-kamera, joka välähtelee sokaisten vihollisia ja avaten arvaamattomia kulkureittejä. Pienet valokuvat putoilevat maahan jättäen muistojen vanan kulkureitille. Reanimalin maailma on kaikin puolin toivoton ja brutaali: paikka, jonka ennemminkin haluaisi unohtaa. Muutamat eläimiin kohdistuvat raakuudet jäävät kuitenkin kummittelemaan mieleen.

Koko pelin, kuten myös lisäosan, voi pelata co-opina tai yksin, jolloin toinen hahmo seuraa mukana. Tekoälyhahmo toimii moitteettomasti, joten molemmat ovat valideja vaihtoehtoja. Muutenkin lopputulos on teknisesti toimiva ja audiovisuaalisesti pysäyttävä. Kaukana ovat ajat, jolloin Tarsierin teokset luottivat kiinteisiin kamerakulmiin ja 2,5D-pelattavuuteen. Reanimal on hyvin pitkälti kolmeulotteinen kauhutoimintapeli.
Loppujen lopuksi The Prisoner on kompakti kokonaisuus, joka varmasti maistuu Reanimalin faneille, muttei liiemmin houkuttele uusia mukaan. Käytännössä kausipassin osto on järkevin tapa kokea seikkailu – ja tulevat kaksi lisäsisältöä – sillä uusi tarina on vahvasti sidoksissa kaikkiin kolmeen osaan.
Kiitos arviokoodista julkaisijalle.
p33ro.bsky.social
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.