Romahtaneet T-lukemat ja lerputtava peli

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.

Kun melkein 20 vuotta vanhasta pelistä julkaistaan uusintaversio, jossa uudistukset rajoittuvat lähinnä marginaalisesti viilattuihin kontrolleihin ja hiukan ehostettuun ulkoasuun, voisi kuvitella homman olevan jokseenkin suoraviivaista. Sacred 2:n lämmittelyssä kuitenkin jotain on mennyt pahemmanlaatuisesti vikaan, sillä näkyvin muutos on järkyttävä määrä bugeja.

Normaalisti tiikerit eivät lennä, eikä niiden olisi kai tarkoitus tehdä sitä Sacredissakaan, mutta nyt kävi näin. Ei muuta kuin uudelleenkäynnistämään peliä.

Tervetuloa Ancariaan, muista pakata kärsivällisyyttä

Sacred 2: Fallen Angel julkaistiin alun perin noin 16 vuotta sitten, se edusti varmaan toimintaroolipelien terävintä kärkeä: valtavan kokoinen maailma, viisisataa sivutehtävää ja kaksi tapaa läpäistä tarina. Peli keräsikin innokkaan fanijoukon, joka paikkasi vaikeaa lähestyttävyyttä muun muassa kattavalla wikillä, joka johdattelee pelin mekaniikoihin ja paljastaa eri hahmoluokkien salat. Opittavaa kieltämättä oli, taistelutaidoista riimuihin ja varusteiden tuunaamiseen.

Sacred 2 Remaster - Arvoa on siinä monenlaista.jpg

Varusteita muokkaamalla ja vaihtelemalla voi vaikuttaa muun muassa näihin arvoihin

Nykysilmin katsottuna Sacred 2 Remaster on aika perusmäihettä. Sankari — yksi kuudesta vaihtoehdosta — saa tehtäväkseen pelastaa Ancarian valtakunnan. Matka ei tietenkään ole suoraviivainen, vaan määränpäätä lähestytään suorittelemalla erilaisia tehtäviä, jotka vievät halki ihmisten, haltioiden, örkkien ja muiden kummajaisten hallitsemien alueiden. Asiaan kuuluu tietysti tolkuton määrä ruumiita ja näiltä kerätyn saaliin lajittelua ja kauppaamista ohikulkeville reppureille. Loppuun vielä yksi flaidis ja maailma on pelastettu.

Toivottavasti nautit epätietoisuudesta

Remaster paljastaa karvansa aika välittömästi. Lyhyen alkuvideon jälkeen sankari lähetetään maailmalle ilman minkäänlaisia ohjeita mistään. Oranssi nuoli osoittaa kyllä ensimmäiseen kohteeseen, vaikka tätäkään ei kerrota missään. Ei tutoriaaleja, ei ohjetekstejä, ei vinkkejä, ei mitään. Kokeilemalla tietysti nopeasti huomaa, että rastilla lyödään ja neliöstäkin tapahtuu jotain. Asetuksista sentään voi löytää ohjaimen kuvan, joka selittää eri nappien toiminnan.

Tässä on kaikki ohjeet, joita tältä peliltä tulet koskaan saamaan

Edellinen voi kuulostaa nyypän nillitykseltä: nyy, nyy, miksei kukaan pidä kädestä? Mutta kun ruutuun läväytetään miljoona muuttujaa joihin voi vaikuttaa esimerkiksi tilaamalta asesepältä muokatun haarniskan, eikä muuttujien merkitystä tai asesepän käyttöliittymää selitetä millään lailla – minkä lisäksi jälkimmäinen joko bugittaa tai toimii muuten täysin järjenvastaisesti – alkaa kitinälle löytyä hyväksyttävä selitys. Lisäksi erilaisia riimuja kerääntyy inventaarioon rekkakuormallinen, mutta niiden tarkoitus jätetään arvailun varaan (kuluttamalla riimun saa kehitettyä ns. Combat Arteja, joista luonnollisesti ei myöskään ole mitään ohjeistusta), joten ainoa ratkaisu on kokeilla vähän kaikkea.

Ai niin, onhan sitten vielä Divine Gift. En tiedä, mikä se on.

Suuri maailma, pienet huvit

Ancaria on tosiaan valtava, mutta oikeasti se tarkoittaa vain pitkiä välimatkoja ja vinoa pinoa tapettavia vihollisia. Joka kylässä joku pyytää apua, mikä joskus tarkoittaa sitä, että täytyy käydä viemässä naurisnippu kolmen metrin päässä seisovalle kaiffarille, joskus kahdenkymmenen karhun kiveksen keräämistä, ja joskus samoilua pitkin aavikkoa jahtaamassa hopeisen väristä karttamerkkiä, joka katoaa itsekseen jonkin bugin(?) takia.

Sivutehtävä suoraviivaisemmasta päästä

Maailma on myös aika yksipuolinen. Koko valtakunnassa on ilmeisesti vain yksi laulu ja yksi huiluluritus, joita paikalliset trubaduurit esittävät joka ainoan kyläpahasen keskusaukiolla. Sivuilta kuuluvat välihuutelut toistuvat samanlaisina. Vaihtelua tarjoaa lähinnä maasto, jossa kartalla näkymättömät esteet torppaavat etenemisen. Jos muuten et ole koskaan vihannut minkään pelin karttaa, niin kokeilepa Sacred 2:ta. Avartava kokemus.

Sacred 2:n kartta voisi olla huonompi oikeastaan vain, jos se bugittaisi niin, että maastonmuodot katoavat kokonaan. Hups, mitäs tässä on käynyt...

Mutta kuitenkin

Edellisten jupinoiden jälkeen voisi kuvitella, että Sacred 2 Remasterin pelaaminen on kuin paljain jaloin liukumista juustoraastimen päällä, mutta kaikesta turhautumisesta huolimatta siinä on jotain mukaansatempaavaa. Loputtomien hirviölaumojen lanaamisessa on mieltä rauhoittavaa, ja jotenkin vain pelin pariin jaksaa palata. Harmillisesti Remasterista on jätetty pois moninpeli, se voisi lisätä viihtyvyyskertoimeen yhden pykälän.

Aina sitä vielä yhden koboldin voi kaataa

Olen nyt kuukauden päivät tutustunut Sacred 2 Remasteriin, ja tuona aikana peliin on julkaistu puolenkymmentä korjauspakettia. Virheiden määrä on vähentynyt, mutta niitä on edelleen aivan liikaa: Päätehtävää edustava karttamerkki katoilee, jolloin pelaajalla ei ole mitään hajua, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Sivutehtävien edistyminen voi tyssätä tai ne jäävät kummittelemaan, koska pelimoottori ei tunnista avainkohtien saavuttamista. Varustevaraston järjestely aiheuttaa kummallisia jumituksia, joista selviää ainoastaan uudelleenkäynnistyksellä. Trophyjen kuvaukset eivät vastaa niiden todellista avautumiskriteeriä, ja ainakin yksi (lue 33 kirjaa) on täysin saavuttamattomissa, koska kirjojen lukemista ei ole ilmeisesti toteutettu lainkaan.

Vaikka pelaaminen onkin parhaimmillaan viihdyttävää, ei Sacred 2 Remasteria voi vielä suositella, koska se on niin bug...