Uudet ja vanhat kujeet
Viime aikoina on ollut ilo seurata Nintendon imagon muutosta leikkisämpään suuntaan. Mario & Luigi: Superstar Saga Game Boy Advancella edusti perinteistä japanilaista RPG:tä omalaatuisella huumorilla höystettynä. Nintendon koko henkilökaartia pistettiin pelissä surutta pilkasta, eikä kuuluisa putkimieskaksikkokaan säästynyt siltä. Toinen taskukonsolilla esiintynyt uutta ja hulvatonta Nintendoa edustava peli on Wario Ware, Inc: Minigame Mania, jota pidetään yhtenä vuoden 2003 omaperäisimmistä tuotoksista. Huumoriakin on taskukonsolin Wario Waressa mukana enemmän kuin tusinassa keskiverrossa pelissä, joten syystä voidaan sanoa, että Nintendon imagonmuutos on ollut onnistunut. Nyt nämä kaksi pelisarjaa ovat kääntyneet sujuvasti kotikonsolille taskuversioiden suosion siivellä. GameCuben RPG-puolesta vastaa Paper Mario: The Thousand-Year Door, kun minipeliosastoa edustaa varsinainen nimihirviö WarioWare, Inc.: Mega Party Game$!. Pohjimmiltaan uusi Mega Party Game$! on sama peli kuin Game Boy Advancen Minigame Mania, mutta varsinainen uutuus on pakettiin lisätty moninpeli.
Wario Ware ei ole siis kotikonsolille siirtyessään ihmeitä kokenut: kontrollit ovat edelleen erittäin yksinkertaiset, sillä ristiohjaimen lisäksi käytössä on vain a-nappula. Koko peli-idea perustuu muutaman sekunnin mittaisiin minipeleihin, joita ennen pelaajalle annetaan salamannopeasti käsky, mitä kussakin minipelissä tulee tehdä. Alipelien ideat on lainattu pitkälti pelimaailman 1980-luvun yksinkertaisista julkaisuista, mutta yhdistämällä japanilainen huumori mielettömän korkeaan tempoon, on aikaansaatu paketti, joka maistuu erinomaisesti myös nykypelaajalle. Minipeleissä poukkoillaan nopeasti erilaisista ympäristöistä toiseen, esimerkiksi autoilun maailmasta hypätään pikaisesti ruokien pariin ja niin edelleen. Samasta aiheesta on yleensä tehty useampikin minipeli, joten purtavien parissa pelaaja saa syödä ja pilkkoa keittiön herkkuja.
Pääkategorioissa minipelit ovat jaettu yhdeksään eri luokkaan, joista vastaavat Wario ja hänen kahdeksan ystäväänsä. Esimerkiksi 9Voltin alipeleissä teemana on retroilu, ja täten pelaaja pääsee nostalgisiin tunnelmiin Super Marion ja F-Zeron ensimmäisten versioiden parissa. Kunkin hahmon minipelejä pelataan aina 24 kappaletta vauhdin koko ajan kiihtyessä. Viimeisenä kohdataan tason loppuvastus, jonka nitistämiseen menee tovi pidempään kuin tavallisten alipelien peluuseen.
Yksinpelin osalta Wario Ware ei ole kehittynyt oikeastaan ollenkaan eteenpäin. Dr. Marion kaltaiset bonuspelit loistavat poissaolollaan, eikä mielenkiintoisia uusia pelimoodeja ole tarjolla. Yhdeksän hahmon minipelit selvitettyään pelaaja saa avattua pelimuotoja, joissa alipelejä tulee putkessa eri vaikeustasoilla loputtomasti ja suoritus päättyy omien energioiden loppumiseen. Moodeissa on myös tarjolla Time Attack, jonka ideana on selviytyä 20, 40 ja 60 minipelistä mahdollisimman nopeasti. Näin ollen kekseliäisyyttä ei ole liiemmin tuhlattu yksinpelin toteuttamiseen. Ainoa hieman erikoisempi pelimuoto on räiskintäosio, jossa pelaaja ampuu avaruusaluksella pelintekijöiden nimiä. Plussaksi on myös laskettava se, että kaikkia yli 200 minipeliä voi halutessaan harjoitella erikseen.
Koukkuna moninpeli
Jos yksinpeli ei loista omaperäisyydellään uudessa WarioWaressa, niin moninpelistä löytyy kummasteltavaa senkin edestä. Erilaisia moninpelimuotoja on tarjolla yhteensä yhdeksän kappaletta ja niissä pelitaitojen lisäksi tärkeää on taktikointi. Oikeastaan vain yhdessä pelimoodissa pelaajien täytyy pelkästään pysyä tarpeeksi hyvin mukana koko ajan nopeutuvissa minipeleissä, mutta muissa taktiset elementit astuvat kuvaan. Yhdessäkin moninpelimuodoista yksi pelaaja pelaa kerrallaan aina 15 alipeliä muiden häiritessä suoritusta. Muut pelaajat voivat liikutella hahmojaan peliruudulla ja eri nappuloilla voi tehdä häiritseviä liikkeitä. Vaikka minipelit ovat sisällöltään yksinkertaisia, vaikeutuu peli todenteolla muiden hääriessä kuvan edessä. Muissa moninpelimuodoissa teema on pitkälti sama, sillä pelaajat pyrkivät parhaansa mukaa tekemään hallaa toisilleen. Eräänlaisessa korttipelissä yhden pelatessa minipelejä, pyrkivät toiset varastamaan muiden kortteja sen minkä kerkeävät. Voittaja tässä pelimuodossa on se, jolla on lopussa eniten kortteja.
Kenties mielenkiintoisin ja samalla taktisin minipeleistä on variaatio lautapelistä nimeltä Othello. Siinä varsinaisten pelitaitojen lisäksi ratkaisee taktinen silmä, sillä laudalle sijoitettavilla pelimerkeillä ja niiden paikalla on suuri merkitys. Pelimerkkien saaminen paremmalle paikalle edellyttää useamman minipelin läpäisemistä muihin ruutuihin verrattuna, ja näin ollen pelaajan täytyy punnita koko ajan riskejä sekä niistä saatavia hyötyjä. Tämänkaltaisia pelimoodeja olisi kaivannut pakettiin enemmänkin, sillä uusi versio Othellosta on WarioWaren moninpelin ehdottomasti parasta antia. Toinen, joskin eri mielessä erinomainen pelimuoto, on hullunkurinen "Listen to the Doctor". Siinä pelaajat menevät vuorotellen lääkärin vastaanotolle, jolla kullekin annetaan ohje, miten seuraava minipeli tulee pelata. Pelaajien täytyy esimerkiksi pelatessaan kehua kaveria, röhkiä kuin sika tai tehdä jotain muuta katastrofaalisen typerää. Näin saadaan passiivisimmatkin pelurit sohvan pohjilla liikkumaan ja näyttelijän lahjat pannaan todenteolla koetukselle. Pelisuorituksen jälkeen muut saavat antaa suosionosoituksensa taputusten muodossa, ja pelin päättyessä voittaja on se, jolle on taputettu kaikkein eniten. Parhaimmillaan meininki on samalla noloa sekä hauskaa kuin suomalaisissa karaokeiltamissa.
Moninpelissä minipelit ovat lähes samat kuin yksinpelissäkin. Muutama tuore alipeli on mukana Game Boy Advance –versioon nähden, mutta suurta muutosta ei ole tapahtunut. Uutuuksista minipelien kohdalla on vielä mainittava alipelit, joita pelataan yhtä aikaa isolla ruudulla. Meno niissä on aivan yhtä hulvatonta kuin yksin pelatessa, eikä naurunpurskahduksilta voi välttyä. Esimerkiksi neljän pelaajan voimin pelataan minipeliä, jossa jokainen yrittää vuorollaan työntää kahta sormea koko ajan pyörivän nenän sieraimiin.
Moninpelimuotojen joukossa on myös pari yksinkertaista minipeliä muistuttavaa pelimuotoa: naruhyppely ja paperilentokoneen lennätyskisa. Narua voi hypellä joko yhdellä ohjaimella vuorotellen taikka kaikilla ohjaimilla yhtä aikaa. Kun yksi ohjain on käytössä, tippuvat pelaajat leikistä pois yksi kerrallaan, mutta kun kaikki hyppelevät samaan aikaan omilla ohjaimillaan, niin yhdenkin virhe tietää koko pelisuorituksen päättymistä. Suorituksen loputtua peli ilmoittaa aina, kuka teki virheen naruhypyssä, joten syntipukki on helppo löytää. Toinen, ja samalla myös mielenkiintoisempi pelimoodi on lennokkikisailu, jossa kukin pelaaja ohjaa omaa alaspäin lentävää paperilentokonettaan. Matkalla maaliin on edessä lukuisia esteitä, ja pelaajan tulee väistellä niitä käyttämällä vasenta ja oikeaa suuntanäppäintä. Usein kilpailut ovat todella tiukkoja vääntöjä, ja yksikin väärä painallus voi tehdä pelaajien välille tarvittavan eron paremmuuden ratkaisemiseksi.
Siitä missä aita on matalin
Graafisella puolella WarioWaressa on tyydytty kääntämään suoraan Game Boy Advancen minipelit television ruudulle. Itse asiassa minipelejä pelatessa kuvaruutuun tulee pienempi ruutu, jossa pelit pelataan oikealla kuvasuhteella. Näin myös minipelien resoluutiota ei ole jouduttu venyttämään liikaa, ja pelit näyttävät yhtä hyviltä kuin Game Boy Advancella. Vaikka peli ei laita GameCubea ominaisuuksiensa äärirajoille, on jälki silti tyylikästä. Hahmot ovat omaperäisiä sekä ilmeikkäitä ja Cel-Shading tyyli soveltuu erinomaisesti WarioWaren pähkähulluun imagoon. Myös äänimaailma on siirretty pitkälti sellaisenaan taskukonsolilta, joskin tiettyjä muutoksia on täytynyt tehdä pelin siirtyessä kotikonsolille. Siitäkin huolimatta äänet toimivat hyvin, eikä Game Boy Advancelta tuttu piipitys häiritse pelissä, vaan päinvastoin retroilun imuun pääsee paremmin kiinni.
WarioWare, Inc.: Mega Party Game$! jättää suuhun ristiriitaisen maun. Toisaalta peli on yhtä hauska kuin Game Boy Advancella, mutta toisaalta pelin kääntäminen lähes sellaisenaan tuntuu pahalta rahastukselta. Taskukonsoliversion omistajille ainoa varsinainen uutuus on moninpeli, joka tarjoaa hupia muutamaksi illaksi. Valitettavasti pelimuodot eivät ole vain yhtä laadukkaita kuin Nintendon parhaissa partypeleissä, eikä WarioWare näin tarjoa pitkäaikaista hupia. Hieman anteeksiantoa peli ansaitsee kuitenkin tavallista huokeammasta hinnasta, sillä julkaisun hinta liikkuu täällä Suomessa 40 euron tietämillä. Siltikään WarioWare, Inc.: Mega Party Game$! ei ole sen enempää kuin keskiverto viihdepläjäys.
Viime aikoina on ollut ilo seurata Nintendon imagon muutosta leikkisämpään suuntaan. Mario & Luigi: Superstar Saga Game Boy Advancella edusti perinteistä japanilaista RPG:tä omalaatuisella huumorilla höystettynä. Nintendon koko henkilökaartia pistettiin pelissä surutta pilkasta, eikä kuuluisa putkimieskaksikkokaan säästynyt siltä. Toinen taskukonsolilla esiintynyt uutta ja hulvatonta Nintendoa edustava peli on Wario Ware, Inc: Minigame Mania, jota pidetään yhtenä vuoden 2003 omaperäisimmistä tuotoksista. Huumoriakin on taskukonsolin Wario Waressa mukana enemmän kuin tusinassa keskiverrossa pelissä, joten syystä voidaan sanoa, että Nintendon imagonmuutos on ollut onnistunut. Nyt nämä kaksi pelisarjaa ovat kääntyneet sujuvasti kotikonsolille taskuversioiden suosion siivellä. GameCuben RPG-puolesta vastaa Paper Mario: The Thousand-Year Door, kun minipeliosastoa edustaa varsinainen nimihirviö WarioWare, Inc.: Mega Party Game$!. Pohjimmiltaan uusi Mega Party Game$! on sama peli kuin Game Boy Advancen Minigame Mania, mutta varsinainen uutuus on pakettiin lisätty moninpeli.
Wario Ware ei ole siis kotikonsolille siirtyessään ihmeitä kokenut: kontrollit ovat edelleen erittäin yksinkertaiset, sillä ristiohjaimen lisäksi käytössä on vain a-nappula. Koko peli-idea perustuu muutaman sekunnin mittaisiin minipeleihin, joita ennen pelaajalle annetaan salamannopeasti käsky, mitä kussakin minipelissä tulee tehdä. Alipelien ideat on lainattu pitkälti pelimaailman 1980-luvun yksinkertaisista julkaisuista, mutta yhdistämällä japanilainen huumori mielettömän korkeaan tempoon, on aikaansaatu paketti, joka maistuu erinomaisesti myös nykypelaajalle. Minipeleissä poukkoillaan nopeasti erilaisista ympäristöistä toiseen, esimerkiksi autoilun maailmasta hypätään pikaisesti ruokien pariin ja niin edelleen. Samasta aiheesta on yleensä tehty useampikin minipeli, joten purtavien parissa pelaaja saa syödä ja pilkkoa keittiön herkkuja.
Pääkategorioissa minipelit ovat jaettu yhdeksään eri luokkaan, joista vastaavat Wario ja hänen kahdeksan ystäväänsä. Esimerkiksi 9Voltin alipeleissä teemana on retroilu, ja täten pelaaja pääsee nostalgisiin tunnelmiin Super Marion ja F-Zeron ensimmäisten versioiden parissa. Kunkin hahmon minipelejä pelataan aina 24 kappaletta vauhdin koko ajan kiihtyessä. Viimeisenä kohdataan tason loppuvastus, jonka nitistämiseen menee tovi pidempään kuin tavallisten alipelien peluuseen.
Yksinpelin osalta Wario Ware ei ole kehittynyt oikeastaan ollenkaan eteenpäin. Dr. Marion kaltaiset bonuspelit loistavat poissaolollaan, eikä mielenkiintoisia uusia pelimoodeja ole tarjolla. Yhdeksän hahmon minipelit selvitettyään pelaaja saa avattua pelimuotoja, joissa alipelejä tulee putkessa eri vaikeustasoilla loputtomasti ja suoritus päättyy omien energioiden loppumiseen. Moodeissa on myös tarjolla Time Attack, jonka ideana on selviytyä 20, 40 ja 60 minipelistä mahdollisimman nopeasti. Näin ollen kekseliäisyyttä ei ole liiemmin tuhlattu yksinpelin toteuttamiseen. Ainoa hieman erikoisempi pelimuoto on räiskintäosio, jossa pelaaja ampuu avaruusaluksella pelintekijöiden nimiä. Plussaksi on myös laskettava se, että kaikkia yli 200 minipeliä voi halutessaan harjoitella erikseen.
Koukkuna moninpeli
Jos yksinpeli ei loista omaperäisyydellään uudessa WarioWaressa, niin moninpelistä löytyy kummasteltavaa senkin edestä. Erilaisia moninpelimuotoja on tarjolla yhteensä yhdeksän kappaletta ja niissä pelitaitojen lisäksi tärkeää on taktikointi. Oikeastaan vain yhdessä pelimoodissa pelaajien täytyy pelkästään pysyä tarpeeksi hyvin mukana koko ajan nopeutuvissa minipeleissä, mutta muissa taktiset elementit astuvat kuvaan. Yhdessäkin moninpelimuodoista yksi pelaaja pelaa kerrallaan aina 15 alipeliä muiden häiritessä suoritusta. Muut pelaajat voivat liikutella hahmojaan peliruudulla ja eri nappuloilla voi tehdä häiritseviä liikkeitä. Vaikka minipelit ovat sisällöltään yksinkertaisia, vaikeutuu peli todenteolla muiden hääriessä kuvan edessä. Muissa moninpelimuodoissa teema on pitkälti sama, sillä pelaajat pyrkivät parhaansa mukaa tekemään hallaa toisilleen. Eräänlaisessa korttipelissä yhden pelatessa minipelejä, pyrkivät toiset varastamaan muiden kortteja sen minkä kerkeävät. Voittaja tässä pelimuodossa on se, jolla on lopussa eniten kortteja.
Kenties mielenkiintoisin ja samalla taktisin minipeleistä on variaatio lautapelistä nimeltä Othello. Siinä varsinaisten pelitaitojen lisäksi ratkaisee taktinen silmä, sillä laudalle sijoitettavilla pelimerkeillä ja niiden paikalla on suuri merkitys. Pelimerkkien saaminen paremmalle paikalle edellyttää useamman minipelin läpäisemistä muihin ruutuihin verrattuna, ja näin ollen pelaajan täytyy punnita koko ajan riskejä sekä niistä saatavia hyötyjä. Tämänkaltaisia pelimoodeja olisi kaivannut pakettiin enemmänkin, sillä uusi versio Othellosta on WarioWaren moninpelin ehdottomasti parasta antia. Toinen, joskin eri mielessä erinomainen pelimuoto, on hullunkurinen "Listen to the Doctor". Siinä pelaajat menevät vuorotellen lääkärin vastaanotolle, jolla kullekin annetaan ohje, miten seuraava minipeli tulee pelata. Pelaajien täytyy esimerkiksi pelatessaan kehua kaveria, röhkiä kuin sika tai tehdä jotain muuta katastrofaalisen typerää. Näin saadaan passiivisimmatkin pelurit sohvan pohjilla liikkumaan ja näyttelijän lahjat pannaan todenteolla koetukselle. Pelisuorituksen jälkeen muut saavat antaa suosionosoituksensa taputusten muodossa, ja pelin päättyessä voittaja on se, jolle on taputettu kaikkein eniten. Parhaimmillaan meininki on samalla noloa sekä hauskaa kuin suomalaisissa karaokeiltamissa.
Moninpelissä minipelit ovat lähes samat kuin yksinpelissäkin. Muutama tuore alipeli on mukana Game Boy Advance –versioon nähden, mutta suurta muutosta ei ole tapahtunut. Uutuuksista minipelien kohdalla on vielä mainittava alipelit, joita pelataan yhtä aikaa isolla ruudulla. Meno niissä on aivan yhtä hulvatonta kuin yksin pelatessa, eikä naurunpurskahduksilta voi välttyä. Esimerkiksi neljän pelaajan voimin pelataan minipeliä, jossa jokainen yrittää vuorollaan työntää kahta sormea koko ajan pyörivän nenän sieraimiin.
Moninpelimuotojen joukossa on myös pari yksinkertaista minipeliä muistuttavaa pelimuotoa: naruhyppely ja paperilentokoneen lennätyskisa. Narua voi hypellä joko yhdellä ohjaimella vuorotellen taikka kaikilla ohjaimilla yhtä aikaa. Kun yksi ohjain on käytössä, tippuvat pelaajat leikistä pois yksi kerrallaan, mutta kun kaikki hyppelevät samaan aikaan omilla ohjaimillaan, niin yhdenkin virhe tietää koko pelisuorituksen päättymistä. Suorituksen loputtua peli ilmoittaa aina, kuka teki virheen naruhypyssä, joten syntipukki on helppo löytää. Toinen, ja samalla myös mielenkiintoisempi pelimoodi on lennokkikisailu, jossa kukin pelaaja ohjaa omaa alaspäin lentävää paperilentokonettaan. Matkalla maaliin on edessä lukuisia esteitä, ja pelaajan tulee väistellä niitä käyttämällä vasenta ja oikeaa suuntanäppäintä. Usein kilpailut ovat todella tiukkoja vääntöjä, ja yksikin väärä painallus voi tehdä pelaajien välille tarvittavan eron paremmuuden ratkaisemiseksi.
Siitä missä aita on matalin
Graafisella puolella WarioWaressa on tyydytty kääntämään suoraan Game Boy Advancen minipelit television ruudulle. Itse asiassa minipelejä pelatessa kuvaruutuun tulee pienempi ruutu, jossa pelit pelataan oikealla kuvasuhteella. Näin myös minipelien resoluutiota ei ole jouduttu venyttämään liikaa, ja pelit näyttävät yhtä hyviltä kuin Game Boy Advancella. Vaikka peli ei laita GameCubea ominaisuuksiensa äärirajoille, on jälki silti tyylikästä. Hahmot ovat omaperäisiä sekä ilmeikkäitä ja Cel-Shading tyyli soveltuu erinomaisesti WarioWaren pähkähulluun imagoon. Myös äänimaailma on siirretty pitkälti sellaisenaan taskukonsolilta, joskin tiettyjä muutoksia on täytynyt tehdä pelin siirtyessä kotikonsolille. Siitäkin huolimatta äänet toimivat hyvin, eikä Game Boy Advancelta tuttu piipitys häiritse pelissä, vaan päinvastoin retroilun imuun pääsee paremmin kiinni.
WarioWare, Inc.: Mega Party Game$! jättää suuhun ristiriitaisen maun. Toisaalta peli on yhtä hauska kuin Game Boy Advancella, mutta toisaalta pelin kääntäminen lähes sellaisenaan tuntuu pahalta rahastukselta. Taskukonsoliversion omistajille ainoa varsinainen uutuus on moninpeli, joka tarjoaa hupia muutamaksi illaksi. Valitettavasti pelimuodot eivät ole vain yhtä laadukkaita kuin Nintendon parhaissa partypeleissä, eikä WarioWare näin tarjoa pitkäaikaista hupia. Hieman anteeksiantoa peli ansaitsee kuitenkin tavallista huokeammasta hinnasta, sillä julkaisun hinta liikkuu täällä Suomessa 40 euron tietämillä. Siltikään WarioWare, Inc.: Mega Party Game$! ei ole sen enempää kuin keskiverto viihdepläjäys.
Arvosteltu alustalla
Lisätiedot
Kiitokset arvostelukappaleesta AMO Oy:lle.
Game Boy Advancea voi käyttää peliohjaimena GBA-Cube-linkkikaapelin avulla.
Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.