Heavenly Sword ryönää lattialla
Blogi

Taivaallista miekkailua

Jyri Jokinen

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.

Joskus on siistiä olla peliarvostelija. Eilen tipahti postilaatikkoon ehkä PS3:n ennakkoon hypetetyin peli, Heavenly Sword, josta itsekin olen ollut lievästi innoissani. Virallisestihan tuon pitäisi ilmestyä kauppoihin vasta 19. päivä (jota päivätyöpaikassani myös tilipäivän aatoksi kutsutaan), joten pääsin ottamaan vähän ennakkoa.

Kuola valuen on tätä odotettu...

Ihan ensimmäinen mielikuva on, että onpas julman tyylikäs peli. Heti ensimmäinen kohtaus vetää hiljaiseksi samalla tavalla kuin iskevän leffan alku. Sitten alkaa mätke, ja vasta muutaman ensimmäisen kentän jälkeen ymmärsin, että vaikka silmittömällä neliön ja kolmion paukuttelulla pärjääkin, on paljon miellyttävämpää seurata vihollisten liikkumista, odottaa heidän hyökkäyksiään ja iskeä oikea-aikaisesti vastapalloon.

Parin tunnin pelailun perusteella en ihan olisi vielä valmis esikoispoikaani tähän peliin vaihtamaan (eikä kyllä olisikaan mitä vaihtaa), mutta graafisesti HS voittaa kaikki aiemmin näkemäni pelit. Lisäksi Sixaxisin kallistusohjausta on kerrankin käytetty fiksusti. Kanuunankuulien ja varsijousen vasamien aftertouch on yllättävänkin toimivaa.

Ja voi jeesus, että voi peli olla hyvän näköinen ja kuuloinen. Ei muuta. Täysi arvostelu on odotettavissa alkuviikosta.

Alustat