Martin Klíma sai minut pohtimaan pelialan julmaa nykytilannetta ja tekoälyn siivittämää arvaamatonta tulevaisuutta.
Dystooppinen nykyaika
Pelialalla on ollut suuria ongelmia jo pitkään. Suuryhtiöiden pelitiimit kasvavat poskettoman suureksi ja sen vuoksi myös tekemisen budjetit räjähtävät käsiin. Esimerkiksi GTA VI:n työstöön arvellaan osallistuneen noin 6 000 pelinkehittäjää ympäri maailman. Kun kaikille näille työntekijöille täytyy maksaa palkka ja aktiivinen kehitystyö on jatkunut noin kahdeksan vuotta, saavuttavat tekemisen kulut lähes tähtitieteellisiä summia. Rockstar näyttää tässä äärimmäistä esimerkkiä, mutta sama kaava on toistunut muissakin yhtiöissä jo jonkin aikaa.
Tässä on tietysti se ongelma, että mikään peliprojekti ei myy tarpeeksi paljon että kehityksen kustannukset saataisiin kuitattua ja tuotoksesta jäätäisiin vielä voitollekin. Ei, vaikka teos olisi kuinka suuri hitti. Näin ollen yhtiöt potkivat työntekijöitä pellolle massoittain heti julkaisujen jälkeen, usein jopa ennen sitä, koska rahat loppuvat kehityksen loppuvaiheessa kesken.
Näin ei voi jatkua ikuisuuksiin kenenkään mielestä, joten tulevaisuudessa jonkin on pakko muuttua.
Kaksi vaihtoehtoa, kumpikin haisee
Luin PC Gamerista Warhorse Studiosin perustajajäsen Martin Klíman haastattelun. Hänen mukaansa videopelimarkkinat ovat paisuneet pisteeseen, missä venymävaraa ei enää ole. Klíma näkee tilanteelle kaksi ratkaisua: joko pelien hinnan nousun tai tekoälyn yleisemmän käytön.
En ole kovin vauras ihminen. En millään haluaisi elää maailmassa jossa kerran pelattava, 15-tuntinen toimintaseikkailu maksaa 120 euroa. Mutta siinä pisteessä me olemme ennen kuin arvaammekaan jos tämä tilanne jatkuu ja kulut yritetään saada kuitattua pelkällä pelien myynnillä.
Tässä kohtaa kehiin tulee vaihtoehto, mikä on monen suuryhtiön pomon märkä uni: jos pelinkehittäjät käyttäisivät tekoälyä apunaan laajemmin, yhtiöiden ei tarvitsisi palkata niin paljon työntekijöitä. Johtoportaan villeimmissä visioissa ajatellaan että tekoäly viisinkertaistaa kehitystiimin työvoiman, eli siinä missä ennen tarvittiin 200 kehittäjää, tarvittaisiin tulevaisuudessa enää 40. Että vaikka jokainen työntekijä tarvitsisi oman tekoälyapulaisen, ja tuo tekoälyapuri maksaisi yhtä paljon kuin yksi työntekijä, tiimi voisi nyt tehdä 200 ihmisen työt mutta maksaa vain kahdeksankymmenen ihmisen kulut.
Villit on visiot. Klímankaan mielestä homma ei toimisi aivan noin. "Ei tekoäly ole mikään maaginen vapaudu vankilasta -kortti. Se ei myöskään laskisi pelien nykyistä myyntihintaa, mutta sen avulla voisimme kyllä tehdä isompia projekteja nykyisen kokoisella budjetilla."

Kingdom Come: Deliverance 2 on ollut Warhorse Studiosille menestys.
Voisiko tässä olla jotain hyvääkin?
Henkilökohtaisesti minulle ei ole muodostunut jyrkkiä mielipiteitä tekoälyn käyttämisen puolesta tai vastaan. Mutta internet on kyllä kärkkäitä mielipiteitä pullollaan.
Joidenkin mielestä tekoälyä ei saisi käyttää ikinä, missään nimessä tai missään tilanteessa. Esimerkiksi pelialalla pieninkin pisara tekoälyä kehityssopassa tappaa kuulemma luovuuden koko keitoksesta. Kyseenalaistan tämän näkökulman: en millään usko että lopullisesta tuotoksesta kuolee sielu kokonaan jos joku Tepa QA:ssa käyttää tekoälyä apunaan bugien etsimisessä ja raportoinnissa. Tekoäly on työkalu, ja minusta olisi tärkeämpää kysyä miten sitä käytetään, kuin että saako sitä käyttää ollenkaan. Uskon, että tekoälyä tullaan tulevaisuudessa käyttämään kehitystyön apuna jossain määrin aina. Sitten meidän kuluttajien kuuluu tuomita onko valmiissa tuotteessa käytetty tekoälyä liikaa tai liian näkyvästi, vai paistaako teoksesta yhä ihmismielen persoonallisuus ja luovuus.
Jos leikitään ajatusleikkiä että tekoälyn käyttö tosiaan supistaisi peliyhtiöiden kokoa tai rajoittaisi niiden paisumista, mitä tapahtuisi niille työttömille alan ammattilaisille? No, viime vuosien perusteella he lyöttäytyvät yhteen ja perustavat uusia yhtiöitä. Jos tämä kehitys johtaisi siihen, että meillä olisi tulevaisuudessa enemmän maltillisen kokoisia alan yrityksiä, pitäisin sitä todella hyvänä asiana. Kuluttajat saisivat yhä laajemman valikoiman tuotteita ja markkinoille syntyisi lisää kilpailua. Tekoälyn käyttö varmasti myös helpottaa monin tavoin uusien firmojen pystyttämistä ja tekoprosessin käynnistämistä. Keskikokoisen mutta luovan tiimin voisi olla entistä helpompaa pärjätä kilpailussa suurimpia yhtiöitä vastaan.
En aio alkaa miksikään tekoälyn puolestapuhujaksi, enkä ole mikään teknovelho joka osaisi ennustaa tulevaisuutta. On myös hankalaa arvioida tekoälyn antaman avustustyön laatua muutaman vuoden päästä, koska keinoäly kehittyy jatkuvasti. Mutta näkemykseni sen käytöstä tulevaisuudessa eivät ole pelkästään synkkiä.
Myrskyisiä ne kyllä ovat kaikki, muutos kun tapahtuu harvoin helposti.

Kirjaudu sisään osallistuaksesi keskusteluun.
Mielestäni tekoälyn aiheuttamat työpaikan menetykset ovat huono asia yleisesti ottaen. Ehkä ne potkut saaneet työntekijät perustavat oman yhtiönsä, mutta siinä uusien yhtiöiden menestystä ei voi taata. Osa niistä uusista menee varmasti konkurssiin ja jotkut potkitut työntekijät eivät edes tule perustamaan uutta yhtiötä alkuunsakaan. Helppoja ratkaisuja asialle ei löydy, mutta itse olen sitä mieltä että yleisestikin ottaen pelien skaalaa voisi vähentää muutenkin. Siten voitaisiin tuottaa halvemmin ja mahdollisesti järkevämmin.
Niin, toisaalta pelialan työntekijät saavat massoittain potkuja jo nyt ja perustavat niitä uusia yrityksiä, joten olemme jo siinä lirissä ilman tekoälyäkin. Eikä isojen tai vanhojenkaan yhtiöiden menestys ole tänä päivänä taattu, vaan kaikki ovat jatkuvasti massapotkujen tai sulkemisen uhan alla. Tekoälyn vuoksi suuret yhtiöt eivät välttämättä palkkaa niin paljon ihmisiä takaisin, mutta juuri ne paisuvat tiimit ovat iso osa nykypäivän ongelmaa.
Eli olisi hyvä juttu että keskikokoisia tiimejä syntyisi enemmän, ja niin näyttää tapahtuvan jo nyt. Tekoälyn järkevä käyttö voisi auttaa näitä keskikokoisia tiimejä tekemään kunnianhimoisempia pelejä pienemmällä budjetilla. Se voisi myös nopeuttaa pelien kehitystä, mikä olisi todella kriittinen juttu firmojen selviytymisen kannalta. Ei tekoälyn tarvitse pelistä näkyä visuaalisesti - silloinhan sille olisi annettu jo aika paljon valtaa - mutta se voisi auttaa yksittäisiä työntekijöitä. Yksinkertaistaa ja nopeuttaa heidän jokapäiväisiä askareitaan.