Julkaisu

Sonic & SEGA All-Stars Racing

Alustat
Julkaisijat
Jyri Jokinen

Vrooom! Voittaminen on vain osa hauskuudesta, kun kyse on Sonic & SEGA All-Stars Racingista! Kisaa Sonicin ja muiden SEGA-hahmojen kanssa vauhdikkailla, hulvattomilla ja monipuolisilla radoilla.

Mutta nopeiden kaarojen ja hyvien refleksien lisäksi tarvitaan myös aseita, varusteita ja superkykyjä! Jokaisella hahmolla on oma erikoisliikkeensä ja aseita sekä varusteita voi kerätä radoilta. Näitä voidaan käyttää paitsi oman ajamisen parantamiseen, myös kiusallisten kilpakumppaneiden häiriköintiin.

Peliä voi pelata niin yksinpelinä kuin moninpelitilassakin ja mukaan mahtuu jopa neljä pelaajaa hurjassa jaetun ruudun tilassa tai jopa kahdeksan pelaajaa netin yli pelattavassa moninpelissä.

Ensijulkaisu
26 Helmikuu 2010
Jyri Jokinen

Jyri liittyi KonsoliFINin toimitukseen vuonna 2005. Hänet tunnetaan lähinnä KonsoliFIN Podcastin perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä juontajana, mitä virkaa hän hoiti yli sadan jakson ajan. Lisäksi Jyri on kirjoittanut lukuisia arvosteluja, blogikirjoituksia ja jokusen uutisen.

Tahtoo. Varmaan tällä hetkellä vuoden ainut peli jota odotan tosissaan.

Demo oli peluultaan hyvä, kaksinpeli on tuollaisissa aina plussaa (miksei nelinpeli sitten myös? D:) ja eri rata PS3 demoa varten tuntui antavan tarpeeksi hyvän syyn ladata myös pleikalle Demo pelistä.

Mario Kart Wii oli jonkin sortin pettymys sitten kun asiaa jäi mietiskelemään muutaman varikkopysähdyksen ajaksi. Tästä pelistä löytyy erittäin hyvin potentiaalia tulla uusi ja parempi Mario Kart. Varsinkin PS3 ja X360 omistajille.

Hypetys arvoni onkin siis 5/5.