Seuraavan sukupolven PlayStation-konsoli saatetaan julkaista analyytikon mukaan vasta vuonna 2028
Sonyn seuraava konsolisukupolvi ei todennäköisesti saavu vielä hetkeen.
Sonyn seuraava konsolisukupolvi ei todennäköisesti saavu vielä hetkeen.
Yoshida sai heti ensimmäisenä työpäivänään (1993) pelata "Nintendo PlayStationia" ja Sonyn ensimmäistä peliprojektia.
PlayStationin 30-vuotisjuhlaa vietetään ensi viikolla.
Sony Worldwide Studiosin johtaja Shuhei Yoshida on vieraillut Suomessa ja käynyt tervehtimässä väkeä pelistudio Housemarquella.
Lähestulkoon ikuisuusprojektiksi tulkittava The Last Guardian viivästyy jälleen uumoillusta lokakuun julkaisustaan.
Vuodesta 2007 saakka kehitetystä Icon ja Shadow of the Colossuksen hengenheimolaisesta on bongattu vielä kehityksen loppuvaiheessa yllättäviä bugeja, joiden karsiminen ottaa Fumito Uedan johtamalta tiimiltä oman aikansa. Sony Worldwide Studiosin johtaja Shuhei Yoshidan mukaan päätös ei ole ollut helppo, varsinkaan näin pitkään odotellun pelin kohdalla.
Sony-pomo Shuhei Yoshidan Twitter-tili hakkeroitiin aiemmin tänään. Asialla on OurMine-ryhmä, joka kertoo kaataneensa aiemmin Pokémon Go -serverit.
Worldwide Studios for Sony Computer Entertainmentin pääjohtajan tili kaapattiin ryhmittymän mukaan sen turvallisuuden tarkastamiseksi. Tilin nimissä lähetetyt viestit kertovatkin, että OurMine ei ole hakkerointiryhmä, vaan se keskittyy turvallisuuteen.
Yksi E3-messujen suurimmista yllätyksistä oli Microsoftin julkistus Xbox Onen taaksepäin yhteensopivuudesta. Jatkossa valitut Xbox 360 -pelit toimivat natiivisti myös uudella konsoliraudalla. Kyseinen ominaisuus ei ole tällä hetkellä kilpailija Sonyn pääprioriteettien joukossa.