Peli

Biomutant

Julkaisut

No releases are associated with this game.

Uutinen

Joulukuun PlayStation Plus -ilmaispelivalikoima paljastui ennen aikojaan – mukana kolmen pelin verran Mass Effectiä, vieläpä legendaarisessa muodossa

Dealabs huhuilee jälleen tulevista PlayStation Plus -nimikkeistä.

Useammin oikeaan kuin väärään osuvan Dealabsin mukaan PlayStation Plus -ilmaispeleissä nähdään joulukuussa koko ME-trilogian niputtava Mass Effect: Legendary Edition, Biomutant sekä Divine Knockout. Kolmikko saapuu tarjolle kuun ensimmäisenä tiistaina, mikä sattuu tällä kertaa joulukuun 6. päivälle.

Alla vielä pelit arvostelulinkkeineen ja alustoineen:

Jaakko Herranen
Uutinen

Keskinkertaisen vastaanoton saanut Biomutant on julkaisijalleen jättimenestys – maksoi itsensä takaisin vaivaisen viikon myynneillä

Pitkään ja hartaasti työstetty Biomutant on osoittautunut hyväksi sijoitukseksi julkaisija THQ Nordicille.

Toukokuun julkaisunsa aikaan keskinkertaisen vastaanoton saaneen Biomutantin tuotot kattavat niin projektin markkinointi- kuin kehityskustannuksetkin. Tämän lisäksi vaivaisen viikon pelimyynnit ovat tuoneet julkaisijalle takaisin ruotsalaisstudio Experiment 101:n ostamiseen käytetyt varat. Sijoitus on siis ollut studioita ja pelisarjoja ahkerasti ostelevalle THQ Nordicille joka suhteessa kannattava.

Jaakko Herranen
Uutinen

Ensi kertaa vuonna 2017 paljastettu Biomutant elää ja voi hyvin – julkaisua uumoillaan kuluvalle vuodelle

Pitkän aikaa hiljaiseloa viettäneen Biomutantin kehitystyö etenee edelleen mallikkaasti, kertoo Experiment 101.

Varovaisen innokasta pöhinää elokuun 2017 paljastuksessa herättäneestä Biomutantista ei ole pukahdettu sittemmin oikeastaan sanaakaan. Syyksi Experiment 101 kertoo simppelisti sen, että studio ei ole kokenut olevansa valmis jakamaan pelistään vielä enempää lisätietoja. Twitter-viestissään kehittäjä kuitenkin kertoo projektin etenevän mukavaa tahtia – julkaisun uumoillaan tapahtuvan vielä kuluvan vuoden aikana.

Jaakko Herranen