Psyonix

Uutinen

Alustojen välinen moninpeli saapui vihdoinkin PlayStation 4:n Rocket League -karkeloihin

Psyonix on paljastanut PlayStation Blog -sivustolla Rocket Leaguen saaneen tänään tuen alustojen väliselle moninpelille.

Ristiinpelaamista testaillaan PlayStation 4:llä vielä toistaiseksi beetan muodossa, mutta tästä huolimatta kaikki innokkaat pääsevät mukaan konsolialustasta riippumattomiin karkeloihin. Jatkossa siis suositun autopalloilun kaikki pelimuodot ovat tahkottavissa ristiin PlayStation 4:llä, Switchillä, Xbox Onella ja PC:llä pelaavien kesken. Aivan lähitulevaisuudessa tarjolle heitetään vielä jonkinmoinen alustojen välillä toimiva party-järjestelmä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rocket Leaguen suosio ei ota laantuakseen – pelaajamäärät huitelevat jo 40 miljoonassa

Supersuosittu autopalloilu Rocket League on saavuttanut yhteensä jo yli 40 miljoonaa pelaajaa, kertoo kehittäjä ylpeänä Twitter-viestissään.

Vajaat kolme vuotta sitten PlayStation 4:llä kulkuaan aloitellut Rocket League on sittemmin julkaistu muillekin tärkeille alustoille, viimeisimpänä Nintendo Switchille viime vuonna. Lisäksi kehittäjä Psyonix on pitänyt verkkokahinat tuoreina laajentamalla peliään jatkuvasti uusia ominaisuuksia tuovilla päivityksillä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rocket League kokeiltavissa ilmaiseksi PC:llä

Menestystä kerännyt Rocket League on nyt testattavissa ilmaiseksi PC:llä.

Steam-palvelussa käynnistynyt ilmaisviikonloppu sallii kaikille halukkaille pääsyn pelin koko sisältöön. Ilmainen kokeiluaika on voimassa vielä koko huomisen ajan. Mikäli vauhdikas autopalloilu vetää mukaansa, voi tuotoksen napata omistukseensa 40 prosentin alennuksella eli 11,99 eurolla. Myös peliin julkaistu lisäsisältö on lunastettavissa tavallista halvemmalla. Tarjous on voimassa maanantaihin 25. huhtikuuta asti.

Henrik Savonen
Uutinen

Rocket League julkaistaan myös fyysisenä painoksena

Alkujaan hämmentävältä kuulostanut konsepti autojalkapalloilusta on ollut kehittäjä Psyonixelle kiistaton menestys. Nyt ilmiöksi muodostunut Rocket League on kurvailemassa myös kauppojen hyllyille.

Rocket League Collector's Edition sisältää kaiken aiemmin julkaistun lisäsisällön erikoisautoineen ja pelimuotoineen. Herkullista kakkua koristaa neljä täysin uutta menopeliä.

Sekä Xbox Onella että PlayStation 4:llä nähtävä julkaisu saapuu kivijalkakauppojen hyllyille kesäkuun 24. päivä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Rocket Leaguessa huristellaan pian Batmanin menopelillä

Autoilua ja jalkapalloilua yhdistelevä Rocket League saa uuden menopelin, sillä supersankari Batmanin autona toimiva Batmobile liittyy pelin autokatraaseen.

Rockeat Leaguen kehittäjä Psyonix kertoi, että pelissä ohjastettavan Batmobilen versio on napattu kohta valkokankaille saapuvasta Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvasta. Batmobilen lisäksi DLC-paketti tuo mukanaan Batman-, Teräsmies- ja Ihmenainen-antennilipun autojen kustomointia varten.

Teemu Hakola
Uutinen

Rocket League kurvailee Xbox Onelle ensi viikolla

Myös Xbox Onen omistajat pääsevät piakkoin palloilemaan yllätyshitti Rocket Leaguen parissa.

Pelin parinkymmenen euron hintaiseen peruspakettiin sisällytetään kolme lisäsisältöpakettia. Super Sonic Furyn, Revenge of the Battle-Carsin ja Chaos Runin lisäksi soppaa väritetään Gears of Warista tutulla Armadillolla sekä Halo-sarjassa ihastuttaneella Warthogilla. Menopelejään voi tuunata Sunset Overdrive -teemaisilla visuaalisilla koristuksilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uutta sisältöä tulossa Rocket Leagueen

Psyonixin kehittämä Rocket League julkaistiin aikaisemmin tänä vuonna PS4:lle ja PC:lle. Nyt peliin on luvassa ensi kuun aikana Revenge of the Battle-Cars -niminen lisäsisältöpaketti.

Revenge of the Battle-Cars tulee sisältämään autojen lisäksi myös uusia maaleja ja osia autoille. Kaksi uusista autoista on tuttuja Psyonixin aikaisemmasta Supersonic Acrobat Rocket-Powered Battle-Cars -pelistä. Lisää pääset näkemään oheisella trailerilla.

Revenge of the Battle-Cars julkaistaan PC:lle ja PS4:lle lokakuun aikana.

Jarmo Kuutti