Warner Bros. Interactive Entertainment

Uutinen

Back 4 Blood näyttäisi saapuvan Xbox Game Passin valikoimiin heti julkaisussaan

Back 4 Blood näyttäisi hyvin vahvojen viitteiden mukaan saapuvan heti julkaisussaan Xbox Game Passiin.

Vihjeitä Left 4 Dead -hengenheimolaisen suunnitelmista nähtiin pelin YouTube-videon kuvauskentässä, jossa sen kerrottiin ilmestyvän sekä PC:n että Xbox-tuoteperheen Game Pass -valikoiimiin. Pelin PvP-puolta rummuttava video oli linjoilla pidemmän aikaa esittelytekstin kera, mutta sittemmin se on asetettu yksityiseksi. Back 4 Blood julkaistaan Microsoftin alustojen ohella PlayStation 4:lle ja PlayStation 5:lle.

Jaakko Herranen
Uutinen

LEGO Star Wars: The Skywalker Saga lykkääntyi toistamiseen – uusi julkaisupäivä ei tiedossa

TT Games on joutunut siirtämään LEGO Star Wars: The Skywalker Sagan julkaisua jo toistamiseen.

Ultimaattiseksi LEGO-kokemukseksi kuvaillun Skywalker Sagan oli tarkoitus ilmestyä kauppoihin jo viime vuoden lopussa. Sittemmin julkaisua siirrettiin meneillään olevaan kevääseen, mutta lisäaikaa tarvitaan kuitenkin vielä hieman lisää. Uutta julkaisupäivää ei lähdetty vielä määrittelemään, mutta lisätietoja lupaillaan niin pian kuin mahdollista.

Jaakko Herranen
Uutinen

Gotham Knightsin julkaisua lykätään aina vuoteen 2022 saakka

WB Games Montreal on ilmoittanut kehittämänsä Gotham Knightsin viivästyvän vuoteen 2022.

Gotham Knightsin oli tarkoitus esitellä pelaajille Robin, Batgirl, Nightwing ja Red Hood jo kuluvan vuoden aikana. Valmista ei ole kuitenkaan tulossa tässä aikahaarukassa, vaan kehitystyötä jatketaan suosiolla ensi vuoteen saakka. Avoimen maailman seikkailussa aiemmin mainittu nelikko saa vastaansa ainakin ikonisen Mr. Freezen Batmanin ollessa poissa kuvioista. Pelin elokuisen esittelytrailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Left 4 Deadin jalanjäljissä kulkeva Back 4 Blood sai pelikuvalla kyllästetyn ensitrailerinsa

Left 4 Deadin henkinen jatko-osa Back 4 Blood sai The Game Awards -tapahtuman yhteydessä ensitrailerinsa.

Vajaan kolmen minuutin mittainen traileri on koostettu räiskinnän pre-alpha-vaiheen pelikuvasta. Kehittäjien mukaan luvassa on Left 4 Deadeista tuttua hurmeista yhteistyöräiskintää tietysti zombilaumojen kera – trailerillakin nähdään vilaus astetta suurikokoisemmasta örrimörristä. Joulukuun 17. päivä starttavaan suljettuun alphatestiin voi jo rekisteröityä pelin kotisivuilla, täällä.

Jaakko Herranen