Hearthstonen portailla nouseminen helpottuu ja nerf-vasara heiluu
Helmikuun loppupuolella julkaistava 7.1-päivitys tekee korkeammille tasoille yltämisestä helpompaa ja heikentää kahta yhteisön parjaamaa korttia.
Helmikuun loppupuolella julkaistava 7.1-päivitys tekee korkeammille tasoille yltämisestä helpompaa ja heikentää kahta yhteisön parjaamaa korttia.
Blizzard on ilmoittanut, että he eivät julkaise uusinta Overwatch-sarjakuvaa Venäjällä. Syynä tähän on Venäjän federaation alueella vaikuttava laki, joka kieltää homopropagandan levittämisen alaikäisten keskuudessa.
Uusimmassa Reflections-sarjakuvassa Overwatchissa nähty hahmo Tracer suutelee naisystäväänsä Emilyä. Sarjiksen pääset lukemaan täältä.
Elektroninen urheilu on kohonnut hurjan suosituksi viihteeksi muutaman viime vuoden aikana, ovatpa lähetykset ehtineet ajoittain jopa Suomen televisioon saakka. Blizzard sukeltaa ajankohtaisen aiheen kulisseihin uudenkarheassa A New Hero -dokumentissaan.
Blizzard heittäytyy anteliaaksi tarjoten nannaa sankariräiskintöjen ystäville. Hurjan suosituksi kohonnut Overwatch on asetettu ilmaispelattavaksi marraskuun 18. päivä käynnistyvän viikonlopun ajaksi.
Messut alkavat olla jo loppupuolella. Vuorossa Gamescom-tunnelmia torstailta ja perjantailta.
Blizzard on julkaissut useita lyhytanimaatioita, joissa esitellään joko itse peliä tai siihen liittyviä hahmoja. Näiden lisäksi teoksen tarinoista on luettavissa sarjakuvia.
Gamescomin ensimmäinen mediapäivä piti sisällään Bethesdan, Wargamingin ja Blizzardin tuotoksia - suomalaista Housemarqueta unohtamatta.
Suurta suosiota kerännyt tiimipeli Overwatch saa uuden kartan ensi kuussa. Tuleva taisteluareena sijoittuu Saksaan.
Blizzard ilmoitti Gamescomissa, että Overwatchin uusi kartta tulee pelattavaksi syyskuun aikana. Tuoreessa kartassa hyökkäävän tiimin päämääränä on saada oven murskaaja kuljetettua kaupungin läpi linnan portille saakka. Puolustavan tiimin tehtävänä on estää hyökkäys.
Luolastoja, uusi hahmoluokka ja raideja. Muun muassa näistä asioista on tehty World of Warcraftin tuleva Legion-lisäsisältö.
Uusi videoklippi luo kattavan katsauksen Legionin uutuuksiin. Paketti tuo muassaan muun muassa uuden Demon hunter -hahmoluokan, artifaktien takomista, tuoreita taisteluanimaatioita ja paljon muuta. Katso koko pidennetty katsaus ylempää.
World of Warcraft: Legion saapuu pelaajien ulottuville elokuun 30. päivä.